Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudenkaverin huono tapaaminen monen vuosikymmenen jälkeen
27.07.2023 |
Tapasin pari päivää sitten erään lapsuudenkaverini, parin vuosikymmenen jälkeen. Eli meillä on yhteistä lapsuus samassa koulussa ja olimme ihan hyviä kavereita silloin. Sitten muuton takia emme tavanneet ennen tätä, löysimme toisemme somen kautta korona-aikana kun sosiaalinen elämä keskittyi paljolti siihen. Eli käytännössä melkoisen vieras ihminen. Hän on kuitenkin innokkaasti halunnut tavata jo vuoden, joten nyt sitten tapasimme.
Ensin oli tosi kivaa tavata lapsuuden jälkeen ja alussa juttelemista olikin. Mutta sitten alkoi käydä yhä selvemmäksi, että meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä koska elämme niin erilaista elämää eikä oikein mitään juteltavaa sen jälkeen kun olimme muistelleet lapsuutta.
Kaverini päätyi pitämään monologia omasta elämästään, jota mahdollisimman kohteliaasti kuuntelin. Hän ei kysynyt minulta yhtään mitään omasta elämästäni ja kun jotain mainitsin, niin hänelle tuli kiire siirtää puhe itseensä. Mitään yhteisiä puheenaiheita ei tuntunut löytyvän koska meillä ei taida olla mitään yhteistä.
On jotenkin tyrmistynyt olo, että ensinnäkin jonkun tapaa parin vuosikymmenen jälkeen ja niin, että toinen henkilö kovasti haluaa tapaamista, mutta tämä ei ole ollenkaan kiinnostunut siitä mitä elämääni on sisältynyt näiden parin vuosikymmenen jälkeen. Ja muutenkin pelkän toisen monologin kuunteleminen oli melkoisen omituinen kokemus, yleensä sitä sentään ihan vieraiden ihmistenkin kanssa keskustelee, ei niin että toinen puhuu ja toinen kuuntelee.
Ja kun erosimme niin puhuimme ympäripyöreitä siitä, että tapaisimme vielä uudestaan. Laitoin hänelle vielä seuraavana päivänä viestin, jossa kiitin tapaamisesta, ihan kohteliaisuudesta. Hän ei kuitenkaan ole vastannut siihen mitään, mikä on sekin jotenkin ällistyttävää epäkohteliaisuudessaan.
Enpä nyt tiedä mitä tällä haen, paitsi että piti avautua tyrmistyksestä. Hän oli kuitenkin se, joka halusi tavata, mutta sitten hän ei vaikuttanut ollenkaan minusta kiinnostuneelta ja tuo viestiin vastaamattomuus on jotenkin tosi epäkohteliasta.
Eiköhän ole selviö, ettemme enää tapaa, mutta miksi joku käyttäytyy tuolla tavalla?
Kommentit (19)
Aina sanotaan ettei ihmiset muutu, mutta kyllä muuttuu. Varsinkin kiinnostuksen aiheet voi muuttua hyvinkin jyrkästi.
Tämä kyseinen henkilö on ehkä ollut nuorena kateellinen sinulle, ja halusi nyt tavata vain nähdäkseen miltä näytät ja vaikutat, ja kehuakseen itseään. Siis olettaen, että monologi koski hänen elämänsä ihanuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset muuttuvat, eikä enää vaan ole yhteistä. Ihan elämään kuuluvaa, kannattaa vaan antaa olla. Muistot jäävät, mutta ei paineita tulevaan.
Oliko sinulla mennyt "paremmin" kuin hänellä? Ei halunnut kuulla siitä, kateellinen.
Kaveri taisi tajuta saman, minkä sinäkin eli että teillä ei ole mitään yhteistä. Turha oli sitten edes vastata siihen sinun pelkästä kohteliaisuudesta laittamaasi kiitokseen. Vastaamattomuus on viesti, joka tarkoittaa, ettei hän halua tavata enää.
Minuun otti yhteyttä yllättäen lapsuuden kaveri, jos nähtäs. Miksei sanoin minä. Ei nähtykkään, eikä haittaa. Enhän mä loppujen lopuksi muistanut hänestä kun etunimen ja hengasimme yhdessä alle kouluikäisinä. Thäts it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäntavat voivat olla niin erilaiset, että on enää vaikea ymmärtää. Toinen elää kiireistä ja varakasta kaupunkielämää, toinen hidasta ja vaatimatonta maalaiselämää tms. Jos on lapsia, heitä on kasvatettu täysin eri tavoin, toisen lapset harrastaneet tavoitteellisesti monia eri asioita pienestä pitäen kauniisti laadukkaisiin vaatteisiin puettuina, toisen lapset kiipeilleet puissa ja möyrineet pelloilla liaten itsensä ja ruskettuneina. Toinen arvostaa siistiä ja sisustettua kotia, toiselle on ok, että kaikki on rempallaan. Lista on loputon. Harrastukset, työ, koti, perhe, varakkuus kun ovat aivan erilaiset, ei yhteys yhtäkkiä löydy, vaikka olisikin lapsuus ja nuoruus eletty yhdessä samassa ympäristössä. Tämä on jotenkin surullista ollut omasta mielestäni. Yksinäisyys vaivaa, kun kaverit ovat jääneet ja uusia on vaikea löytää.
Vierailija kirjoitti:
Elämäntavat voivat olla niin erilaiset, että on enää vaikea ymmärtää. Toinen elää kiireistä ja varakasta kaupunkielämää, toinen hidasta ja vaatimatonta maalaiselämää tms. Jos on lapsia, heitä on kasvatettu täysin eri tavoin, toisen lapset harrastaneet tavoitteellisesti monia eri asioita pienestä pitäen kauniisti laadukkaisiin vaatteisiin puettuina, toisen lapset kiipeilleet puissa ja möyrineet pelloilla liaten itsensä ja ruskettuneina. Toinen arvostaa siistiä ja sisustettua kotia, toiselle on ok, että kaikki on rempallaan. Lista on loputon. Harrastukset, työ, koti, perhe, varakkuus kun ovat aivan erilaiset, ei yhteys yhtäkkiä löydy, vaikka olisikin lapsuus ja nuoruus eletty yhdessä samassa ympäristössä. Tämä on jotenkin surullista ollut omasta mielestäni. Yksinäisyys vaivaa, kun kaverit ovat jääneet ja uusia on vaikea löytää.
Ei ole vaikea arvata, kumpi sinä olet näistä esimerkin henkilöistä. Etkö silti ole onnellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten sinä vain koit asian noin, koska et saanut olla koko ajan suuna ja päänä. Minä olisin kaikessa rauhassa kuunnellut, ei oman elämäni ruotiminen niin tärkeä asia olisi ollut, että ehdottomasti olisi pitänyt päästä siitä kertomaan. Melkein tuntemattoman kanssa on ihan mukava vain kuunnella, joten ap:n tarve päästä kertomaan itsestään on lähinnä narsistista egoismia.
Mitä siis menetit, ap, kun et päässyt pröystäilemään?
Ei muuta kuin estolistalle. Oli vahinko tai ei, mutta taitaa olla rasittava se toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on niin,että menneet ystävät ovat menneitä. Itselläni muutama kokemus,kun entinen työkaveri tai nuoruudenystävä on ottanut yhteyttä yllättäen. Tullut jotenkin vain vaivaantunut olo,ei mitään puhuttavaa. Tai siis monologi siitä,kuinka lapset ja bonuslapset menestyvät. Ja sitten esittävät itselle uteliaita kysymyksiä,että miten puolison kanssa menee ja onko kuinka paljon vielä asuntolainaa,kun me saatiin just maksettua viim. erä. Ei jaksa kuunnella,ajanhukkaa.
Olet siis tyrmistynyt, ettei koko aikaa puhuttukaan vain sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tehdä ongelmaa asiasta?
Ap. vaikuttaa siltä, että teit tuota analyysiäsi jo teidän tavatessa. Vastapuoli vaistosi sen eleistäsi ja papatti hermostuneena menemään ja käpertyi itseensä jollakin tavalla.
Joillekin käy niin kiusaajahenkisten ihmisten lähellä. Eivät tee sitä tahallaan.
Älkää olko niin tuomitsevi. Jokainen on omansalainen ja niin olkoon niin kauan, kun eivät ole ilkeitä tavalla tai toisella.
Mutta tosiasiassa tilannetta ei voi tietää käymättä keskustelua. Osa ei keskusteluun kykene ja feidaa toisen vaivihkaan...
Eihän kukaan meistä ole samanlainen kuin nuoruudessa aina ihminen jotenkin muuttuu. Ne yhteiset nuoruuden jutut on äkkiä puhuttu ja mitä sen jälkeen on tapahtunut on se erottava tekijä. Kasvetaan eri suuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoruuden aikainen kaverini laittoi yllättäen viestiä, että olisi kiva nähdä. Asuimme eri kaupungeissa ja hän oli tulossa käymään kotikaupunkiini. Emme ollet nähneet n. 15 vuoteen. Tavatessamme hän jutteli innoissaan mm. peheestään, mikä oli ymmärettävää. En meinannut saada suunvuoroa. Sitten tulikin yllätys: hän kaivoi pinkan esitteitä pöytään ja alkoi suoramarkkinointiedustajaksi yrittäen myydä niitä tuotteitaan. Olihan se aikamoinen tyrmistys, että halusikin tavata vain edistääkseen myyntiään.
Vierailija kirjoitti:
Olet siis tyrmistynyt, ettei koko aikaa puhuttukaan vain sinusta?
Samaa ajattelin. Ja kaverin kertomana tilanne olisi voinut olla erilainen..
Ap, olet nyt jahkannut tärä aihetta jo täällä av:lla monta kertaa, eiköhän se jo riitä.
Pidin myös yhteyttä lapsuuden kaveriin (asuimme samassa kerrostalossa ja kävimme muutaman vuoden samaa koulua samalla luokalla, kunnes kaveri muutti muualle). Mukava ihminen, mutta aika ja maailma muuttaa meitä.
Voisko ap ajatella, että oli kiva verestää vanhoja lapsuuden muistoja, käydä läpi kuka muistaa ja mitä, pitää yhteyttä jonkun aikaa, mutta se oli sitten siinä? SEllainen kiva ajanviete, hetkeksi, ja jatkaa taas omaa elämäänsä.
Kohteliaisuus ja huomaavaisuus ei ole kaikille selvää. Aina pitää muistaa se, että vaikka itse osaisit olla sitä älä aseta samoja vaatimuksia muille. Olet laittanut ystävällisen viestin hänelle ja voit ajatella, että teit niin kuin sinusta on oikein. Se, ettei toinen vastaa vahvistaa vain sen, että näin on parasta myös sinulle unohtaa hänet.
Voisin samaistua tuohon kaverisi rooliin ja arvelisin, että kun hän huomasi elintasoeronne ja vaistosi sinusta, että ei mennä ihan samalla aaltopituudella, niin hän hermostuksissaan yritti pitää puheenaiheita yllä.
Minulle käy joskus niin. Jälkeenpäin tunnen olleeni moukka, mutta en kehtaa pahoitella sitä, koska toivon, että toinen ei ottanutkaan sitä niin. Toisaalta kun haluan kovasti tutustua johonkuhun, niin puhua pälpätän koko elämänkertani ja avaudun ihan syvällisistäkin asioista ja sitten kun sanon, että nyt on sinun vuorosi kertoa, niin nolostun, kun toinen ei kerro mitään. Kuittaa vaan parilla lauseella ja tunnen itseni todella tyhmäksi. Ihmiset ovat erilaisia, toiset kertovat laajasti ja toiset ovat pidättyväisiä. Todennäköisesti viestit ihan tahattomasti eleilläsi ja ilmeilläsi sitä, että ei ole tarpeen jatkossa nähdä. Ehkäpä kaveri jätti sen vuoksi vastaamatta kiitokseesi, jotta asia on selvä hänenkin puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin estolistalle. Oli vahinko tai ei, mutta taitaa olla rasittava se toinen.
Juuri näin.
Ihminen, olipa sitten muuttunut tai ei, joka käyttäytyy noin typerästi ja itsekkäästi saa ihan olla omassa hyvässä seurassaan.
Olisit katsonut kännykkääsi, ja sanonut kohteliaasti : "pahoittelut, mutta minun pitää nyt mennä"...
Se siitä.
Turha rasittaa itseään tuollaisen monologin kuuntelulla.
Oliko se jotenkin hermostunut, ei kovin taitava sosiaalisesti? Jotkut alkaa höpöttää monologia jännittäessään.