Onko kenelläkään sellaista miestä jotka eivät yhtään osaa olla vauvojen kanssa tai eivät osallistuneet perhe-elämään kunnolla?
Ei ole tarkoitus lynkata ketään miestä asian johdosta, uskon että hyviä ja vastuuntuntoisia isejä on mutta sitten on nämä jotka luulevat tekevänsä oikein, eivät kuitenkaan tee sitä hyvin. Mieheni on ollut tällainen ja se on vaivannut minua paljon. Voitte ymmärtää miksi päädyimme vain yhteen lapseen. En kertaakaan ole nähnyt että mieheni ottaisi aidosti kontaktia lapseemme varsinkaan vauva-aikana... katsellut vain mitä vauva tekee. Se passiivisuus on ottanut päähän. Vai möllisteleekö teidän miehen vain kun vauva jokeltaa ja puhuu vauvan kielellä tai että kun itkee, ei ota syliin rauhoitellakseen? Tämä oli tuttua kauraa minulle vauva-aikana. Se herätti epäluottamusta koska en pitänyt häntä turvallisena isänä asian johdosta, että osasiko lohduttaa itkun aikana jne. Otin sitten sellaisena kanaemon roolin ja tunnollisesti olin läsnä, juttelin vauvalle, katseltiin kirjoja jne. oli loukussa vanhemman roolissa kun mies ei sitä ottanut.
Nyt kun lapsi on isompi tunnen katkeruutta ja kaunaa miestäni kohtaan, joskus jopa kadun sitä miksi hankimme lapsen (siis ei tietenkään sen takia että kuka lapsi on) vaan siksi kun olen joutunut ottamaan paljon enemmän vastuuta lapsen kasvatuksessa. Mies on siis ihan biologinen isä lapsellemme. Mietteitä? Ajatuksia?