Aikuisen sisaren mielestä ilkeys on jotenkin tavoiteltavaa, mutta kiltteys ja kohteliaisuus jopa jotenkin noloa
Vanhempi sisareni on käytännössä kasvattanut minut (lasinen lapsuus). Tätä nykyä hänellä menee hienosti, on perhe ja hyvä työ esihenkilöasemassa, mutta hän on myös pohjattoman ilkeä.
Päästelee loukkaavia sanoja suustaan, eikä kadu niitä. Kohtelee jopa omia lapsiaan ilkeästi nimitellen, ääntään korottaen. Minua, kuten muitakin läheisiään kohtaan on usein vähättelevä ja ylimielinen.
Minä taas olen pohjattoman kiltti. En koskaan pyri loukkaamaan ketään vaan päin vastoin myötäilen ja olen helposti samaa mieltä kaikesta oikeastaan kaikkien kanssa, mutta kuitenkin pyrkimyksenäni vain ylläpitää rauhallista ja mukavaa ilmapiiriä. Käytökseni ei ole mitään tiedostamatonta, eikä se häiritse minua. Kutsun vänkäämättä jättämistä käytöstavoiksi.
Viimeksi sisko sanoi, että tällä tavalla jään maailman jalkoihin, ja että täällä pärjäävät vain vahvat ja kovat.
Minä olen eri mieltä. En koe että olisin jäänyt jalkoihin, vaikka tokikaan en ole edennyt urallani yhtä pitkälle kuin sisareni, mutta se johtuu enemmän valinnoistani - ei liiasta kiltteydestä tai varsinkaan kohteliaisuudesta, joka on sekin siskon mielestä jotenkin noloa ja väärin. Itse hän ei esimerkiksi kiitä kaupan kassaa, kun tämä toivottaa hyvää päivänjatkoa.
Jäin miettimään, että onko siskon sanoissa jotain järkeä. Kovatko täällä vetävät, ja kiltit tulevat nimenomaan kiltisti perässä?
(Ja miten kaksi siskoa voi olla niin eri puusta veistettyjä? Kaikkihan me olemme erilaisia, mutta meidän kohdallamme toinen todellakin vie ja toinen vikisee. Mutta se on tietysti toinen asia.)
Kommentit (9)
No kyllähän se näin on että kiltit jää jalkoihin....itsekin olen melko kiltti enkä juuri mitään tällä ole saavuttanut. Jo hyvin pienenä huomasin että kiltteyttä ei arvosteta edes kaveruudessa mikä on mielestäni hieman outoa...
Sinä olet oikeassa, siskosi väärässä. Jämäkkä voi olla tarpeen vaatiessa, mutta se ei mitenkänä edellytä ilkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän se näin on että kiltit jää jalkoihin....itsekin olen melko kiltti enkä juuri mitään tällä ole saavuttanut. Jo hyvin pienenä huomasin että kiltteyttä ei arvosteta edes kaveruudessa mikä on mielestäni hieman outoa...
No, tässä taas joudutaan tuohon sanan kiltti määritelmään, ihmiset kun tuntuvat ymmärtävän sen eri tavoin.
Hyökkäävyys on pelkoa. Ilkeiden ja ylimielisten ihmisten kannattaa selvittää mitä pohjimmiltaan pelkäävät.
Ilkeys vain aiheuttaa huonotuulisuutta muissa ihmisissä. Osaa se kai itkettää ja toisissa nostattaa raivoa. Osa taas ei ehkä edes huomaa ilkeilyä. Oli miten hyvänsä, niin se levittää pahaa oloa ympärilleen, mikä taas ei ole järkevää.
Mietipä siskosi elämää, hän on joutunut ottamaan vastuuta liian varhain ja kovuus johtuu selviytymisvietistä pakon edessä. Nyt se vaan on jäänyt päälle, vaikka ei enää tarvitsisi.
Te olette saman kaltoinkohtelevan lapsuuden kaksi erilaista ilmentymää. Siskon selviytymiskeino on lapsena ollut ilkeys ja hyökkäävyys. Ja se moodi on jäänyt päälle vielä aikuisuuteen asti. Sinä taas olet selviytynyt olemalla sovitteleva niin, ettei kukaan vain ärsyynny. Ja sinullakin tuo tapa on kulkeutunut aikuisuuteen.
Molemmilla tuo oma selviytymiskeino on ollut lapsuudessa välttämätön, jotta olette eläneet aikuiseksi asti. Mutta näin aikuisena noiden voimakkaiden selviytymiskeinojen käyttäminen ei enää olisi tarpeellista, ja sitä nyt pohditkin, että mikä on tarpeen ja mikä ei.
Sinänsä kumpikaan teistä ei ole oikeassa tai väärässä. Sillä kummankin käytöksessä vaikuttaa olevan epäterveitä piirteitä. Ja näin ollen, kun mietit sitä, että onko siskosi oikeassa, niin ei, siskosi tapa ei ole yhtään sen terveempi, parempi tai toimivampi kuin sinun tapasikaan. Toisaalta sinun tapasikaan ei ole ongelmaton, joten siskollasi on siinä mielessä pointti väitteissään.
Kohteliaisuus on ilman muuta hyvä asia. Ja ilkeys ei tuo elämään hyvyyttä, jos hyvyys on tavoiteltava arvo. Kaikki eivät kuitenkaan tavoittele hyvyyttä.
Sairaissa perheissä kasvaa sairaita yksilöitä. Tuttavaperheessä on sairasta kaltoinkohtelua, ja vanhemmat ovat suorastaan ylpeitä siitä, kun heidän lapsensa ovat osaavia valehtelijoita.
Vaikka meillä on tässä yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt moraalikäsitykset, niin eivät kaikki jaa samaa moraalia. Suurin osa ymmärtää, että valehtelu on huono asia. Mutta on sellaisiakin ihmisiä, jotka ihannoivat valehtelemista.
Samalla tavalla joku voi ihailla ilkeyttä, vaikka sitä yleisesti pidettäisi epätoivottuna ominaisuutena.
Jätä se sisko