Miehen älytön syntymäpäivälahjaostos on raahata koko perhe kaupunkilomalle toisellepuolelle suomea
Mies täytti juuri pyöreitä vuosia ja hän halusi ostaa koko perheelle synttärilahjan ja nyt mennäänkin sitten monen tunnin ajomatkan päähän hotelliin kaupunkilomalle. Ei siis sen kummemmin halua juhlia synttäreitään ja suiksi tuollainen matka.
En ole halukas lähtemään ja istumaan kuumassa autossa ja kuuntelemaan lasten tappelua ja olemaan mieli pahana toisella puolella suomea. Muutakin tekemistä olisi.
Tekee mieli ilmoittaa lähtöaamuna, että ota lapset mukaasi ja mene niiden kanssa keskenäsi ja jäädä itse kotiin lepäämään.
Kommentit (14)
Kyllä jättäisin miehenäsi tuollaisen huruhuuhkajan pois matkalta suosiolla.
Laita ilmastointi päälle niin autossa ei ole kuuma.
Miten olisi kompromissina vaikka lähin kelvollinen kylpylä tai kaupunki?
Minusta on kiva ajatus että miehesi haluaa juhlistaa pyöreitänsä sinun ja lastenne kanssa ja loma eri puolella Suomea kuulostaa hyvältä irtiotolta arjesta. Olisin itse ollut ikionnellinen jos omassa liitossani (ex)mies olisi halunnut tehdä kanssamme ihan mitä tahansa sen sijaan että valitsi "kaverit" ja alkoholin ja me olimme yksin kotona. Oli sitten arki tai pyhä.
Taidat olla nainen parhaimmillaan, epäkiitollinen omaan napaan tuijottaja. Kuinka ihmeessa sait miehen alunalkaenkaan?
Minusta olisi ihanaa, jos mies ajattelisi omaa perhettään syntymäpäivänään ja haluaisi pienen irtioton rakkaidensa kanssa.
Tuntuu siltä, että parhaat miehet menee aina joillekin itsekkäille nyreille havukoille :/
Kuulostaa tosi ihanalta ajatukselta. Susta tosin saa tästä aloituksesta mielikuvan, että olet hieman ankea ihminen.
Tympeä akka, ehkä olis hauskempaa jos jättäis moisen kotiin, tai jättäis kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla nainen parhaimmillaan, epäkiitollinen omaan napaan tuijottaja. Kuinka ihmeessa sait miehen alunalkaenkaan?
Minusta olisi ihanaa, jos mies ajattelisi omaa perhettään syntymäpäivänään ja haluaisi pienen irtioton rakkaidensa kanssa.
Tuntuu siltä, että parhaat miehet menee aina joillekin itsekkäille nyreille havukoille :/
Tuo viimeinen lause, ihan samalta tuntuu minustakin. On se kumma juttu miksi usein on noin.
Mies järjestää jotain kivaa ja sinun asenne on tuo. HÄPEÄ.
Ota nautinnon kannalta. Onko sinulla kasvatuksessa mennyt jotain pahasti pieleen kun oletusarvo on että lapset tappelevat matkalla.
Muuta asennettasi ja katso seuraisiko matkasta jotain hyvää. Mukavia yhteisiä muistoja pitkälle tulevaisuuteen. Lapsille elämys.
Vai oletko niitä ihmsiä joilla kotikylän vesitorni pitää olla aina näkyvissä.
Taitaa reissu suuntautua porvooseen....
Anna miehellesi synttärilahjaksi iloinen mukaanlähtevä vaimo joka ei kiukuttele eikä näytä nurjaa naamaa. Se on paras lahja sinulta rakkaalle aviomiehellesi.
Pääset valmiiseen ruokapöytään ja matkalle, hotelliyöt. En voisi valittaa.
Ehkä olet niitä ihmisiä joiden puoliso tekee kaiken kotonakin ja et näe matkassa mitään luksusuta.
Mikset voi ilmoittaa jo nyt? Miehellä ja lapsilla on varmasti mukavampi reissu ilman tuollaista pahanilmanlintua.