Asioiden ratkominen "keskustelemalla" lapsen kanssa

Mikä ongelma sinulla ap on?

Minua ei lyöty lapsena. Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla. Lasten kasvatuksessa ei ole ollut ongelmia.

Oli yksi ihminen joka luuli että voi elää elämää keskustelemalla. Hän puhui ja minä kuuntelin - kunnes lopetin kuuntelun.

Vierailija kirjoitti:

Oli yksi ihminen joka luuli että voi elää elämää keskustelemalla. Hän puhui ja minä kuuntelin - kunnes lopetin kuuntelun.

Olisiko ollut parempi, ettähän olisi kuvitellut voivansa elää pahoinpitelemällä sinua?

Toimii ihan hyvin keskustelu lapsen kanssa. Minä selitän miksi olen tekemässä jotain, hän saa kysyä selvennystä, tehdä ehdotuksia ja perustella ne. Joskus on lapselta tullut hyviä huomioita jotka olen ottanut huomioon ja muokannut päätöstäni. Pitää olla molemminpuolinen kunnioitus ja lapsella ymmärrys että loppukädessä kaikesta päättää vanhempi hänen hyväkseen ja että hän on turvassa näiden päätösten suojissa. Tietenkään näistä ei ole mitään hyötyä jos vanhemmat puhuu puuta heinää ja vääristä asioista.

Meillä ysärillä vaan revittiin päästä ilman mitään selitystä jos teki jotain väärin tai sellaista joka ei persoonallisuushäiriöistä vanhempaa miellyttänyt. Siinä sitten mietti oliko se väärä asia se että kertoi syöneensä puuroa, heränneensä taas paritteluääniin, istuneensa keinussa silloin kun vanhemmat olivat etsimässä vai se että katsoi perhosta.

Vierailija kirjoitti:

Oli yksi ihminen joka luuli että voi elää elämää keskustelemalla. Hän puhui ja minä kuuntelin - kunnes lopetin kuuntelun.

Tarkoitus on, että keskustelun aikana molemmat puhuu ja kuuntelee vuorollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli yksi ihminen joka luuli että voi elää elämää keskustelemalla. Hän puhui ja minä kuuntelin - kunnes lopetin kuuntelun.

Tarkoitus on, että keskustelun aikana molemmat puhuu ja kuuntelee vuorollaan.

Miksi et puhunut?

Ap, miten keskustelet uhmaikäisen kanssa?

Pieni lapsi ei ymmärrä "keskusteluja", hänellä ei ole vielä riittävää sanavarastoa ja kykyä tehdä johtopäätöksiä.

Mutta jo teini-ikäiset ovat valmiita keskustelemaan. Meillä oli perhekokouksia erilaisista asioista. Varsinkin esikoisemme ilmoitti usein, että hänellä on asiaa, pidetään kokous ja niin kaikki istuimme keittiön pöydän ympärille. Kaikki saivat sanoa mielipiteensä. Lopputulos oli yleensä kompromissi, eri mieltä ollutkin kuitenkin ymmärsi mistä oli kyse. Tätä hän on elämässään jatkanut omien lastensa kanssa (ovat aikuisia), toisen lapset ovat vielä liian nuoria, mutta heille selitetään asiat ikäänsä nähden.

Ongelma sanoituksessa on se, että lapselle kerrotaan mitä aikuisen mielestä on tapahtunut. "Sinua kiukuttaa kun Piitu haluaakin leikkiä nukeilla", vaikka oikeasti kiukuttaa kun Nico vei autot nenän edestä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, miten keskustelet uhmaikäisen kanssa?

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Minua ei lyöty lapsena. Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla. Lasten kasvatuksessa ei ole ollut ongelmia.

Minä olen syntynyt 80-luvulla, vanhemmat 40-luvulla. Ei meilläkään lapsia lyöty, mutta ei vanhemmilla myöskään ollut loputtomasti aikaa istua keskustelemassa lasten kanssa. Meitä lapsia oli viisi ja vanhemmilla navetta ja lehmät hoidettavana. Kasvatus onnistui silti hyvin: vanhemmat määräsivät ja lapset tottelivat. Ei siinä sen kummempia keskusteluja tarvinnut käydä.

Hyvin on elämässä kaikki pärjätty.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei lyöty lapsena. Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla. Lasten kasvatuksessa ei ole ollut ongelmia.

Miten lyöminen tähän liittyy?

Kyllä itse ymmärsin päiväkoti-ikäisestä lähtien, kun vanhemmat selittivät miksi joku asia tehdään näin ja miksi en saa tahtoani läpi. Aina se ei miellyttänyt, mutta ymmärsin ettei kapinointi tulee muuttamaan asiaa miksikään. Ihmettelen miten he tajusivatkin käsitellä minua näin, kun ottaa huomioon että heillä on minimaalinen koulutustausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei lyöty lapsena. Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla. Lasten kasvatuksessa ei ole ollut ongelmia.

Minä olen syntynyt 80-luvulla, vanhemmat 40-luvulla. Ei meilläkään lapsia lyöty, mutta ei vanhemmilla myöskään ollut loputtomasti aikaa istua keskustelemassa lasten kanssa. Meitä lapsia oli viisi ja vanhemmilla navetta ja lehmät hoidettavana. Kasvatus onnistui silti hyvin: vanhemmat määräsivät ja lapset tottelivat. Ei siinä sen kummempia keskusteluja tarvinnut käydä.

Hyvin on elämässä kaikki pärjätty.

Sama meillä, 70-luvun lapsi olen enkä tiedä ketään, joiden perheessä olisi silloin lapsia lyöty. Silti uskottiin vanhempia. Meillä oli vielä tosi kiltit vanhemmat. Jostain se auktoriteetti tuli.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma sanoituksessa on se, että lapselle kerrotaan mitä aikuisen mielestä on tapahtunut. "Sinua kiukuttaa kun Piitu haluaakin leikkiä nukeilla", vaikka oikeasti kiukuttaa kun Nico vei autot nenän edestä.

Ei. Keskustelu on sitä, että kysytään, mikä sinua kiukuttaa.

Ainakin yläkoululaisten kanssa keskustelu toimii. Pikkujutuissa ihan se tilanteen pysäytys ja kahdenkeskinen juttelu opettajan kanssa tekee sen, että homma loppuu. Ja isommissa kun soitetaan vanhemmille, ja lapsi itse selittää törttöilynsä, vain kovapintaisemmat toistavat jutun.

Oikeassa keskustelussa lasta kuullaan, mutta toki aikuinen asettaa selkeät rajat. Esim. Ymmärrän, että sinua suututti se tilanne, mutta toiseen koskeminen on ehdottomasti kiellettyä, ja jatkossa siitä seuraa esim vanhempien kutsuminen koululle. Ja tietysti tärkeää on, että näistä vaiheista pidetään kiinni, ja kaikki tietävät sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli yksi ihminen joka luuli että voi elää elämää keskustelemalla. Hän puhui ja minä kuuntelin - kunnes lopetin kuuntelun.

Tarkoitus on, että keskustelun aikana molemmat puhuu ja kuuntelee vuorollaan.

Entä miten tämä onnistuu sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaa niin paljon omaa ääntään ettei voi hetkeäkään olla vain hiljaa ja antaa toiselle suunvuoroa?

Mun mielestä keskustelu on tärkeää. Se että tuntee itsensä kuulluksi on tosi tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Keskustelu auttaa tajuamaan missä mennään, mitä tuli ehkä tehtyä väärin. Ei se poista sitä ettei voisi olla napakka muuten, eli väkivalta yms. on ehdoton EI, mutta lapsi/aikuinen pitää saada ymmärtämään miksi se ei ole hyväksyttävää. Ei lakejakaan tehdä ihmisten kiusan takia vaan niille on oikea syy.

Tällaisessa kasvatuksessa unohtuu, että esimerkiksi 30 lapsen luokassa opettaja ei voi viestiä keskustelemalla jokaisen lapsen kanssa erikseen. Siksi lapsen tulee pystyä ottamaan käskyjä ja ohjeita vastaan. Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille tämä.