Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka jaksaa huonossa työpaikassa?

Vierailija
18.07.2023 |

Olen työpaikassa, jossa on noin 20 työntekijää. Yksi näistä työkavereista hoitaa omat työnsä joka päivä selkeästi tahallaan huonosti siten, että se vaikuttaa myös minun työtehtäviin. Tämä sabotoija on pomon lellikki, joten asiasta en ole vielä kehdannut sanoa. Työssä on myös useita epäkohtia, jotka aiheuttavat haittaa paitsi työntekijöille, mutta myös asiakkaille. Asioista pitää sanoa esimiehelle 10 kertaa vähintään, ennenkun asialle tehdään jotain. Firman ylintä johtoa ei myöskään kiinnosta yhtään nämä asiat.

Myöskään kesälomia ei järjestellä yhtään, paitsi tietenkin näille lellikeille. Minullekkin on kertynyt muutama lomapäivä, mutta ei niistä ole mitään päätöksiä tehty, vaikka heinäkuukin on jo näin pitkällä. Sen sijaan minä joudun myös tuuramaan näitä pomon lellikkejä, kun he ovat lomalla. Tasapuolista ei kaikki ole. Lisäksi pomo soittelee välillä työasioita myös työajan ulkopuolella. Nykyisin en enää vastaa hänelle työajan ulkopuolella, mutta silti tuo ahdistaa.

Alan olemaan aivan lopussa. Tuntuu, että vaikuttaa jo mielenkin hyvinvointiin jatkuva stressaaminen töistä. Haaveilen vain, että saisin pitää edes pari lomapäivää. Jokaisen työpäivän jälkeen on vain helpottunut olo. Miten jaksan tätä ennenkuin saan uuden työn?

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
18.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ison palkan takia kestän itse hulujen huoneessa, jossa olen töissä.

Vierailija
2/2 |
18.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työterveyteen ja saikulle vaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme neljä