Kuinka usein peset auton?
Vuodenajalla on varmasti myös merkitystä kuinka auto likaantuu. Paljonko maksat pesusta jos et voi kotona pestä?
Kommentit (40)
En muista, varmaan noin 10 vuotta sitten olen viimeksi pessyt autoni painepesurilla sen aikaisen työpaikan pihalle. Senttiäkään en ole siitä koskaan maksanut enkä maksa.
Henkilöauton ehkä 10v sitten, matkailu-auton pesen ja vahaan loka-marraskuussa kun jätän seisontaan.
Harvoin pesen tai pesetän. Sade hoitaa homman puolestani. Jos kuitenkin auto on oikein kurainen, vien sen kuorma-autojen pesulaan. Siellä homma hoidetaan edullisesti käsin pesten. Viimeksi taisi maksaa kympin tai kaksi. Huoltoaseman konepesun jälkeen joudun pesemään paikoitellen auton uudelleen. Oli onni, kun löytyi tuo toinen pesula.
Kiinnostus autonpesuun on laimentunut iän myötä, joskus tuli autoa pestyä käsin useinkin, mutta nyt on jäänyt muutamaan konepesukertaan vuodessa. Pesu ja vahaus käsin vie järjettömän monta tuntia aikaa ja kerran aurinko poltti olkapäiden ihon aika pahasti autoa vahatessa. Sen jälkeen on ollut vähän sellainen olo että onko järkeä käyttää niin paljon aikaa ja vaivaa, ja saada vielä auringonpolttama ihokin vaivoiksi. Kohta se on kuitenkin taas likainen.
10 kertaa vuodessa. On vanha 1998 vuoden auto jolla ei paljon rahallista arvoa, mutta toimii hyvin ja on siisti. Tykkään pitää siitä huolta ja olen korjannut aina kaikki viat ja pysäyttänyt kaikki alkavat ruostekohdat.
Käsin silloin tällöin, autopedäsulassa harvoin. Likaisella autolla ajaminen tuntuu vähän siltä kuin olisi likaiset vaatteet päällä.
Olisikohan mies pessyt sen viime kesänä... vai jo toissakesänä, en oikein muista. Sateessahan nuo pahimmat kurat pyyhkiytyy pois.
Joka viikko. Suolaa ja muuta sälää.
Mökkireissun jälkeen hiekkateiltä.
Ei kannata pestä automaattipesulla , tulee naarmuja autoon.
Parin kuukauden välein. Poislukien talven pakkasilla. Ihan tuossa kotipihassa vesiletkun kanssa. Pysyy auton maalipinta pidempään hyvänä kun pesee. Eikä vaatteet likaannu kuraiseksi kuten likaisen auton kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joka viikko. Suolaa ja muuta sälää.
Mökkireissun jälkeen hiekkateiltä.
Ei kannata pestä automaattipesulla , tulee naarmuja autoon.
Lumiharja naarmuttaa jokatapauksessa maalipinnan.
15 vuotta sitten. Turhaa touhua. Auto on käyttö tavaraa.
Yleensä 3-4 kertaa viikossa ja kunnollinen käsinpesu . Hinta on 35-40€/krt. Haluan että auto on aina puhdas ja siisti . Keraaminen pinnoite on pinnalla. Sisäputsi 2-3krt kuussa niin pysyy siistinä .
Pesetän automaatissa jos sattuu olemaan tarjous että max 15€ saa.
Järjettömiä hintoja kun nykyään pyydetään neljäkin kymppiä konepesusta.
Itse pesen pihassa jos sattuu motivaatiota olemaan, joskus mennyt yli vuosikin ilman pesua.
Sisältä putsaan ehkä lasit joskus.
Meillä kaksi autoa, ei hirveetä paloa niiden hinkkaamiseen. Vaihdossa ei kuitenkaan euroakaan enempää saa niin miksi nähdä vaiva.
Ostin nykyisen autoni vuonna 2019 ja maksoin siitä 2400e. En ole autoani pessyt kertaakaan.
M30
Kesällä pyrin pitämään autot puhtaana. Ehkä pesu noin kerran viikossa. Muina aikoina autojen puhtaana pitäminen vaatisi pesemistä monta kertaa päivässä, johon ei motivaatio riitä, joten pesuväli voi heilahtaa kuukauteen.
En ikinä. Ei ole autoa ja toisten autoja en rupea peseskelemään, en edes ilmaseks.
Joka toinen viikko, sisäpesu kerran kuussa ja kaksi kertaa viikossa kovavaha päälle. Olen tehnyt putsarin kanssa vuosisopimuksen, joka sisältää myös renkaiden vaihdon ja säilytyksen.
Missä te ajatte autoillanne, jos ette vuosiin sitä ole pessyt? Mulla menee likaiseksi ja kuraiseksi jo muutaman kk:n pesettämättä jättämisellä, eikä tahdo tuulilasista nähdä läpi. Pesetän n. kerran kuussa, kesällä harvemmin. En myöskään halua, että suolatut tiet tuhoavat auton maalipintaa. Käytän automaattipesulassa eikä yhtään ole pinta naarmuuntunut. Ei katsokaas olla enää 70-luvulla, autonpesukoneetkin ovat kehittyneet siitä.
En ole pitänyt asiasta tilastoa, mutta noudatan sitä nuorena oppimaani sääntöä, että auto on pestävä silloin, kun se ei ole ilmeisesti puhdas!
Oisko n. 6 vuotta viime pesusta. En muista hintaa.