Miehen elämänsisällöksi riittävät työ ja lapset.

Mies on tosi hyvä isä ja vastuullinen jne. AInoa vika on juuri tuo yli-itsenäisyys. Koen itseni täysin tarpeettomaksi. Jos yritän jotain tehdä hänen puolestaan niin usein kuuluu kommentti, kyllä hän itse tekee.



ap

perhe-elämään mukaan. Unohda tuo miehen puolesta tekeminen, kun ei se sitä edes kaipaa, mutta kaipa sä olet niille lapsille edes jotenkin tarpeellinen, tai teet niiden kanssa tms.

Ei kylläkään noin jyrkästi.



Mutta kun pienet lapset, meillä ei kahden keskistä aikaa juuri ole, niin tuntuu tuolta. Että mies on aina töissä ja lasten kanssa. Mutta halua meillä vielä löytyy. Välillä kyllä pelottaa, että se halu kahden oloon katoaa.

Ootko puhunut tosta miehellesi?

miehen ja lasten juttuihin?

Meillä on jotenkin niin, että joko minä olen lasten kanssa tai mies on lasten kanssa. Emme vietä aikaa juurikaan kaikki yhdessä. Ehkä siihen täytyy tässä vaiheessa panostaa enemmän.



Mies on meistä aktiivisempi osapuoli perheen sisällä, minä itse kaipaan paljon myös perheen ulkopuolista elämää. Kaipaisin myös kahdenkeskistä oloa miehen kanssa, mutta mies ei siihen panosta ollenkaan.



Kait se täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä itse asioiden eteen, koska erota en halua kuitenkaan.

Olen puhunut asiasta miehelleni. Hän kokee syyllistävänä kun sanon hänen elävän "liikaa" lasten ehdoilla.

mukaan miehen ja lasten menoihin.



Kyllä meilläkin (kuten varmaan todella monessa lapsiperheessä) vanhempien kahdenkeskinen aika on todella vähäistä, mutta haluamme molemmat mieheni kanssa panostaa siihen, että teemme mahdollisimman paljon asioita kaikki yhdessä, perheenä. Jonkin verran tietysti pitää olla molemmilla myös sitä ihan omaa, perheen ulkopuolista aikaa, mutta siitä pitää olla valmis tinkimään perheen hyväksi.

haluaa kovastikin elää lasten ehdoilla, moni on niitä lapsia jopa siksi tehnyt, että saa olla ja touhuta niiden kanssa ja tavallaan niiden ehdoilla.



Onkohan teillä vielä aika pienet lapset?