Onko muilla kateellisia sukulaisia? Miten kestätte?

Meillä on sukurasitteena lihavuus. Kaikki siskokset ovat erittäin lihavia. Itsekin olin kunnes laihdutin kilot pois. Nyt liikakilot olleet poissa jo 7 vuotta.

Kaksoissiskolle oli kova pala kun muutuin ulkonäöllisesti 360 astetta. Kaksoissisko oli nuorena hoikkana ollut koulun kaunotar, joita pojat vainosi rakkauskirjeillä ja oli aina koulun kevät/ joulujuhlien näytelmien päähenkilö jne

Nyt kun laihduin hoikaksi ja aloin urheilla ja ulkonäkö muuttui kauniiksi kaksoissisko muuttui toksiseksi ja raivosi ja haukkui milloin mistäkin. Sai ihan ihmeellisistä asioista raivokohtauksia.

Joka puhelu päättyi minun itkuuni.

Kysyin mieheltäni mitä ihmettä on tapahtunut kun sisko on ilkeä ja vihainen vaikka en mitään pahaa ole hänelle tehnyt, ja miksi arvostelee ulkonäköäni jatkuvasti? Sisko saattoi kesken ihan normaalin keskustelun lomassa huudahtaa yhtäkkiä; nyt kun olet hoikka niin enpä ole aiemmin huomannut miten väärät sääret sulla on!! Tai että ihan hirveä tää mun tukka on.

Tai pukeudut väärin ja mauttomasti (ihan tavallinen hame päällä) jne

Mieheni vastasi, ettetkö todella huomaa mikä sun siskoa vaivaa??? Sun sisko on kateellinen sulle, etkö sitä näe?

Jouduin pariksi vuodeksi laittamaan estot, enkä ollut hänen kanssaan tekemisissä lainkaan.

Nyt myöhemmin sisko on pyytänyt anteeksi ja kertonut että minun muuttuminen oli todella vaikea pala hyväksyä. Nyt nähdään sukujuhlissa ehkä kerran vuodessa.

Mun luottamus on niin pahasti rikottu, etten enää pysty läheisiin väleihin vaikka toinen on sentään minun kaksoissisko. Ahdistun liikaa hänen seurassaan. Näen myös lähes päivittäin painajaisia siskon raivonpuuskista, niin syvälle on mennyt ihon alle tämä juttu. En usko että suhde tulee enää ikinä läheiseksi, sen verran mun sydäntä on rikottu

^

Eikö muilla ole kateellisia läheisiä?

Vierailija kirjoitti:

Eikö muilla ole kateellisia läheisiä?

Olet vainoharhainen länkisääri, kuten siskosi ytimekkäästi asian ilmaisi.

Jatkaisin tätä viestiä ja solvauksia pidempäänkin, mutta on nyt pahasti iltapala (sipsipussi) kesken.

Ei kun oikeesti... kunnioitettava itsekurin osoitus vetää paino alas ja ulkoinen habitus kohdilleen.  

On kateellisia sukulaisia ja ratkaisin asian niin että en ole heidän kanssaan tekemisissä kuin pakollisista asioissa. Elämä on liian lyhyt antaa kateellisten pilattavaksi.

Huonosti, välttelen. Vanhempani olivat uraohjuksia, me lapset emme kiinnostaneet, vaan väitöskirjat ja uralla eteneminen oli heille kaikista tärkeintä ja rakkainta. Nyt sitten seitsemänkymppisinä itkevä kumpikin tahoillaan yksinäisyyttä ja vaativat saada nauttia minun lasteni lapsuudesta. Ikävä kyllä en tunne mitään sukulaisuutta heihin. Jäivät vieraiksi omasta tahdostaan.

En kestäkään, ja siksi en ole sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Voi toisten juhlissa tervehtiä tms mutta juttusille en omasta aloitteestani jää hetkeksikään. Omiin juhliini en kutsu. Mitään varsinaista riitaa tai välien katkaisemista ei ole ollut.

En ole missään tekemisissä tällaisten sukulaisten kanssa vältyn tuolta harmilta.

Heidän sanomiset tai tekemistä on aivan yhdentekevää.

Joudun välttelemään. Vanhempi sisko ollut kateellinen lapsuudesta saakka, kiusannut ja haukkunut. Nykyään on syrjäytynyt luuseri, itse olen pystynyt jotenkuten pysymään normaalielämän syrjässä; minulla on työ ja oma perhe. Minun pitäisi sen takia aina olla hänen pillinsä mukaan tanssimassa. Hän ei pyydä apua, vaan käskyttää ja komentelee.

Vanhempani ovat aina olleet äärimmäisen välinpitämättömiä, lapsuudessani aina töissä ja viikonloput kännissä. Meidän lasten kanssa ei tehty koskaan mitään. Nyt toinen heistä on kuollut ja toinen jäänyt yksin, yksin jäänyt koko ajan yksinäisyyttään valittamassa ja vinkumassa, syyllistää kuinka ole koko ajan järjestämässä hänelle ohjelmaa, kutsumassa kylään tai menossa kylään. Silloin kun nähdään on hänen ulosantinsa hyvin negatiivista.

Mulla on kateellinen sisko. Kateus on aivan naurettavuuksiin asti menevää ja liittyy johonkin hyvin vanhoihinkin asioihin. Muilla sisaruksillani on itseasiassa kateutta aiheuttavat asiat paremmin, mutta heille ei ole kateellinen. (Kyseessä siis luontaiset, synnynnäiset ominaisuudet jne.)

Olen yrittänyt olla tekemisissä ja kohteliaan asiallisissa ja ystävällisissä väleissä, mutta se on aika vaikeaa. Hänellä on menossa jatkuva kampanja jossa yrittää etsiä virheitä käytöksestäni ja nostaa niistä draaman. On joskus siis myöntänyt että johtuu kateudesta.

Jos mitään oikeaa virhettä ei löydy (kävelen seurassaan munankuorilla..) keksii jonkun naurettavan oman tulkinnan joka perustelee että olen hirveä ihminen.

Kuulostaa naurettavalta ja sitä onkin. Olen tylsähkö, peruskiltti ihminen josta on vaikeaa keksiä draamanaihetta.

Itse kysymykseen. Miten menettelen?

Pysyn kaukana ja jos on pakko olla tekemisissä, pidän mahdollisimman paljon etäisyyttä. Yritän osua paikalle samaan aikaan jonkun ihmisen kanssa, joka tietää kuvion ja on tukenani.

Jos draama alkaa, en lähde mukaan vaan sanon "en lähde tällaiseen mukaan" ja poistun paikalta tai esimerkiksi jätän vastaamatta viestiin. Kuulostaa tylyltä, mutta olen yrittänyt normaaleja keinoja vuosikausia ilman tulosta, tämä puolestaan toimii.

Mihinkään manipulointiin en myöskään lähde mukaan vaikka saisi minut kuulostamaan työtä muiden edessä.

Kertoisin esimerkkejä jos keksisin jonkun vähemmän tunnistettavan.

Luulenpa, että kateutta oppii kyllä käsittelemään ja sitä kautta sitten kehittymään ihmisenä myönteisempään suuntaan.

Ensin täytyy tietysti myöntää kateus itselleen muutoin muutosta on turha yrittää.

Seuraava askel on sitten se, että miettii onko sillä toisen elämällä oikeasti niin suuri merkitys mitä voi omassa päässään ajatella olevan.

Voi myös ajatella voisinko itse saavuttaa saman tai jonkin muun asian joka korvasi kateuden aiheen.

Loppujen lopuksi jokaisen ihmisen elämä on hyvin erilainen ja kaikilla meillä on paljon hyviä asioita joista ei tahdo muistaa olla kiitollinen. 🙏

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kateellinen sisko. Kateus on aivan naurettavuuksiin asti menevää ja liittyy johonkin hyvin vanhoihinkin asioihin. Muilla sisaruksillani on itseasiassa kateutta aiheuttavat asiat paremmin, mutta heille ei ole kateellinen. (Kyseessä siis luontaiset, synnynnäiset ominaisuudet jne.)

Olen yrittänyt olla tekemisissä ja kohteliaan asiallisissa ja ystävällisissä väleissä, mutta se on aika vaikeaa. Hänellä on menossa jatkuva kampanja jossa yrittää etsiä virheitä käytöksestäni ja nostaa niistä draaman. On joskus siis myöntänyt että johtuu kateudesta.

Jos mitään oikeaa virhettä ei löydy (kävelen seurassaan munankuorilla..) keksii jonkun naurettavan oman tulkinnan joka perustelee että olen hirveä ihminen.

Kuulostaa naurettavalta ja sitä onkin. Olen tylsähkö, peruskiltti ihminen josta on vaikeaa keksiä draamanaihetta.

Itse kysymykseen. Miten menettelen?

Pysyn kaukana ja jos on pakko olla tekemisissä, pidän mahdollisimman paljon etäisyyttä. Yritän osua paikalle samaan aikaan jonkun ihmisen kanssa, joka tietää kuvion ja on tukenani.

Jos draama alkaa, en lähde mukaan vaan sanon "en lähde tällaiseen mukaan" ja poistun paikalta tai esimerkiksi jätän vastaamatta viestiin. Kuulostaa tylyltä, mutta olen yrittänyt normaaleja keinoja vuosikausia ilman tulosta, tämä puolestaan toimii.

Mihinkään manipulointiin en myöskään lähde mukaan vaikka saisi minut kuulostamaan työtä muiden edessä.

Kertoisin esimerkkejä jos keksisin jonkun vähemmän tunnistettavan.

Ei kateus ole mikään stabiili asia. Ihminen voi joskus olla kateellinen, mutta ei se tarkoita että henkilö on aina sinulle kateellinen.

Epäreiluja on. En välitä, koska pärjään omillani. En vaan arvosta heitä.