Mitä aikuiselle lapselle pitää kertoa aikoja sitten kuolleesta isästään?

Itse olen jo kirjoittanut lapselleni kirjeen lukolliseen lippaaseen. Saa sitten kuoltuani lukea. Kerron totuuden exästäni= isänsä pettämisistä tms. Mua ei voi kuolleena käräjille ex ukko haastaa. Näppärää.

Totuus.

Aikuinen kestää totuuden. Ja varmasti myös arvostaa sitä. Koska totuudella on tapana paljastua joskus, jotain kautta, mutta lopulta kuitenkin.

Lapset eivät ole teidän terapeuttejanne. Äitini vihasi isääni, minä ja veljeni taas rakastimme Isäämme. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei tarvitse sanoa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Totuus.

Aikuinen kestää totuuden. Ja varmasti myös arvostaa sitä. Koska totuudella on tapana paljastua joskus, jotain kautta, mutta lopulta kuitenkin.

Meillä on äidin "totuus". Äidillä on on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Mustaa ihan kaiken. Sen huomaa selvästi, kun äiti muistelee asioita, joita itsekin muistan. Äiti muistaa omat roolinsa positiivisina, muut ovat vaikeita. Todellisuus on jotain muuta.

Ei ole helppo kysymys ihmiselle joka rakastaa lastaan enemmän kuin katkeruuttaan lapsen isää kohtaan. 

Sanoisin varmaan että ei oltu kaikesta samaa mieltä, mutta isäsi rakasti sinua, ja kertoisin niitä hyviä juttuja, tokihan nekin totta ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo kirjoittanut lapselleni kirjeen lukolliseen lippaaseen. Saa sitten kuoltuani lukea. Kerron totuuden exästäni= isänsä pettämisistä tms. Mua ei voi kuolleena käräjille ex ukko haastaa. Näppärää.

Vihaat ilmeisesti myös lastasi.

Aloitat sanaparilla: Olipa kerran..