Onko täällä ketään yli 40, jolla ei ole ollut pitkää parisuhdetta elämässään?

Loputonta anteeksi antamista. Loputonta.

Kun et enää jaksa antaa anteeksi, tulee ero.

Pisin parisuhteeksi joten kuten laskettava minulla ollut elämäni aikana n. 4kk ja olen 42v. Kysymykseesi en osaa vastata.

No olen vähän alle 40-vuotias, mutta uskon yli 40-vuotiaanakin olevani yhä vailla kokemusta pitkästä parisuhteesta. Minuun on kyllä rakastuttu ja on rakastettu ja on useamman kerran jättäessä itketty ja sanottu kyynelten läpi, kuinka rakastaa. Minua on helppo rakastaa, mutta minun kanssa ei ole niin helppoa elää. Tunne-elämäni saattaa olla vähän epävakaata... Pelkään hylätyksi tulemista ja pelko toteuttaa itseään. Lisäksi en ole yhtään sovinnainen ihminen. Villiin luonnonlapseen voi ihastua helposti. Moni kuitenkin toivoo, että puoliso osaa käyttäytyä juhlissa ja muissa tilaisuuksissa "normaalisti". Ja on vakituinen työ ja mielenterveys ja on normaali ihminen... Tyttöystävä voi olla jännänainen mutta vaimon pitäisi olla normaali ja kunnollinen.

Vain yksi pidempi parisuhde, noin kaksi vuotta vaiheilua. Viimeiset kymmenen vuotta on mennyt siinä, kun olen ollut omaishoitaja. Välillä mietin vuosia, joina olisin voinut rakastaa ja olla rakastettu parisuhteessa. Aika tuntuu hukkaanheitetyltä.

Sitten taas, olen ollut hyvä ihminen läheiselleni, hoitanut häntä. Antanut kaiken rakkauteni ja läsnäoloni hänelle.

Ehkä tämä on ollut aikaa, jolloin olen opetellut rakastamaan? Ja sitten kohdalleni tulee mies, jota rakastan paljon.

Hah joo, mulla tuota samaa. Olen 41v "ikisinkku." Vetävä, luonnonlapsi, vähän boheemi. Saan miehiä, mutta en osaa seurustella. Minuun on vaikea sitoutua ja minun on vaikea sitoutua.

Muutaman kerran olen ollut molemmin puolisesti rakastunut, ns "tavannut sen oikean" - mutta elämäntilanteet olivat mahdottomat. Parin vuoden suhteiksi jäivät.

Vierailija kirjoitti:

Vain yksi pidempi parisuhde, noin kaksi vuotta vaiheilua. Viimeiset kymmenen vuotta on mennyt siinä, kun olen ollut omaishoitaja. Välillä mietin vuosia, joina olisin voinut rakastaa ja olla rakastettu parisuhteessa. Aika tuntuu hukkaanheitetyltä.

Sitten taas, olen ollut hyvä ihminen läheiselleni, hoitanut häntä. Antanut kaiken rakkauteni ja läsnäoloni hänelle.

Ehkä tämä on ollut aikaa, jolloin olen opetellut rakastamaan? Ja sitten kohdalleni tulee mies, jota rakastan paljon.

Kaikella on jokin tarkoitus. Varmasti tälläkin ajalla. Jos tänä vuonna tapaan elämäni rakkauden, tuskin harmittelen sitä kymmenen vuoden päästä, että miksen tavannut häntä vaikka kaksikymmentä vuotta sitten.

En ihan vielä ole yli 40 (täytän 40 vasta ensi kuussa), mutta vastaan silti: En ole ollut koskaan minkään pituisessa parisuhteessa. 

Pitkä parisuhde ei vaadi mitään muuta kuin sen, että molemmat osapuolet haluavat olla siinä parisuhteessa. Hyvin yksinkertaista. Ei tosin välttämättä käytännössä ihan niin yksinkertaista. 

Nolla kappaletta suhteita,e li ei yhtäkään minkäänmittaista, ei edes suullista seurustelua

Lyhyt kolmen sekunnin halaussuhde 16.2.1999, oli hyvää iakaa, jäin kaipaamaan sitä tunnetta

Vierailija kirjoitti:

Vain yksi pidempi parisuhde, noin kaksi vuotta vaiheilua. Viimeiset kymmenen vuotta on mennyt siinä, kun olen ollut omaishoitaja. Välillä mietin vuosia, joina olisin voinut rakastaa ja olla rakastettu parisuhteessa. Aika tuntuu hukkaanheitetyltä.

Sitten taas, olen ollut hyvä ihminen läheiselleni, hoitanut häntä. Antanut kaiken rakkauteni ja läsnäoloni hänelle.

Ehkä tämä on ollut aikaa, jolloin olen opetellut rakastamaan? Ja sitten kohdalleni tulee mies, jota rakastan paljon.

Etkö siis rakasta sitä läheistäsi, jota hoidat?

58 vuotta sinkkuna.

Olen n 40. Lyhyt 3 kk tapailu, jonka päätteeksi mies painokkaasti totesi, ettei tästä mitään seurustelua tule. Olisi kuitenkin halunnut nähdä seksin merkeissä silloin tällöin, minkä tietenkin torjuin. Ne jotka kiinnostuvat musta ei kiinnosta itseäni ja päinvastoin. Tuo mainitsemani oli opinnoista tuttu ja päätti hyödyntää seksimahdollisuuden, toki huijasi olevansa aidosti kiinnostunut. Sikäli hyvä, että juttu kariutui, ko. tyyppi ivasi minua koko ajan alun jälkeen ties mistä eikä ja saimme toisistamme vain huonoja asioita esiin. Yleisesti ottaen voisi todeta, että en ole ollut ns. esillä enkä edes käy missään. Jotain baarilähestymisiä en edes laske lähestymisiksi.

No täällä myös yksi, kaikenlaisia säätöjä on silloin tällöin ollut mutta parisuhteessa en ole ollut kertaakaan. Tämä toki ei ole mikään oma valinta, parisuhteen olisin kyllä halunnut mutten ole ikinä riittänyt enkä kelvannut. Tämä surettaa.

Olen yli 40-vuotias. Ikinä en ole ollut pitkässä tai lyhyessä parisuhteessa. Ikinä ei ole ollut myöskään säätöjä, seurusteluja, tapailuja tai yhden illan juttuja. Kerran pidin naista kädestä, mutta sekin taisi olla vahinko.

Joo, suhteet olleet alle kolkytveenä, miehet käyttäneet minua vain hyväkseen kun huomanneet että etsin rakkautta mutta eivät ole olleet minusta kiinnostuneita. Pisin suhteen tapainen joku pari kuukautta. Nyt ollut yli 10 v yksin. On mielenterveysongelmia, työttömyyttä ja rahattomuutta niin en minä mitään suhdetta tule edes saamaan. Ajattelin tap paa itseni tässä jossain vaiheessa kun ei mulla muutenkaan ole ihmissuhteita.

Mä olen 49 ja elämässäni on ollut 3 parisuhdetta, pituudet 2 vuotta, 1 vuosi ja 2 vuotta. Ekan tapauksessa olin hyvin nuori enkä mitenkään ajatellutkaan että siitä pitäisi tulla loppuiän suhde. Sellaista teini-hauskanpitoa se vaan oli, ja loppui kun lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Seuraava parisuhde oli opiskeluaikana, eikä siihenkään oikeastaan kuulunut aikomusta vielä vakiintua. Bileissä tavattiin, biletettiin yhdessä, vietettiin viikonloppuja yhdessä. Laitoin suhteen poikki kun mies petti ollessaan bileissä kavereidensa kanssa. Sitten 35 v. tapasin seuraavan kerran kiinnostavan tyypin, töissä. Ensimmäistä kertaa rakastuin oikein syvästi, mutta mies oli valitettavasti alkoholisti ja sekakäyttäjä, enkä jaksanut sitä menoa. Lähdin siinä vaiheessa kun tajusin, että minua stressasi miehen sekoilut niin paljon, että olin itsekin alkanut tissutella jaksaakseni.

Mutta niin, ei mulla ole koskaan ollut mitään erityistä tavoitettakaan löytää mitään loppuelämän suhdetta, tai saada perhettä. Joten ei ole ollut mitään vakavaa yritystä etsiä mitään aviopuolisoehdokasta, tai saada suhteita kestämään. Ajatuksella ollaan niin kauan yhdessä kun se on kivaa, sitten erotaan, olen aina ollut. Ja jos nyt löytäisin parisuhteen, samalla ajatuksella menisin: ei sitoumuksia, kivaa pidetään niin kauan kuin se on kivaa.

Parisuhde vaatii aluksi naisilta seksiä ja miehiltä hyvää käytöstä. Muutaman vuoden päästä naisilta vaaditaan yhä seksiä, mutta miesten tarvitsisi tehdä enemmän kuin ennen tai nainen kyllästyy.

Mikä määritellään pitkäksi? Olen 46 ja suhteet ovat olleet 3-5 vuotta. Niiden välissä pitkiä aikoja yksin, ja yhdenyönjuttuja en ole harrastanut.

Viimeksi seurustelin miehen kanssa, joka oli vuotta aiemmin eronnut 25 vuoden liitosta. Puheidensa perusteella tulin siihen käsitykseen että heidän liittonsa oli lakannut olemasta jo 10 vuotta aiemmin, lapset ja talo pitivät yhdessä. Lasketaanko liiton kulissivuodet kuitenkin parisuhteen pituuteen? Vaikka molemmat hakisivat läheisyytensä muualta ja yhteistä on vaan laina ja lapset?

Liitossa oleminen nostaa ainakin naisten kesken naisen arvoa nokkimisjärjestyksessä, mies on resurssi siinä missä omaisuus ja ulkonäkökin.

Täällä! Pisin suhteeni on kestänyt 1,5 vuotta, siinäkin mies vaihtoi toiseen lennosta. Viimeiset kohta 20v olen ollut yksin, mutta en ole luopunut vielä toivosta. Lapsia en ole halunnut, joten ei ole tarvinnut murehtia sen suhteen puolisottomuutta.