Lue keskustelun säännöt.
Vituttaa kun ei ole sosiaalista elämää.
22.07.2023 |
Mulla ei ole enää kavereita. Ja lisäksi mulla on päiväkoti-ikäinen lapsi, jonka kanssa olen melkein koko ajan.
Niin oikeasti kuolen tähän surkeaan elämääni. Mulla on periaatteessa vain yksi kaveri ja se on lapseni isä.
Jos haluaisin lähteä johonkin aikuisten illanviettoon, niin mulla olisi vaan yksi kenen kanssa lähteä. Se olisi exäni. Mutta jos lapsi ei oo mulla, se on exälläni.
Ehkä mun pitäisi joskus uskaltaa lähteä yksin.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas vietän omasta tahdostani yksinäistä elämää. En yksinkertaisesti jaksa ihmisiä. Aina ei ole ollut näin ja vielä tämä tästä muuttuu, mutta nyt kaikki ok vaikka melko yksin olenkin. Tosin taidan olla teitä vähän vanhempi kun lapseni on jo aika iso. Eronnut olen.
Mulla ei edes ole sitä lasta, kysyin "kaveria" polttareihin, mutta ei edes vastannut mitään. Tää ketä polttarit järjesti, oli ryypänny edellisiltana omien kavereiden kanssa niin, ettei sitten jaksanu edes juhlia polttareita ja lähti illemmalla himaan. Olin sitten kotona ennen puoltayötä, kun jätettiin yksin illalla keskustaan.
Meitä oli siis polttareissa ainostaan minä ja tää järjestäjä, muilla kutsutuilla paljon kaikkea... Samaan iltana tää "ei edes vastaa" kutsuttu päivittää instaa jollain lähirantakuvilla mansikoita syödessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei edes ole sitä lasta, kysyin "kaveria" polttareihin, mutta ei edes vastannut mitään. Tää ketä polttarit järjesti, oli ryypänny edellisiltana omien kavereiden kanssa niin, ettei sitten jaksanu edes juhlia polttareita ja lähti illemmalla himaan. Olin sitten kotona ennen puoltayötä, kun jätettiin yksin illalla keskustaan.
Meitä oli siis polttareissa ainostaan minä ja tää järjestäjä, muilla kutsutuilla paljon kaikkea... Samaan iltana tää "ei edes vastaa" kutsuttu päivittää instaa jollain lähirantakuvilla mansikoita syödessä.
Monta kertaa yrittäny luoda uusia sosiaalisia suhteita, mutta ei onnistu. Suurin osa oman ikäsistä 30+ ettiny sitä kaveria kenellä on se muksu, että ei tarvi leikkipaikalla yksin leikkiä... Joten sitä jutteluseuraa ei oikeen kaivata enää... Ite en myöskään mikään baariruusu ole joten ryyppäämisseura ei ole se oma juttu myöskään.
Hanki joku helppo harrastus tai aloita jollain kurssilla. Neulontakerho? Uusia ystäviä? Sano miehellesi, että vahtii lasta sillä välin kun olet harrastuksissa. Vaihtelu virkistää ja vähän sosialisoitumista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas vietän omasta tahdostani yksinäistä elämää. En yksinkertaisesti jaksa ihmisiä. Aina ei ole ollut näin ja vielä tämä tästä muuttuu, mutta nyt kaikki ok vaikka melko yksin olenkin. Tosin taidan olla teitä vähän vanhempi kun lapseni on jo aika iso. Eronnut olen.
Mulla sama juttu. Lapset yläkoulussa ja itse oon 40+.
En vaan enää jaksa ihmisiä. Yksin on itse asiassa parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullapa ei ole yhtään ainoaa kaveria. Revipä siitä!
Joopa - itse menetin kymmenen vuotta sitten kaikki "kaverini" kun laitoin korkin kiinni - eikä uusia ole tullut. Jotain morjestelijoita on kylillä, mutta kylässäkään ei ole sen jälkeen käynyt kuin ilmastointiasentaja tarkistamassa ikkunanpielen korvausilmaventtiilin.
M 48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ei mullakaan ole ketään kaveria ja olen 31v nainen. Viimeksi opiskeluaikana alle 25v olen jossain iltaa viettämässä ollut. Mies on ja 2v lapsi. Edes mies "ei jaksa" lähteä mun kanssa mihinkään aikuisten kesken kun on kuulemma tylsää kahdestaan! Siskojakin mulla on pari lähes samanikäistä kuin minä, mutta en ole heitäkään aikoihin yrittänyt kysyä mihinkään kun ei heitä tunnu kiinnostavan. Omasta mielestäni olen ihan normaali ihminen! Olen kiltti ja rauhallinen, eli kai vaan niin tylsä.
En ole yksinhuoltaja. Vaikka siltä usein tuntuukin. Joku kysyi mistäpäin olen. Asun Pirkanmaalla.
Mulla on kyllä ollut kavereita, mutta useimmiten tuntuu siltä ettei meillä ole sitä ihan yhteistä säveltä. Ehkä vaadin liikoja.
Oon myös sellainen, etten jaksa ihmisiä ihan koko ajan. Kaikki eivät sitä ymmärrä. Silti kaipaan jotain muutakin kuin pelkästään lapseni seuraa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset saa aina seuraa, olipa vaikka ladon seinästä repäistyn näköinen, muista se!
Ihan kuin omasta suustani. Minullakaan ei ole yhtään ystävää, vain mies ja päiväkoti-ikäinen lapsi. Ei ole ketään kenen kanssa lähteä illanviettoon, jumitan vaan lapsen kanssa kotona. Eikä edes tukiverkkoja, että mieheni kanssa voisin edes lähteä. Surkeaa elämää tämä.....