Biseksuaalisuus ei kiihota
AV:n puolella tämä keskustelunaihe ilmeisesti kielletty, kun aina poistetaan, mutta itseäni on ihmetyttänyt, että joskus täällä palstalla biseksuaalit tai muut vähemmistöihin kuuluvat olettavat, että se, ettei heidän touhuistaan kiihotu olisi sitä, että pitää biseksuaalisuutta tms. pahana.
Kyseessähän on kaksi aivan eri asiaa. Hyväksyn kaikki seksuaaliset suuntaukset ja toiminnot, jotka eivät vahingoita muita, mutta en kuitenkaan kiihotu biseksuaalisuudesta tai vaikkapa naisten vaatteita käyttävästä miehestä. Varsinkin jälkimmäinen suorastaan inhottaa seksuaalisessa mielessä, mutta kun en ajattele sitä niin, seksuaalisesti, niin tuo ihminen on ihan mukava ja tavallinen ihminen minulle.
En pysty kiihottumaan mistä tahansa kuten hekään eivät voi valita mistä kiihottuvat. Mikseivät seksuaalivähemmistöihin kuuluvat hyväksy samaa muille mitä itselle vaativat? Ilmeisesti kyseessä jonkinlainen normalisointiyritys, "kaikkihan ovat biseksuaaleja" (todellisuudessa alle viisi prosenttia miehistä) eli oma erilaisuus ahdistaa sen sijaan että hyväksyttäisiin aidosti, että ollaan erilaisia ja odotetaan muilta samaa.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä on ihan yleinen asenne palstalla, että oma kokemusmaailma ja oma seksuaalisuus on samalla myös se normi, joka kuvaa 99% koko ihmiskunnasta, ei se pelkästään biseksuaalisuuteen rajoitu. Yhden mielestä kukaan nainen ei tykkää panemisesta, toisen mielestä kaikki miehet haluavat vain panna, kolmannen mielestä kaikkien naisten halut loppuvat hääpäivään, neljännen mielestä kaikki naiset haluavat kunhan mies haluaa ensin, viides sanoo että kaikki miehet katsovat pornoa ja kaikki naiset inhoavat sitä ja vaistoavat pornorunkkarin pikkusormen asennosta kadun toiselta puolelta, ja sitä rataa ja sitä rataa ihan loputtomiin.
Liekö joku ihmisen perustarve määritellä kuuluvansa johonkin tarkkaan rajattuun ihmisjoukkoon joka on "me" ja muut ovat ne? Biseksuaaleille tämä tuntuu olevan erityisen hankala kysymys, koska se on niin määrittelemätön tila kun ei ole kunnon hetero eikä kunnon homo. Menepä kertomaan biseksuaaliaktiiville vaikka että omakin sukupuoli saattaa joskus herättää eroottisia värinöitä vaikkei nyt ensimmäiseksi olisikaan panemaan menossa, niin kyllä sieltä aika äkkiä kerrotaan, että ehei, yllättäen kaikki eivät enää olekaan biseksuaaleja jos eivät ole sitä juuri oikealla tavalla.
Tuo on kyllä totta, että yleistäminen on tosi yleistä palstalla. Miehet sitä ja naiset tätä jne. Yleistäminenhän on puolustusmekanismi eli ko. asian kanssa ei sitten ollakaan sujut. Ap
Älä omaa surkeata seksielämääsi täällä muille mainosta.
Vierailija kirjoitti:
Älä omaa surkeata seksielämääsi täällä muille mainosta.
Siinä taas yksi tyypillinen puolustusmekanismeista rakentuva kommentti täällä. Joillekin ihmisille on mahdotonta keskustella seksistä (tai mistään?) koettamatta alentaa muita ja ylentää sen avulla itseään? Tosin monesti se tapahtuu implisiittisesti, hienovaraisemmin kuin tässä kommentissa. Ap
Niinkuin ap aloittaessaan itse tekee ?
Politiikassa puhutaan enemmistösäännöstä, jolloin kahdesta vaihtoehdosta voittaja on se, jolla on enemmistön tuki takanaan mutta sitä voidaan kiristioida väitteellä ”enemmistön tyranniasta" Suomessa toimii edustuksellinen demokratia, joka enemmän ja vähemmän onnistuneesti on onnistunut edistämään eri äänestäjien tahtoa.
Enemmistösäännön mukaisesti monen seksuaalivähemmistöön kuuluvan kuten biseksuaalien oikeudet ovat ja ovat edelleen erilaiset kuin heteroiden, jodien, joita on enemmistö. Siten Ap:n avauksen voi tulkita turhana kitinänä. - Vaikka Suomessa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovatkin verraten hyvin otettu nykyisin huomioon.
Saattaa olla, että osalle meistä biseksuaaleista on tarve jonkinasteiseen "normalisointi yrityseen" esimerkiksi tuon Ap:n esittämän väitteen "kaikkihan ovat biseksuaaleja" voisin harkita - en siis suinpäin vaan kuten voisin harkita itsekin allekirjoittavani.
'Syynä se, että en juurikaan muutoinkaan pidä mustavalkoiseta ajattelusta; harva asia kun täysin joko tai. - Tuolla väitteellä voi tai on voinut biseksuaali hakea itselleen hyväksyntää. - Bisekauaalit kun saattavat kohdata ennakkoluuloja sekä heteroilta että homoilta.
On kuitenkin loukkaavaa väittää mm., että biseksuaalit olisivat herkempiä pettämään mahd. kumppaniaan,tai muutoin jotenkin kyltymättömämpiä tai omaisivat pakkomielteen siitä, että heillä olisi luonatinenoikeus saada harjoittaa seksuaalisia tarpeitaan niin saman kuin vastakkaista sukupuoltaan olevan kanssa; heitä ei olisi luotu "normaaliin" parisuhteeseen kykeviksi.
Kokemuksesta tiedostan, että ei oman (bi)seksuaalisen suuntautuneisuuden ymmärtäminen ole välttämättä helppoa. -- Tai ainakin itselläni kesti aikansa, että sen ymmärsin ja tajusin oman biseksualisuuteni. - Jälkeenpäin tiettysti voi väittää, että se on itsestään selvää, että olen.
- Vaikka oma kokemukseni on, mikä on niin en väitä, etteikö voisi olla myös heitä jotka voivat vilpittömästi sanoa tienneensä aina tai ainakin hyvin varhain, että ovat seksusuaaliselta suunatuneisuudeltaan mitä ovat.

Asiallinen kirjoitus, kiitos. Olisin kuitenkin kysynyt, että mitä nuo puuttuvat biseksuaalien oikeudet ovat ihan konkreettisesti ja millä tavalla ne eivät toteudu?

Kiitokset asiallisesta vastauksesta. Jos allekirjoitat sen osittain, että kaikki ovat biseksuaaleja, niin miten suhtaudut siihen, ettei tuota väitettä tue mikään asiasta tehty tutkimus? Se tässä vähän hämmästyttää, että omaa asiaa pyritään tukemaan väitteillä, jotka voi todeta ekalla googlauksella vääriksi.
Minä olisin mielelläni biseksuaali, ja kokemuksiakin löytyy siltä saralta. Totesin kuitenkin, ettei samaa sukupuolta olevan genitaalit kiihota minua. Ei lainkaan, vaikka kuinka tahtoisin. Voin sille yhtä vähän kuin homoseksuaali voi sille, ettei vastakkainen sukupuoli kiihota. Kuitenkin minullekin on täällä joskus väitetty, että "kaikki ovat biseksuaaleja" ja muuta väittävät ovat estyneitä, vähemmistöjä vihaavia tms. Näinhän asia ei välttämättä lainkaan ole, vaikka joskus voi olla noinkin. Ap
h a r v e m m i n.
lienee (historiallisesti tarkasteltuna) naistenheiniä:
kun miehet sodissa. ja naiset kotona keskenään.
Luulen tästä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Up
Miksi nostit tätä ketjua? Ap
Vierailija kirjoitti:
h a r v e m m i n.
lienee (historiallisesti tarkasteltuna) naistenheiniä:
kun miehet sodissa. ja naiset kotona keskenään.
Luulen tästä kyse.
Harvemmin mitä?
Kyllä se totta on (tutkimusten valossa), että jotkut miehet harrastavat seksiä toistensa kanssa naisen puutteessa teini-ikäisinä tai esimerkiksi vankilassa. Sodassa lienee harvinaisempaa, siellä kun on niin paljon muitakin murheita.
Seksuaalisuus on periaatteessa joustavaa, mutta kaikki eivät silti ole biseksuaaleja eivätkä edes kokeile puutteessakaan samaa sukupuolta, koska eivät kiihotu siitä. Seksuaalisuus voi muuttua muillakin tavoin elämän aikana kuin siten, että olisi avoimempi samansukupuolisten kanssa seksin harrastamiseen. Kaikkien biseksuaalisuudelle ei siis tule tukea mistään tutkimuksesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Politiikassa puhutaan enemmistösäännöstä, jolloin kahdesta vaihtoehdosta voittaja on se, jolla on enemmistön tuki takanaan mutta sitä voidaan kiristioida väitteellä ”enemmistön tyranniasta" Suomessa toimii edustuksellinen demokratia, joka enemmän ja vähemmän onnistuneesti on onnistunut edistämään eri äänestäjien tahtoa.
Enemmistösäännön mukaisesti monen seksuaalivähemmistöön kuuluvan kuten biseksuaalien oikeudet ovat ja ovat edelleen erilaiset kuin heteroiden, jodien, joita on enemmistö. Siten Ap:n avauksen voi tulkita turhana kitinänä. - Vaikka Suomessa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovatkin verraten hyvin otettu nykyisin huomioon.
Saattaa olla, että osalle meistä biseksuaaleista on tarve jonkinasteiseen "normalisointi yrityseen" esimerkiksi tuon Ap:n esittämän väitteen "kaikkihan ovat biseksuaaleja" voisin harkita - en siis suinpäin vaan kuten voisin harkita itsekin allekirjoittavani.
'Syynä se, että en juurikaan muutoinkaan pidä mustavalkoiseta ajattelusta; harva asia kun täysin joko tai. - Tuolla väitteellä voi tai on voinut biseksuaali hakea itselleen hyväksyntää. - Bisekauaalit kun saattavat kohdata ennakkoluuloja sekä heteroilta että homoilta.
On kuitenkin loukkaavaa väittää mm., että biseksuaalit olisivat herkempiä pettämään mahd. kumppaniaan,tai muutoin jotenkin kyltymättömämpiä tai omaisivat pakkomielteen siitä, että heillä olisi luonatinenoikeus saada harjoittaa seksuaalisia tarpeitaan niin saman kuin vastakkaista sukupuoltaan olevan kanssa; heitä ei olisi luotu "normaaliin" parisuhteeseen kykeviksi.
Kokemuksesta tiedostan, että ei oman (bi)seksuaalisen suuntautuneisuuden ymmärtäminen ole välttämättä helppoa. -- Tai ainakin itselläni kesti aikansa, että sen ymmärsin ja tajusin oman biseksualisuuteni. - Jälkeenpäin tiettysti voi väittää, että se on itsestään selvää, että olen.
- Vaikka oma kokemukseni on, mikä on niin en väitä, etteikö voisi olla myös heitä jotka voivat vilpittömästi sanoa tienneensä aina tai ainakin hyvin varhain, että ovat seksusuaaliselta suunatuneisuudeltaan mitä ovat.
Kiitokset asiallisesta vastauksesta. Jos allekirjoitat sen osittain, että kaikki ovat biseksuaaleja, niin miten suhtaudut siihen, ettei tuota väitettä tue mikään asiasta tehty tutkimus? Se tässä vähän hämmästyttää, että omaa asiaa pyritään tukemaan väitteillä, jotka voi todeta ekalla googlauksella vääriksi.
Minä olisin mielelläni biseksuaali, ja kokemuksiakin löytyy siltä saralta. Totesin kuitenkin, ettei samaa sukupuolta olevan genitaalit kiihota minua. Ei lainkaan, vaikka kuinka tahtoisin. Voin sille yhtä vähän kuin homoseksuaali voi sille, ettei vastakkainen sukupuoli kiihota. Kuitenkin minullekin on täällä joskus väitetty, että "kaikki ovat biseksuaaleja" ja muuta väittävät ovat estyneitä, vähemmistöjä vihaavia tms. Näinhän asia ei välttämättä lainkaan ole, vaikka joskus voi olla noinkin. Ap
Hänhän kirjoitti, että voisi harkita allekirjoittavansa väitteen, että kaikki olisivat bikseksuaaleja, eikä esittänyt että voisi allekirjoittaa sen osaksi tai välttämäti lainkaan. - Toi on miust se pointti, että harva asia on täysin mustavalkoista, Siukin on jokin saanut yrittämään seksii samaa sukupuolta oleva kaa. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
h a r v e m m i n.
lienee (historiallisesti tarkasteltuna) naistenheiniä:
kun miehet sodissa. ja naiset kotona keskenään.
Luulen tästä kyse.
Harvemmin mitä?
Kyllä se totta on (tutkimusten valossa), että jotkut miehet harrastavat seksiä toistensa kanssa naisen puutteessa teini-ikäisinä tai esimerkiksi vankilassa. Sodassa lienee harvinaisempaa, siellä kun on niin paljon muitakin murheita. Ap
" Harvemmin mitä? " - Ei ihminen 'voi/pysty/ala' kiihottumaan mistä tahansa. - Normaali tilanne. Normaalit ihmiset. Normaalisti.
H a r v e m m i n.
Harvemmin. T o d e l l a k i n ! - " jotkut miehet harrastavat seksiä toistensa kanssa naisen puutteessa teini-ikäisinä tai esimerkiksi vankilassa " ?
Olet ollut. Tiedät. Mistä suupuhuu? niinkö. - Uskon.
H a r v e.m m i n.
Todellakin h a r v e m m i n. - " Seksuaalisuus on periaatteessa joustavaa.. Seksuaalisuus voi muuttua muillakin. " ?
Olet joustanut ja muuttunut. Kuten ennen vanhaan, uskottiin: "homouden oi parantaa." Kuin sairauden, yskän ja nuhan?
En usko. Ei ihminen ole mikään yksin: 'ajatus tai ajatuskudelma'. Niin kuin 'luulet/tiedät/väität' tässä.
H a r v e m m i n.
Kasva aikaa.
Niin "ehkä" alat sitten vasta uskoo: 'omiin asioihisi'?
En usko itse.
H a r v e m m i n.
Ihminen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
h a r v e m m i n.
lienee (historiallisesti tarkasteltuna) naistenheiniä:
kun miehet sodissa. ja naiset kotona keskenään.
Luulen tästä kyse.
Harvemmin mitä?
Kyllä se totta on (tutkimusten valossa), että jotkut miehet harrastavat seksiä toistensa kanssa naisen puutteessa teini-ikäisinä tai esimerkiksi vankilassa. Sodassa lienee harvinaisempaa, siellä kun on niin paljon muitakin murheita. Ap
" Harvemmin mitä? " - Ei ihminen 'voi/pysty/ala' kiihottumaan mistä tahansa. - Normaali tilanne. Normaalit ihmiset. Normaalisti.
H a r v e m m i n.
Harvemmin. T o d e l l a k i n ! - " jotkut miehet harrastavat seksiä toistensa kanssa naisen puutteessa teini-ikäisinä tai esimerkiksi vankilassa " ?
Olet ollut. Tiedät. Mistä suupuhuu? niinkö. - Uskon.H a r v e.m m i n.
Todellakin h a r v e m m i n. - " Seksuaalisuus on periaatteessa joustavaa.. Seksuaalisuus voi muuttua muillakin. " ?
Olet joustanut ja muuttunut. Kuten ennen vanhaan, uskottiin: "homouden oi parantaa." Kuin sairauden, yskän ja nuhan?
En usko. Ei ihminen ole mikään yksin: 'ajatus tai ajatuskudelma'. Niin kuin 'luulet/tiedät/väität' tässä.H a r v e m m i n.
Kasva aikaa.
Niin "ehkä" alat sitten vasta uskoo: 'omiin asioihisi'?
En usko itse.H a r v e m m i n.
Ihminen on.
Nyt meni kyllä ohi käsityskykyni tämä viesti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Politiikassa puhutaan enemmistösäännöstä, jolloin kahdesta vaihtoehdosta voittaja on se, jolla on enemmistön tuki takanaan mutta sitä voidaan kiristioida väitteellä ”enemmistön tyranniasta" Suomessa toimii edustuksellinen demokratia, joka enemmän ja vähemmän onnistuneesti on onnistunut edistämään eri äänestäjien tahtoa.
Enemmistösäännön mukaisesti monen seksuaalivähemmistöön kuuluvan kuten biseksuaalien oikeudet ovat ja ovat edelleen erilaiset kuin heteroiden, jodien, joita on enemmistö. Siten Ap:n avauksen voi tulkita turhana kitinänä. - Vaikka Suomessa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovatkin verraten hyvin otettu nykyisin huomioon.
Saattaa olla, että osalle meistä biseksuaaleista on tarve jonkinasteiseen "normalisointi yrityseen" esimerkiksi tuon Ap:n esittämän väitteen "kaikkihan ovat biseksuaaleja" voisin harkita - en siis suinpäin vaan kuten voisin harkita itsekin allekirjoittavani.
'Syynä se, että en juurikaan muutoinkaan pidä mustavalkoiseta ajattelusta; harva asia kun täysin joko tai. - Tuolla väitteellä voi tai on voinut biseksuaali hakea itselleen hyväksyntää. - Bisekauaalit kun saattavat kohdata ennakkoluuloja sekä heteroilta että homoilta.
On kuitenkin loukkaavaa väittää mm., että biseksuaalit olisivat herkempiä pettämään mahd. kumppaniaan,tai muutoin jotenkin kyltymättömämpiä tai omaisivat pakkomielteen siitä, että heillä olisi luonatinenoikeus saada harjoittaa seksuaalisia tarpeitaan niin saman kuin vastakkaista sukupuoltaan olevan kanssa; heitä ei olisi luotu "normaaliin" parisuhteeseen kykeviksi.
Kokemuksesta tiedostan, että ei oman (bi)seksuaalisen suuntautuneisuuden ymmärtäminen ole välttämättä helppoa. -- Tai ainakin itselläni kesti aikansa, että sen ymmärsin ja tajusin oman biseksualisuuteni. - Jälkeenpäin tiettysti voi väittää, että se on itsestään selvää, että olen.
- Vaikka oma kokemukseni on, mikä on niin en väitä, etteikö voisi olla myös heitä jotka voivat vilpittömästi sanoa tienneensä aina tai ainakin hyvin varhain, että ovat seksusuaaliselta suunatuneisuudeltaan mitä ovat.
Kiitokset asiallisesta vastauksesta. Jos allekirjoitat sen osittain, että kaikki ovat biseksuaaleja, niin miten suhtaudut siihen, ettei tuota väitettä tue mikään asiasta tehty tutkimus? Se tässä vähän hämmästyttää, että omaa asiaa pyritään tukemaan väitteillä, jotka voi todeta ekalla googlauksella vääriksi.
Minä olisin mielelläni biseksuaali, ja kokemuksiakin löytyy siltä saralta. Totesin kuitenkin, ettei samaa sukupuolta olevan genitaalit kiihota minua. Ei lainkaan, vaikka kuinka tahtoisin. Voin sille yhtä vähän kuin homoseksuaali voi sille, ettei vastakkainen sukupuoli kiihota. Kuitenkin minullekin on täällä joskus väitetty, että "kaikki ovat biseksuaaleja" ja muuta väittävät ovat estyneitä, vähemmistöjä vihaavia tms. Näinhän asia ei välttämättä lainkaan ole, vaikka joskus voi olla noinkin. Ap
Hänhän kirjoitti, että voisi harkita allekirjoittavansa väitteen, että kaikki olisivat bikseksuaaleja, eikä esittänyt että voisi allekirjoittaa sen osaksi tai välttämäti lainkaan. - Toi on miust se pointti, että harva asia on täysin mustavalkoista, Siukin on jokin saanut yrittämään seksii samaa sukupuolta oleva kaa. Miksi?
Minähän jo kerroin, että olisin halunnut kiihottua naisesta, mutta en kiihottunut. Omalla kohdalla se siis oli aivan mustavalkoista. Seksuaalisuuden joustavuudella on rajansa, jotka ovat yksilöllisiä.
Mutta turhaan kai tässä keskustellaan, kun ollaan ilmeisesti suurin piirtein samaa mieltä asiasta. Ap
Itseä kiihottaa salaa ajatus, että isokokoinen mieheni yhtyisi nuoreen hoikkaan lähes karvattomaan mieheen.
Ja saisin olla mukana katsomassa vierestä, ehkä auttamassa mieheni sisään nuorukaisen vaaleaan peppuun.
Masturboidessani mietin tätä usein. Toisinaan katson myös homopornoa.

Tuo on naisilla yllättävän yleistä, huomasin, kun kerran täällä oli aiheesta ketju (millaista pornoa katsot). Minä katson pelkästään homopornoa ja miesten masturbointivideoita. Ja usein hakusanani on straight gay amateur anal ts. biseksuaali. Syynä on osittain se, että se kiihottaa ja myös se, että koetan valita eettisempaa pornoa, missä on oikeaa kiihotusta ja vapaaehtoisuutta.
Otsikon voi tosiaan ymmärtää niinkin, ettei kyse ole omasta biseksuaalisuudesta ja sen kiihottavuudesta. Ap
Ei tuo ole paheksumista vaan ymmärtämättömyyttä: Ihminen, joka on kiinnostunut vain yhdestä sukupuolesta ei voi käsittää, millaista on kiinnostua molemmista. Vähän sama kuin yrittäisi selittää gamp-ilmiötä ihmisille, jotka eivät ole gamp (=automaattisesti biseksuaaleja vaikka tutkimukset sanoo muuta).