Kuinka paljon itseä kannattaa patistaa ihmisten pariin?

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Jos harrastukset tuntuvat pakkopullalta, kokeile jotain uutta. Kyllä introverttikin joskus virikkeitä ja seuraa tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Minä ja muut ihmiset emme oikein pidä toisistamme. Minä väsyn ja muista ihmisistä aika iso osa alkaa jossakin vaiheessa inhota minua.

Sen verran kuin hyvinvoinnin kannalta tarvitsee kontakteja.

Ei yhtään enempää kuin ITSE oikeasti kokee tarvivansa. Itse en patista ollenkaan. Teen 100% etätyötä, ei ole perhettä, ystäviä eikä läheisiä muita kuin vanha äiti joskus kerran parissa viikossa soittelee enkä käy muualla kuin kaupassa ja joskus kävelemässä. En kaipaa muuta. Olen elänyt näin jo yli 10 vuotta ja olen onnellinen. 

Mutta jos sinä kaipaat kontakteja, niin hanki niitä sen verran ja silloin kuin kaipaat. Mutta älä ikinä siksi, että jotkut ekstrovertimmat pitäisivät erakkoelämäntapaasi outoja tms. Se on ihan sama mitä muut ajattelee. Pääasia on, että olet itse onnellinen.

Miksi on sana patistaa olemassa. Pati_staa? Hätistää?

Vierailija kirjoitti:

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Miksi eristäytymisessä olisi mitään vikaa? Se ei vahingoita ketään, ja jos ihminen on itse niin onnellinen, niin miksi sitä täytyisi problematisoida ja yrittää selvittää miksi. Ihmiset vaan on erilaisia, jotkut ääripään introvertit kuten minä rakastavat elää erakoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Minä ja muut ihmiset emme oikein pidä toisistamme. Minä väsyn ja muista ihmisistä aika iso osa alkaa jossakin vaiheessa inhota minua.

Mulla sama juttu. Kiitos, kun kirjoitit tuon sanoiksi tänne.

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään enempää kuin ITSE oikeasti kokee tarvivansa. Itse en patista ollenkaan. Teen 100% etätyötä, ei ole perhettä, ystäviä eikä läheisiä muita kuin vanha äiti joskus kerran parissa viikossa soittelee enkä käy muualla kuin kaupassa ja joskus kävelemässä. En kaipaa muuta. Olen elänyt näin jo yli 10 vuotta ja olen onnellinen. 

Mutta jos sinä kaipaat kontakteja, niin hanki niitä sen verran ja silloin kuin kaipaat. Mutta älä ikinä siksi, että jotkut ekstrovertimmat pitäisivät erakkoelämäntapaasi outoja tms. Se on ihan sama mitä muut ajattelee. Pääasia on, että olet itse onnellinen.

Kiitos rohkaisusta. Tuollaista selkeää, kirkasta ja vahvaa ajattelua kaipasin päätösteni tueksi.

Sosiaalistu kuin siltä tuntuu. Älä ota paineita. En tosin tiedä, miten hyvin handlaat yksinolon ja yksinäisyyden? Jotkut kestävät yksinolon ja yksinäisyyden, jotkut ei.

Minun elämäni muuttui oikein mukavaksi, kun lakkasin kaiken pakkososialisoinnin. Nyt käyn enää töissä ja siellä on ihan tarpeeksi sosiaalisuutta työkavereiden kanssa, ja vanhemmillani vierailen usein. Aiemmin käytin älyttömästi voimavaroja sellaisiin menoihin ja kaverisuhteisiin, joita pidin vain väkisin yllä, koska PITÄÄ olla sosiaalinen.

Vaikka olenkin jossakin määrin introvertti tarvitsen sosiaalista kanssakäymistä. Hetkelliset ja pinnalliset kohtaamiset, kuten asiakaspalvelu vie energian. En siis kammoksu sosiaalisuutta, en vain saa mitään Hei-Moi-Terve-kanssakäymisestä.

Olen samankaltainen. Omalla kohdallani olen todennut, että minulle riittää että on JOKIN säännöllinen sosiaalinen kontakti. Ystäviä eikä perheenjäseniä minulla ei ole, mutta periaatteessa pelkän työpaikan sosiaaliset kontaktit riittävät. Työskentelen kausiluonteisesti vaihtelevissa työporukoissa ja täysin etänä, joten kun töiden osalta sosialisointi on vähäisempää pyrin tasapainottamaan tilanteen käymällä harrastuksissa säännöllisemmin.

Mieti ovatko harrastukset ja ihmiskontaktit merkityksellisiä, tuleeko sinulle niistä hyvä mieli. Toki uusien ihmisten kanssa on alkuunsa aina vähän vaivaannuttavaa, mutta kyllä sitä nopeasti huomaa kiinnostaako heidän seuransa. Ja kiinnostaako se harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Miksi eristäytymisessä olisi mitään vikaa? Se ei vahingoita ketään, ja jos ihminen on itse niin onnellinen, niin miksi sitä täytyisi problematisoida ja yrittää selvittää miksi. Ihmiset vaan on erilaisia, jotkut ääripään introvertit kuten minä rakastavat elää erakoina.

Siksi, että suurimmalle osalle eristäytyminen on psyyken suojakeino, ei omasta hyvinvoinnista lähtöisin oleva valinta. Se ei tarkoita, että jos pohtii asioita, että on sitten pakko elää tietynlaista elämää. Juuri se että kieltäytyy pohtimasta eri näkökulmia johtaa siihen ettei ole tietoinen omista vaikuttimistaan, mikä taas saattaa johtaa siihen ettei elä oman näköistä elämää. Voi aivan hyvin elää erakkona jos rakastaa sitä.

Mahdollisimman vähän. Ei ihmisistä ole kuin haittaa.

Ekstroverttina ihmettelen, että mikä ihmeen vimma juuri intoverttien on julistaa tarvetta olla yksin oloissaan. KYllä minäkin ekstroverttina haluan olla yksin, oloissani ja nytkin olen melkein marraskuuhun asti maalaismökissäni kaukana ihmisistä. 

Jos kaipaan virikkeitä, ihmisiä, menen lähiseudun kulttuuritapahtumiin ja juttelen siellä vaikka vieraille ihmisille sillä tuulella ollessani. Yleensä kerran viikossa ja jonka koen riittävän sosiaaliseen vehtailuun. Olen hyvin avoin ja puhelias, puhun mistä vain, mutta kaltaisiani ihmisiä tulee tosi harvoin vastaan. En jotenkin jaksa suomalaisten jäyhyyttä ja estoisuutta ja seistään suu auki, jos joku vieras sanoo jotakin ystävällistä. Kyllä sellaista haluaa paeta omiin oloihinsa.

Joten suosittelen ap:lle kuuntelemaan vain itseään ja luottamaan siihen, mikä tuntuu hyvältä. Elämää ei voi suorittaa ja asettaa älyttömiä tavoitteita, koska silloin jää kuulematta mitä itse haluaisi.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkat harrastuksia ja paneudut siihen miksi koet tarvetta eristäytyä muista.

Miksi eristäytymisessä olisi mitään vikaa? Se ei vahingoita ketään, ja jos ihminen on itse niin onnellinen, niin miksi sitä täytyisi problematisoida ja yrittää selvittää miksi. Ihmiset vaan on erilaisia, jotkut ääripään introvertit kuten minä rakastavat elää erakoina.

Siksi, että suurimmalle osalle eristäytyminen on psyyken suojakeino, ei omasta hyvinvoinnista lähtöisin oleva valinta. Se ei tarkoita, että jos pohtii asioita, että on sitten pakko elää tietynlaista elämää. Juuri se että kieltäytyy pohtimasta eri näkökulmia johtaa siihen ettei ole tietoinen omista vaikuttimistaan, mikä taas saattaa johtaa siihen ettei elä oman näköistä elämää. Voi aivan hyvin elää erakkona jos rakastaa sitä.

Minä en tykkää yhtään olla erakko, mutta tämä on vaihtoehto:

1. Olen yksin ja yksinäinen

2. Pakottaudun etsimään seuraa, esim harrastuksesta tai uudesta työstä

3. Teen parhaani etsiä näistä seuraa, juttelen ihmisille, yritän olla mahdollisimman "kiva" ja sosiaalinen ja teen aloitteita.

4. Vähän aikaa se näyttää toimivan, ihmiset puhuvat mulle ja jopa lähtevät vaikka kahville seuraksi

5. Huomaan jossain vaiheessa että sosiaalisuus on täysin minun aloitteellisuuden varassa, ja pikkuhiljaa aloitteisiini ei enää vastata.

6. Jotta en olisi liian ärsyttävä ja päällekäyvä, vähennän aloitteita ja jään esim odottamaan toisen osapuolen yhteydenottoa

7. Toinen osapuoli ei koskaan tee aloitetta, saatan vielä varmuuden vuoksi kokeilla pari kertaa itse, mutta vastaanotto on nihkeä

8. Ihmissuhde kuihtuu kokonaan pois

-->> palaan kohtaan 1 entistä lannistuneenpana, ja soimaan itseäsi siitä miksi edes viitsin yrittää ja tunne viallisuudesta voimistuu

Eli joo, on se erakoituminen varmaan puolustusmekanismi, mutta kun tämän on käynyt läpi kymmeniä kertoja, niin onko enää inhimillistä odottaa jotain muuta? Kuka tahansa lannistuu ja luovuttaa lopulta.