Asiantuntijoiden mukaan nuoriin kohdistuvia kunniaan liittyviä väkivaltatapauksia tulee esille nyt aiempaa enemmän.
Kylläpä HS ryhtyi nyt rasistiseksi kun julkaisee tällaisia juttuja!
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009761410.html
Suomessakin elää nuoria, joiden perhe ja yhteisö kontrolloi heidän elämäänsä niin vahvasti, etteivät he esimerkiksi saa liikkua kouluun ilman saattajaa. Yleensä nämä nuoret ovat tyttöjä.
Koulupäivän aikana vanhemmat saattavat tarkkailla lastensa sijaintia puhelimen gps:n kautta. Nuoren toimintaa koulussa vahtii mahdollisesti myös tehtävään pakotettu veli tai sukulaispoika. Iltapäivällä joku noutaa nuoren kotiin.
Perheen uhmaamisesta ei olisi hyötyä, sillä siitä voisi seurata väkivaltaa ja kokonaisen yhteisön ulkopuolelle jääminen.
Asiantuntijoiden mukaan nuoriin kohdistuvasta kunniaan liittyvästä väkivallasta puhutaan Suomessa liian vähän.