Miten te selvisitte, jos
Teille tuli ero hyvin pitkästä parisuhteesta/avioliitosta?! Ja tarkoitan pitkällä nyt 25+v yhdessä olleita. Kun en mistään muusta tiedä, kakara olin aikoinaan niin elämä ollut "aina" hänen kanssaan.
En näe itseäni selviytyjänä ja siksi en tästä pääsekään irti, olen vain tällä hetkellä niin surullinen, että kirjaimellisesti kuristaa ja tekisi mieli jotenkin satuttaa itseään fyysisesti kunhan vain tämä sisällä oleva suru, tuska ja ahdistus helpottaisi.
Kommentit (5)
Tässä ap sun tapauksessa sen juuri huomaa, että kun on lapsuudenkodista muutettu suoraan miehen luokse, niin se on haitallista. Aina pitäisi lapsuudenkodin jälkeen asua muutama vuosi yksin ja sitten vasta parisuhde plus perhe-elämä. Silloin ei ole niin kamalaa, jos ero tulee, koska tajuaa pärjäävänsä yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ap sun tapauksessa sen juuri huomaa, että kun on lapsuudenkodista muutettu suoraan miehen luokse, niin se on haitallista. Aina pitäisi lapsuudenkodin jälkeen asua muutama vuosi yksin ja sitten vasta parisuhde plus perhe-elämä. Silloin ei ole niin kamalaa, jos ero tulee, koska tajuaa pärjäävänsä yksinkin.
Ja tämä kommentti auttoi aapeetä millä tavoin?
Halusitpa vain lyödä lyötyä.
Hyvin ei miettinyt eron jälkeen päivääkään olin miettinyt kaikki läpi jo ennen eroa. Pelkkää helpotusta iloa ja vapautta.
Ihan hyvin selvisin. Suurin vaikeus oli löytää itsensä. Olin kasvanut exän kanssa ja reiluna nelikymppisenä ensimmäistä kertaa asuin ilman vanhempia tai miestä ja tein kaikrn omiata lähtökohdista. Se oli outoa mutta myös hemmetin vapauttavaa kun ei tarvinnut tehdä kompromisseja.