Onko minussa jotain vialla?

Tuo ensimmäinen on varmaan aika yleistä, vaikka sitä ei sanoitetakaan eikä ehkä olla edes itse tietoisia siitä, mutta nuo loput kuulostavat vähän oudoilta. Mitä tarkoitat, ettet juuri välitä kenestäkään? He ja heidän elämänsä ei kiinnosta? Vai että sulle on sama, mitä heille tapahtuu?

Kyllähän pahatkin teot on aina ainakin teon hetkellä oikeutettuja sen tekijän mielestä, eihän hän muuten tekisi niitä.

Kuulostaa muuten normaalilta mutta vaikea sanoa tuosta pahasta asiasta, jonka olet tehnyt, kun emme tiedä mikä se on. Osa ihmisistä, mm. minä, on sillä lailla tunnekylmiä että heillä ei mene todella ihon alle muuta kuin itseen tai tyyliin omiin lapsiin tai puolisoon kohdistuvat tragediat.  Mulla meni vuosia ennen kuin tunnistin itsessäni empatian ja sellaisen "hyvyyden", mutta nyt olen todennut, että kyllä minä haluan auttaa kaikkia joita voin ja mulla on itse asiassa korkea moraali. Ja minäkin olen melko laimeasti kiintynyt kaikkiin muihin läheisini paitsi puolisooni. En esim. koskaan todella ikävöi ketään muuta kuin häntä. Täysin normaalia lienee sekin. 

Yllättävän yleinen luulo heillä, jotka ajavat omaa etuaan häikäilemättä ja vääryydelläkin on, että muutkin tekevät niin heti, kun vaan saavat mahdollisuuden.

Emme me kaikki muut tee niin. Esimerkiksi tämän kirjoittajalle on tärkeitä eettiset arvot ja "oikein" tekeminen. Korkeampien arvojen mukaan toimiminen on tärkeää myös silloin, kun siitä ei itse hyödy, jos toiminnasta on jotain suurempaa tai arvokkaampaa hyötyä. Koen myös empatiaa vähäosaisia kohtaan ja suurempi hyöty voi olla esimerkiksi vähäosaisille saatu hyöty. Hyvä mieli tulee toki, onko se itselle haettua hyötyä, on pidemmän pohdinnan kysymys. Asiasta riippuen arvomaailman mukaan oikein toimiminen ei kuitenkaan aina tuota suurta tyytyväisyyttä, haluan silti toimia niin.

Hyvä kuulla että ei ole epätavallista olla vähän tunnekylmä. 

En osaa oikein kuvailla sitä millä tavalla en välitä muista ihmisistä. No, ehkä se kertoo jotain, että jos joku ihminen uhkaa poistua tai poistuu elämästäni mietin enemmän menettämääni hyötyä, kuin mitään muuta. En ole hirveän kiinnostunut toisten elämästä, mutta ei minua haittaa kuunnella kuulumisia. Tätini poistumista surisin, mutta en osaisi suhtautua muiden kuolemaan samalla tavalla. Ehkä tämä on vain sitä, että tätini on minulle lähipiiriä ja muut eivät. 

Ap

On

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kuulla että ei ole epätavallista olla vähän tunnekylmä. 

En osaa oikein kuvailla sitä millä tavalla en välitä muista ihmisistä. No, ehkä se kertoo jotain, että jos joku ihminen uhkaa poistua tai poistuu elämästäni mietin enemmän menettämääni hyötyä, kuin mitään muuta. En ole hirveän kiinnostunut toisten elämästä, mutta ei minua haittaa kuunnella kuulumisia. Tätini poistumista surisin, mutta en osaisi suhtautua muiden kuolemaan samalla tavalla. Ehkä tämä on vain sitä, että tätini on minulle lähipiiriä ja muut eivät. 

Ap

On tuo erilainen tunnemaailma mielestäni kuin terve tunnemaailma. Yleensä ihmiset ovat tärkeitä ihmisen itsensä vuoksi, ei hänestä saadun hyödyn vuoksi.

Jollain tavalla epäsosiaalista tyyppiä olet varmasti. Et kuitenkaan kaiketi nauti toisten tuskasta tai onko se sinulle yhdentekevää? Hienoa että pohdit itse asiaa ja osaat sanoittaa tuntemuksiasi.

Minä olen hyvinkin empaattinen sikäli, että ihmisten kärsimys on aina enemmän tai vähemmän kärsimys itsellenikin, vaikka asia ei liittyisi mitenkään minuun. En kuitenkaan kiinny ihmisiin helposti ja useat pinnallisemmat ihmissuhteet ovat tavallaan hyötymissuhteita, toivoakseni molemmille osapuolille. Läheisiä ihmissuhteita on hyvin vähän ja tietyllä tapaa samanlaiset vaurioittavat kokemukset yhdistävät niiden kanssa, joita koen ymmärtäväni ja pystyn päästämään hitaasti lähelle.

Jotain tutun kuuloista oli kirjoituksessasi. En tiedä millaisia "pahoja" asioita tarkoitat, osaatko yhtään avata tarkemmin?

Itse olen opetellut rehellisyyttä itselleni ja itseni hyväksyntää, mikä on helpottanut rehellisyyttä ihmissuhteissa. Ennen valehtelin aika usein tiedostamattani, mutta koin aina että se oli välttämätöntä tilanteen hoitamiseksi tai jonkun toisen tunteiden säästämiseksi. Koskaan en kokenut valehtelevani jotakuta loukatakseni, vaan päinvastoin. Olen kuitenkin huomannut, että siitä on seurannut monenlaista harmia. Onneksi itsereflektointi auttaa ja itseään ymmärtämällä on toimintaakin mahdollista muuttaa.

Minä en taas halua hyötyä kenestäkään ihmisestä. Minulla on erittäin herkkä omatunto. Paremmin kärsin itse kuin annan toisen kärsiä. Auttamisen haluni on yli 100%. Kaikesta tästä huolimatta tai tämän vuoksi olen erakkona viihtyvä ihminen. Kuormitun liikaa ihmisten seurassa.

Riippuu paljon omasta senhetkisestä hyvinvoinnista ja elämänkokemuksista. Kun on tarpeeksi kärsinyt, niin että löytää itsemyötätunnon, pystyy tuntemaan myötätuntoa myös toista kohtaan ja haluaa auttaa toisia kärsiviä. Mutta jos omat resurssit on lopussa ja tuntuu, että ympärillä on vain hyväksikäyttäjiä, eikä mitään vastavuoroisuutta ja siihen päälle jatkuvia vastoinkäymisiä, niin jotenkin se empatiahana taas sulkeutuu. Kaikkia näitä vaiheita olen käynyt läpi. Tällä hetkellä suurin osa ihmisistä vain ärsyttää. Autan silti oikeassa, akuutissa hädässä kaikkia, vaikka se ottaisikin päähän tai sotkisi suunnitelmat.