Naapurin 11-vuotias yksin kotona kun vanhemmat 1000 km päässä reissussa
Juteltiin äsken pojan kanssa ulkona niin selvisi että vanhemmat lähteneet kahdeksi päiväksi reissuun toiselle puolelle maata. Ei vaikuttanut mitenkään pelokkaalta tms mutta itseäni vähän mietityttää. Itselläni ei lapsia ole joten en paljoa tiedä, tuntuu vaan kuitenkin vähän liian nuorelta olemaan täysin yksin. Häntä oli kuulemma ohjeistettu soittamaan hädän tullen naapurin ovikelloa. Muuten kuulemma pärjää kun soittelee vanhempien kanssa. Itse käy kaupassa, olen nähnyt hänet aiemminkin ostoksilla. Pärjääkö tuon ikäiset oikeasti itsekseen noin pitkään?
Kommentit (74)
Vastuutonta vanhemmilta. Ei tietenkään pärjää yksin.
No huh, en kyllä jättäisi. Joskin luin ensin että kahdeksi viikoksi, mikä kuulosti jo ihan hirveältä 😅
Lisäksi: Naapurin lapset eivät kuulu vastuullesi; heidän vastuulliset vanhemmat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa.
Jos on tottunut pitämään huolta itsestään niin pärjää kyllä. En kuitenkaan hyväksy vanhempien käytöstä.
Siis minkä takia 11-v lasta ei ole otettu mukaan lomareissulle?
Ajattelin ensin, että tietenkin on kyse työmatkapäivästä, jolloin asia olisi ollut ok ja ehkä vielä mieluiten niin, että naapurin kanssa olisi SOVITTU tarvittaessa lisäavusta.
Voi pärjätä joo, mutta on myös heitteillejättö. Valitettavasti laki ei anna mitään selkeää ikärajaa tai kilometri rajaa siihen kuinka kauas vanhempi voi mennä, mutta kyllä tuossa tilanteessa on ihan selkeää, että 11 vuotiaalle olisi pitänyt hommata hoitopaikka tai hoitaja tai sukulainen kotiin ainakin yöksi ja muutenkin tarkastamaan paikanpäälle, että on kaikki ok kotona ja lapsen vointi.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä alakouluikäistä jättäisi. Oma lapsi oli 14-vuotiaana ensimmäisen kerran yksinään kotona ja hänkin oli erittäin reipas ja itsenäinen sekä kiltti ja rauhallinen tyttö.
En kyllä 14-buotiastakaan jättäisi!
Niin, VAARA: maapallo on litteä ja tyttö voi pudota reunalta. Poliisi, palokunta, pelastuslaitos ...!!!!
Reipas tyttö, siitä voi tulla muutakin kuin ammattityötön.
Ei kannata rynnätä tekemään lasua, koska kyseessä saattaa olla lapsi, jonka on parin päivän ajan mun vastuulla hänen vanhempiensa ollessa muutaman päivän reissulla. Hän ruokailee ja yöpyy mun luona naapurissa ja oleilee välillä kotonaan.
Mitä täällä mussutetaan? 11-vuotias pärjää ihan hyvin pari päivää.
Meidän 8v on koko kesän joka päivä yksin kotona klo 8-17 kun me vanhemmat olemme töissä.
Ok, eli soitanko varmuuden vuoksi lastensuojeluun?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän 8v on koko kesän joka päivä yksin kotona klo 8-17 kun me vanhemmat olemme töissä.
Se on aivan eri asia kuin olla öitä omin neuvoin.
Ennen vanhaan tuon ikäinen olisi voinut huolehtia kahdesta pikkusisaruksesta vanhempien matkan ajalta. Noita vanhoja hyviä aikoja moni haikailee, nytkö se ei kelpaakaan?
Soittaisin. Oppivatpahan vanhemmuuden perusasioita.
No et. Voit kysyä vielä pojalta tarkempia tietoja ja tehdä hänelle selväksi, että olet apuna jos jotain tulee. Sitten vielä kysäiset vanhemmilta kun tulevat takaisin, että oliko jotain järjestelyjä tehty jos kuulostaa siltä, että poika on tosiaan jätetty ihan yksin.
En kyllä alakouluikäistä jättäisi. Oma lapsi oli 14-vuotiaana ensimmäisen kerran yksinään kotona ja hänkin oli erittäin reipas ja itsenäinen sekä kiltti ja rauhallinen tyttö.