Etätyö on parasta!!
Olen niin onnekas, koska sain vihdoin etätyön muutama kuukausi sitten. Tähän asti olen ollut aina toimistolla, koska aiemman työpaikan pomo ei halunnut päästää ketään etätöihin. Se oli kuulemma laiskottelua.
Mutta paljon paremmin saan tehtyä töitä kotona. Pystyn keskittymään koska koko ajan ei joku työkaveri tule työpisteelleni jaarittelemaan.
Tauot pidän kuten kuuluu mutten puolen tunnin kahvitaukoja, kuten edellisessä työpaikassa.
Nyt en enää voisi kuvitella meneväni toimistolle töihin joka päivä. Se on joko etätyö tai ei mitään.
N48 :)
Kommentit (18)
Niin on! 😊 Minä teen välillä etänä, välillä toimistolla. Ens viikolla siirryn kokonaan etätyöhön.
Minä myös tehnyt etänä töitä vuodesta -21. En olisi luultavasti työelämässä enää ollenkaan mikäli tämä ei olisi mahdollista.
Samoin, etätyötä tullut tehtyä vuodesta -21 lähtien. Ihan mahtavaa. Saa paljon enemmän aikaiseksi ja pomo innoissaan ja kiittää 😅 Lapset kun sairastelee voi aina välissä tehdä hommia versus toimistolla koneet, jolloin ei pystyisi tehdä mitään.
Etätyö on nykyaikaa. Ainakin jos tuottavuudesta halutaan pitää kiinni.
Jep. musta on ihana käyttää etälauminta sen päiväkotiryhmän kanssa mitä kaitsen. EI tarvii stressailla lyökö joku tai sylkäiseekö naamaan <3
( ja tämä oli oikeasti vain ironiaa, itsekin rakastin etätyötä, kun sitä tein ennen kuin jouduin palaamaan lapsialalle)
Onneksi olkoon! Oma työnantajani on etätyövastainen ja haen tietenkin muita töitä. Ihmeellistä, että joku työnantaja pitää vielä jääräpäisesti kiinni sataprosenttisesta lähitöistä (varsinkin, kun ei ole toimistolla omia työpisteitä, saatikka omia huoneita), hankkii itselle tietenkin huonoa mainetta. Hybridi minulle kävisi myös, mutta se ei käy keskiajalla elävälle työnantajalleni.
Etätyö on todellakin parasta! En kaipaa tietenkään koronaa ja sitä, että ihmiset sairastuivat ja menettivät työpaikkojansa, mutta kaipaan todella koronan etätöitä. Etätyö oli onni onnettomuudessa korona-aikana.
Tulin muutama kk sitten uuteen firmaan päällikkötasolle, siis hallinnollinen toimistotyö 70% ja asiakaskohteissa käynnit 30%.
Meillä on kummallisia sääntöjä ja samaakin työtä tekevillä eriarvoistavia oikeuksia/velvotteita etätyöstä.
Pääsääntö ja ohje:
2 pv /vko etätyömahdollisuus.
Mutta sitten niillä jotka asuu hiukan kauempana esim 35 km päässä naapurikunnassa ei ole tätä samaa sääntöä, he ovat 5 pv /vko etänä.
Eli me jotka asutan lähempänä samassa kaupungissa joudutaan ajamaan toimistolle vaikka olisi 10km/sivu matkaa. Täh?
Kaikki näpyttelytyöt pitäis olla etänä.
Olen kade teille etätyöläisille, nauttikaa etuudestanne ja muistakaa että etätyö on myös vähän kuin palkankorotus koska siinä säästää työmatkakuluissa.
Itse en etätyötä tee koska työtäni ei voi etänä tehdä, tavoitteena on joko lopettaa työt tai sitten pyrkiä sellaiseen työhön mitä voin tehdä etänä.
Korona aikana pks alueella pakotettiin kaikki kotitoimistolle vaikkei oikeesti siihen ollu ees tilaa ja ergonomia tosi huono keittiön pöydän ääressä läppäriä hakatessa tai sohvalla jalat pöydällä läppäri sylissä. Sitä kesti pienillä tauoilla n 1,5v.
Ihan hirvetä, parantelen kropan jumeja vieläkin.
Mutta, tämä pelasti monelta. Mulla oli todella toksinen jopa sivistyneeseen sadistisuuteen taipuvainen esihenkilö (johtaja). Mikä onni olikaan kun häntä ei tarvinnut nähdä oikeasti.
Team palavereissa ei tarvinnut pitää kameroita päällä kuin hetken aluksi kun näennäisesti ja teatraalisesti oltiin iloisia ja moikkailtiin kollegoita.
Omg.
Sit kamera kiinni jotta yhteys toimi paremmin.
Jes.
Eipä nähny se hemmetin nar...ti niitä silmien pyörittelyitä eikä kuullu huokauksia ja "voi hel....ti" kommentteja.
Olisin tullut hulluksi jos mun ois pitäny istua ne kaikki palaverit pokerinaamalla kuuntelemassa sitä tärkeilevällä äänensävyllä argumentoivaa nat...a.
10h viikossa lähi Salessa on ihan parasta. Käyt vähän laittelemassa viileässä kaupassa kamaa hyllyyn ja rupattelemassa kivojen vanhusten kanssa.
N47
Kyllä, tämä sopii mulle! Teen etätyötä 4 päivää viikossa ja yhden päivän toimistolla. Meillä kaikilla on sama toimistopäivä, johon on sovittu kaikki palaverit ja yhteistyöjutut, joita ei voi/kannata etänä pitää. Lisäksi tietysti yhteiset toimistopäivien kahvihetket ja lounaat ovat tärkeitä!
Saan kotona tehtyä huomattavasti tehokkaammin töitä. Lounastauolla käyn usein myös pikaisesti kävelyllä, ja olen huomannut sen lisäävän iltapäivän työtehoa. Myös pienet kotityöt hoituvat samalla taukojen aikana, esim. pyykit koneeseen, astianpesukoneen tyhjennys jne. Ne tuovat vaihtelua koneella istumiseen. Ja näin helteellä on ihanaa, kun voin istua läppärin kanssa terassilla varjossa vain alushousut ja toppi päällä.
Etätyö johon et tarvitse aikaisempaa kokemusta. Voit itse päättää työajat. https://asiakas-palvelut.com/ref/FI73447
Firma muutti ohjeita, joten töissä on pakko käydä kaksi kertaa viikossa. Jatkuvia teknisiä ongelmia, kun vaihtaa paikkaa.
Saan huomattavasti enemmän aikaan kotona.
Jos joku on vailla etätyötä mikä vaatii vain tietokoneen ja palkka on hyvä niin tässä olis chat operaattorin työtä!
Seuraavissa YTeissä potkin pahimmat etätyöpellet pihalle.
Jep, meillä mies on tehnyt 100%sti etätöitä alkaen 3/2020.