Oikeuttaako ADHD-diagnoosi huonon käytöksen?

Entä kun ihmisellä selvästi ON adhd tms, muttei myönnä sitä?

Käytös on kurjaa ja/tai outoa, mutta syytä kierretään?

Mulla on adhd ja olen välillä tosi mulkku. En vain aina voi sille mitään. Adhd aiheuttaa myös omien virheiden pitkäaikaista märehtimistä. Vieläkin harmittaa se kun menin viisastelemaan ihan turhaan baarimikolle v. 1998.

70-luvulla ei ollut mitään ADHD-diagnooseja. Oli vain jälkkäreitä ja ruokalasta ulosheittämistä. Sitten mulle tuli onneksi nuori naisope, joka ymmärsi, että tarvitsen vain extratekemistä, etten ehdi häiriköidä.

Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ymmärtää ja paapoa. Jokainen ottaa itsestään ja tekemisistään myös täyden vastuun, joten perseilyä ei tarvitse hyväksyä ja sen taakse mennä piiloon edes itseltään. Varsinkin se, että huijaa itseään, on todella huono asia, joten vaikka olisi mikä diagnoosi, niin sen kanssa tulee pärjätä ja oppia tunnistamaan jo etukäteen ne vaikeat asiat tai tilanteet, joissa pitää yrittää enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ymmärtää ja paapoa. Jokainen ottaa itsestään ja tekemisistään myös täyden vastuun, joten perseilyä ei tarvitse hyväksyä ja sen taakse mennä piiloon edes itseltään. Varsinkin se, että huijaa itseään, on todella huono asia, joten vaikka olisi mikä diagnoosi, niin sen kanssa tulee pärjätä ja oppia tunnistamaan jo etukäteen ne vaikeat asiat tai tilanteet, joissa pitää yrittää enemmän.

Minä ainakin tarvitsen jotain jonka taakse piiloutua itseäni

Vierailija kirjoitti:

Mulla on adhd ja olen välillä tosi mulkku. En vain aina voi sille mitään. Adhd aiheuttaa myös omien virheiden pitkäaikaista märehtimistä. Vieläkin harmittaa se kun menin viisastelemaan ihan turhaan baarimikolle v. 1998.

Valitetettavasti tämän asian ja suhtautumistavan takia en ole enää innokas tutustumaan lähemmin ADHD-henkilöihin. Niin paljon pahaa mieltä jäi muistoksi niistä vuosista, kun yksi sellainen oli melko läheinen ystäväni ja useampia pyöri samoissa opiskelu- ja harrastusporukoissa. Olin kuin tyhjiin imetty ja kesti kauan, että uskalsin myöntää itselleni, että minusta ei ole heidänlaisilleen ystäväksi. Oletin, että heitä olisi pitänyt vain jaksaa loputtomiin ymmärtää. Parisuhteeseen asti en onneksi koskaan haksahtanut. Jotkut pitävät särmikkäistä, hieman tilannetajuttomista ja impulsiivisista henkilöistä ja heille nämä tuttuni sekä ex-ystäväni varmasti olisivatkin sopivaa seuraa. Minä en siihen enää uskalla enkä halua ryhtyä.

ADHD ja käytös 9 ka. 9,5.

Ei oikeuta. Adhd ei oikeuta liikenneturvallisuuden vaarantamistakaan.

Jos adhd tyyppi ajaa kolarin, niin auttaisko selittää siinä poliisille, että no mä ajoin kolarin kun mulla on adhd, en voi mitää tälle, et menin sekasin kun oli niin ruuhkainen risteys, ettei tarkkaavaisuus riittäny.

T. Ihminen jolla on adhd

Ei se oikeuta mitään, se selittää.

Eihän se oikeaksi asiaa tee, mutta myöhästely, tavaroiden hukkailu ja muu säheltäminen on ikävää oheisilmiötä. Sitä vaan koittaa olla ottamatta liikaa vastuuta ja toivoo, ettei mitään satu.

Näyttää oikeuttavan nykypäivänä. Itsellä selvä diagnosoimaton ad/hd ja omaan silti hyvät käytöstavat.

Aina jos saa diagnoosin niin ihmiset ymmärtävät paremmin ja osa hyväksyy käytöksen diagnoosin myötä.

Esimerkkinä kaksi pitkäaikaistyötöntä, kummallakin on autismi. Toisella diagnoosi, toisella ei. Arvata saattaa kumpaa haukutaan loiseksi ja laiskaksi asennevammaiseksi

Vierailija kirjoitti:

Mulla on adhd ja olen välillä tosi mulkku. En vain aina voi sille mitään. Adhd aiheuttaa myös omien virheiden pitkäaikaista märehtimistä. Vieläkin harmittaa se kun menin viisastelemaan ihan turhaan baarimikolle v. 1998.

Mee hoitoon, mulkku!

Ei adhd oikeuta huonoon käytökseen. Ei jokainen adhd-diagnosoitu ole "välillä tosi mulkku". Minulla on adhd, ja koen huonokäytöksiset ja tuittupäiset ihmiset pelottavina. Näin on ollut aina. En pysty suodattamaan yhtään pois siitä negatiivisten ärsykkeiden tulvasta, minkä joku huonolla käytöksellään tuottaa.