Onko muita joiden mies ei "uskaltanut" synnytykseen ja et koe pakolliseksi?

eikä takuulla vastaa suurinta osaa oikeista tilanteista ja miehistä, mutta siis hei pliis.. Mun ystävän mies "kammoaa sairaaloita" eikä siksi voinut mennä paikalle kun vaimo synnytti. Ei myöskään voinut viettää lapsivuodeosastolla aikaa, kun niin ahdisti. Kävi tyyliin ovensuussa vilkaisemassa, että aijaa - tommonen sieltä tuli, ja sitten lähti taas vikkelään omille teilleen.



Sen aikaa kun vaimo oli sairaalassa synnyttämässä ja vuodeosastolla, mies juhli kavereiden kanssa. Minun silmissäni mies on jättimäinen luuseri. Siis eikö vaimoa muka mahdollisesti pelota ja kammota kaikki mahdollinen synntykseen ja sairaalaan liityen? Eikö aikuinen ihminen saa itseensä sen verran rotia, että kykenisi puolisonsa vierellä olemaan kun yhteistä lasta pusketaan pihalle?!

Hohhoijaa mitä lapasia tuommoiset miehet.

En vaan pysty tajuamaan aikuista miestä, joka naama pokerilla kertoo pelkäävänsä sairaaloita tms. mutta silti ei koe mitään ongelmaa lähettää vaimoaan yksin sinne tilanteeseen, jossa nainen on haavoittuvimmillaan.

Jos minun mieheni pelkää jotain tai kokee jonkun asian uhkaavaksi/vaaralliseksi/epämiellyttäväksi, hän on siellä etulinjassa varmistamassa etten minä ainakaan yksin joudu sitä asiaa kohtaamaan.

menee ihan toistaitoiseksi. Siksi otin mukaan siskoni, oli paljon kivampaa, kun ei tavinnut miettiä toisen tunteita.

äidille hysteerinen isä voi olla taakka. Mieluummin menisin synnyttämään sitten kuitenkin yksin kuin sellaisen kanssa, joka on kammonsa vuoksi hallitsemattoman levoton. Luulisi rentoutumisenkin hankaloituvan sellaisen kanssa.

(oli silloin mukana).



Musta tuntuu ihan hyvältä ajatukselta olla yksinkin ja keskittyä rauhassa. Toisaalta saa tulla mies juttuseuraksi.

Jos "mies" ei pysty olemaan rakkaansa tukena (vaikka sitten vain läsnä samassa huoneessa) synnytyksessä tai "mies" ei halua nähdä oman lapsensa maailmaantuloa ja ensihetkiä, niin eipä voi sanoa muuta kuin kasvaisi aikuiseksi tai jättäisi nuo hommat oikeille miehille..

Jos "mies" ei pysty olemaan rakkaansa tukena (vaikka sitten vain läsnä samassa huoneessa) synnytyksessä tai "mies" ei halua nähdä oman lapsensa maailmaantuloa ja ensihetkiä, niin eipä voi sanoa muuta kuin kasvaisi aikuiseksi tai jättäisi nuo hommat oikeille miehille..

kätilö käskee pääpuoleen, pois vittua tiiraamasta.

lapsensa synnytyksessä.Meillä 3 yhteistä ja voin sanoa että onneks ei oo sinne luitaan tunkenut.Enempi siitä ois ollut haittaa kuin iloa..Mä en kaipaa mukaani hoidettavaa josta joutuisin kantamaan koko ajan huolta.Se ei viihdy sairaaloissa,vaikka olisi ollut kuoleman kielissä niin se lähtee aina omalla vastuulla viimestään yön jälkeen.

Juurikin sen vuoksi, kun mua sattu niin helvetisti (varsinkin toisella kertaa, ensimmäisellä ei ollut ollenkaan niin kamalia kipuja!!)



Mutta silti oli mielummin mukana, kuin anto mun "kärsiä" yksin. Ja jos ei olisi ollut, niin kyllä se olis musta pahalta tuntunut.

piti sanoa munkaan MIEHEN mielestä. =D

- moni mies joka kyllä menee synnytykseen -joo on mukana kuulemassa kun lapsensa itkee ensi-itkunsa, äidille turvaa, mutta, moni tällainen mies on sitten kuitenkin vastuuntunnoton arjessa.



Synnytyksessä mukana ollut voi olla ja tiedänkin sellaisia, kaikkea muuta kuin huolehtivia perheenisiä. Synnytyksessä mukana kyllä..



Kyllä mieluimmin ottaisin miehen vaikka ilman synnytysseuraa kuin miehen joka juhlii varpajaisia ja on muutenkin paljon pois kotoa kaveriporukassa ja milloin missäkin -vaikka oli ihanaa olla mukana kun vauva syntyi.



Ei paina vauva-asiat ja vaimo kaikilla miehillä synnytyksen jälkeen. Että en haukkuisi miehiä jotka odottavat tietoa vauvasta ja äidistä kotona.



Toki on kaikenlaisia miehiä kuten meitä naisiakin.

Minä tahdon Miehen, en jotain pikkupoikaa joka pystyy tsemppaamaan vain joko synnytykseen mukaantulon tai sitten arjessa mukana elämisen. Ovatko nuo kaksi sinusta jotenkin toisensa poissulkevia? Jos kerran hyvä mies on arjessa mukana, niin miksi ihmeessä hän jättää vaimon yksin selviämään synnytyksestä???

Ainakin itsestäni oli ihan päivänselvää että menen vaimoni ´´tueksi´´ kun lapsemme syntyi. Olinhan ollut mukana jo synnytysvalmennuksessa. Ja viimeistään synnytyssalissa tajusin sen, että kuinka rankka kokemus se on lapsen äidille, vaikka olikin kuulemma ´´ihan normaali synnytys.´´ Muistan kuinka vaimoni piti lujasti minua kädestäni kiinni, ja häntä pelotti siitäkin huolimatta, vaikka olin siis ihan hänen lähellään. Elikkä kun otetaan huomioon että jos äidillä ei ole kukaan lähimmäinen häntä tukemassa, niin sehän on myös henkisesti erittäin rankka kokemus. Onneksi ajat ovatkin muuttuneet muutamassa sukupolvessa niin, että useimmat isit ovat myös synnytyksessä mukana. 

Meillä minä en olisi halunnut miestä synnytykseen, koska olen sellainen että haluan kipuni kärsiä yksin, en halunnut miestä siihen häiritsemään. Onneksi mieskin on sitä mieltä, että hän olisi siellä vaan hermoilullaan ja ehkä pyörtymisellään hermostuttanut vain minuakin ja ollut vaivaksi hoitohenkilökunnalle, joten molemmat saivat tahtonsa läpi ilman ristiriitoja. 2 lasta olen synnyttänyt ilman miestä tai muuta tukihenkilöä siellä, enkä ole sellaisia kaivannut. Täysin yksinhän siinä on kipunsa ja kropan prosessiensa kanssa kumminkin.