Miten paljon raskaus vaikuttaa arjessa?
Pystyykö harrastamaan liikuntaa normaalisti (sali+juoksu) ja kuinka pitkään?
Missä vaiheessa maha ja siellä majaileva melskaa niin, ettei pysty nukkumaan?
Tottuuko siihen kasvavaan vatsaan vai tuntuuko siltä, ettei ole enää itsensä?
Kommentit (16)
Riippuu täysin ihmisestä, mahan koosta, muodosta jne. Mulla viimeiset 2-3 kuukautta raskaana ei todellakaan ollut normaali olo. Tuntui että maha on koko ajan tiellä. Ehkä häiritsevintä oli, että vauvan pään paino sai alapään turpoamaan, suonikohjuja sinne ja jalkoihin, jalkoja pakotti... Istuminen oli vaikeaa, kävely oli vaikeaa. En tosiaan jaksanut harrastaa silloin enää mitään, vaikka muuten olen ollut liikunnallinen. Eli en tottunut ja odotin vaan että saan vauvan ulos mahasta.
Tämä on kuulemma jossain määrin perinnöllistä. Tiedätkö millaista raskausaika on ollut äidillesi? Ei se tietenkään kaikilla toistu eikä samanlaisena. Siskollani raskaudet ovat olleet vaikeita, minulla helppoa aikaa. Molemmilla meillä synnytykset ovat sujuneet nopeasti.
Minulle tuli raskaana jonkun verran selkäkipuja ja suonenvetoa, mutta enimmäkseen raskaus sujui hyvin ja pystyin urheilemaankin aika pitkään, toka viikalle kuukaudelle saakka. Palauduin synnytyksen jälkeen hyvin ja laihduin imettäessä hoikemmaksi kuin olin ollut ennen raskautta. Osa tosin on tullut takaisin.
Minä olen raskausaikoina ollut niin pahoinvoiva, etten jaksanut mitään. Oksentaminen vei kaikki nehut. Olen siis oksentanut puoliväliin raskautta ja sitten loppuraskaudessa uudestaan.
Luin paljonko rakkaus vaikuttaa arjessa? Siinä olisikin pohtimista.
Se riippuu raskaudesta. Mulla oli eka raskaus tosi helppo. Ei pahoinvointia, ei ennenaikaisia supistuksia, ei verenvuotoja. Ajelin pyörällä ja ajoin raskausaikana ajokortin esim liukkaan kelin harjoitus ei tuntunut missään.
Tokassa ei ollut pahoinvointia, mutta oli verenvuotoa ja ennenaikaisia supistuksia. Olin sairaalassa viikon ja 2,5kk kotona pakkolevossa. Mitään ei oikein pystynyt tekemään. Että ei sitä tiedä millaisen raskausajan saa.
Myös mun kohdallani raskaus oli nimensä veroinen, ja lapsiluku jäi yhteen. Nyt ovat vihdoin yksityiskohdat unohtumassa, nyytti on 22.
Minulla ensimmäinen raskaus oli helppo, ei pahoinvointia tai väsymystä. Liitoskivut tuli viimeisillä viikoilla.
Tämä toinen on jotain muuta. Ei pahoinvointia nytkään, mutta liitoskivut alkoivat rv18 (nyt menossa viikko 27), kärsin unettomuudesta ja olen tuhottoman väsynyt. Liikkuminen ollut hankalaa jo noin kuukauden johtuen juurikin noista kivuista.
Aivan yksilöllistä, miten raskaus sujuu. Minulla oli vaikea raskaus, kärsin migreenistä ja pahoinvoinnista 4 raskausviikosta asti. Olin huonovointinen koko raskausajan. Jouduin heräämään tunnin välein vessaan kuukausien ajan. Kärsin vaikeista nivelkivuista viimeiset kuukaudet. Viimeiset 2 viikkoa ennen synnytystä oli helpoimmat.
Minua ärsytti, kun kaveri vertasi minua toiseen samoilla raskausviikoilla olleeseen kaverinsa. Kaveri kävi treeneissä, remontoi terassia ja muuta vastaavaa. Kaikilla ei raskaus ole helppo, eikä sille voi mitään. Etukäteen ei voi tietää, miten raskaus sujuu eikä omaa vointia voi suunnitella.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ensimmäinen raskaus oli helppo, ei pahoinvointia tai väsymystä. Liitoskivut tuli viimeisillä viikoilla.
Tämä toinen on jotain muuta. Ei pahoinvointia nytkään, mutta liitoskivut alkoivat rv18 (nyt menossa viikko 27), kärsin unettomuudesta ja olen tuhottoman väsynyt. Liikkuminen ollut hankalaa jo noin kuukauden johtuen juurikin noista kivuista.
Kuinka monta kerrtaa sinulle on sanottu, että raskaus ei ole sairaus ja raskaana voi elää kuten ennenkin?
Riippuu raskaudesta.
1. raskaus
- Alkuraskaudessa pahoinvointia ja lisääntynyttä väsymystä ja unentarvetta. Työssä käyntiä ja loppuaika lepoa. Keski- ja loppuraskaus energistä ja liikkuminen normaalia. Hapenottokyky parhaimmillaan loppuraskaudessa. Lähtisinkö maratoonille vaiko synnyttämään? Synnyttämään. Synnytyksen jälkeen veren rauta-arvot hieman matalat ja se väsyttää.
2. raskaus
- Nopeasti kehittyvä raskausvatsa alkuraskauden pahoinvointeineen. Keskiraskaudessa iskias-kipua seisoessa ja kävellessä. Vauva painaa ja on keskimääräistä suurempi. Loppuraskaudessa ei enää kipua ja kävely normaalia. Vauva löysi hyvän asennon loppuajaksi. Ei juoksua. Normaali nopea ja helppo synnytys, josta toipuminen nopeaa. Ei kuitenkaan heti synnytyksen jälkeen saa lähteä juoksemaan maratoonia, vaikka tahtoisi? Veren rauta-arvot hyvät ja se parantaa suorituskykyä.
Yksilöllistä, kuten jo mainittu. Mulla oli molemmat raskaudet helpot. Ihan alussa jonkin verran pahoinvointia, en kuitenkaan oksentanut. Ja sit olikin tosi helppoa ja pesänrakennusvietti sai tosi aikaansaavaksi. Mahaansa oli toki vaikea hahmottaa niin isoksi, että saattoi yrittää sujahtaa jostain kapeasta välistä vaikkei mahdu. Lopussa nukkuminen oli hankalaa, kun piti jatkuvasti kääntää kylkeä ja se oli työlästä mahan kanssa. Raskaudessa kaipaan lähinnä sitä energisyyttä ja tehokkuutta, mikä ei ole mulle muuten ominaista.
Jouduin luopumaan korkokengistä jo alkuraskaudessa. Se siitä kuvitelmasta, että elämä jatkuu kuten ennenkin.
Suoritin iltaopinnot niin, että olin laskettuna päivänä viimeisellä luennolla ja syksyllä sitten palautin lopputyön. Tosin siinä välissä oli sellainen vaihe, että en ymmärtänyt mitään luettua tekstiä, mutta onneksi se meni ohi.
Toinen raskaus oli siitä erilainen, että myös arki oli erilaista. Pyöräilin vielä lasketun ajan jälkeen, koska en muuten pysynyt taaperon vauhdissa. Se muuten vaikutti, että kävelyvauhti ei ollut entisensä. Kohtu painoi keuhkoja kasaan ja se mahan raahaaminen (jätän liitoskivut, yllättävät potkut yms nyt kuvailematta).
Pissahätä oli jatkuva. Nautin yhä siitä, että rakon tyhjääminen tuo avun siihen hätään.
Juoksua en ole pystynyt harrastamaan ollenkaan raskauden aikana, koska alan aina heti oksentamaan. Näin siis vaikka tavallisesti kyllä käyn juoksemassa.
Kävelylenkeillä pystyin käymään melko pitkään. Viimeiset viikot ovat kuitenkin aina olleet hiljaista töpöttelyä supistusten vuoksi.
Kolmen äiti
Minä olin aktiivinen liikkuja ennen raskautta, mutta enpäs enää raskauden aikana. Ekat 3kk oksensin jatkuvasti, paino laski, pyörrytti, minnekään ei voinut mennä kun oksensin. Pelkästään kaupassa käynti oli tosi vaikeaa kun oksensin matkalla kadulle. Jouduin töistä saikulle. Kadulla tuli yks salikaveri vastaan joka ihmetteli miksei mua ole näkynyt salilla. Kerroin raskaudesta, sain kuulla että raskaus ei ole sairaus ja kyllähän raskaanakin voi treenata! Voi **ttu!! Vaikka juuri olin sanonut että en pysty niin ei mennyt perille! Suututti.
No sitten kun pahoinvointi hellitti, alkoivat kovat liitoskivut. Kävely oli vaikeaa, enkä todellakaan pystynyt juoksemaan. Kyykkääminen sattui, pelkkä nukkuminen kyljellään sattui. Eipä vieläkään salilla käynti houkuttanut.
Viimeisenä kolmanneksena maha oli iso ja vatsalihakset niin kipeät. Liikkuminen oli vaikeaa, pikkasen pystyin jotain tanssahtelemaan paikoillani ja rauhallisesti kävelemään. Tässä vaiheessa olin jo luovuttanut, päivät meni vauvasta haaveillessa ja sohvalla telkkaria katsoen. Juuri kun isoon mahaan oli tottunut, lapsi sitten syntyikin ja piti taas totutella uuteen kehion.
Että semmosta, kovin yksilöllistä on tämä. Etukäteen et voi tietää.
Raskaudet ovat yksilöllisiä, omani sieltä pahimmasta päästä. Kovat kivut alkoivat jo ennen plussausta ja vatsani tutkittiin mm. kohdun ulkoisen raskauden takia. Munasarjasta löytyi kysta joka aiheutti kovat tuskat, nämä vaihtuivat kuitenkin aika nopeasti infernaalisiin selkäkipuihin. Vaivaa aiheutti myös alhainen ferritiini enkä pystynyt koko raskausaikana liikkumaan tai oikeastaan tekemään mitään pyörtymättä. Loppuraskaudessa sain vielä kiitokseksi välilevynpullistuman ja sen kanssahan oli todella nautinnollista synnyttää. Lopputulos oli maailman täydellisin lapsi mutta minulla kesti lähes 10v selvitä raskautta edeltäneeseen kuntoon. Enkä usko että pahasti revenneitä vatsalihaksia saan koskaan täydellisiksi mutta nykyään voi jo kiivetä ylämäkeen ilman että sisuskalut valuvat vatsalihasten välistä pihalle.
Mulla oli raskasta vain viimeinen kuukausi. En tosin juokse, mutta kävin uimassa ja tanssin aika normaaliin tapaan. Alkuvaiheessa oli ihan lievästi paha olo.
Raskaana ollessa oli mukavaa se, että tuntemattomatkin jatkuvasti onnittelivat, ja etenkin tutut. Ihmiset kohtelivat tosi hyvin.
Tiedän että joillakin on vaikeampaa, mutta halusin kertoa, että raskaus voi olla myös mukavaa. Loppuraskaudesta oli jo vaikea nukkua, mutta se oikeastaan vain valmensi synnytykseen.
Ottaisin mielelläni lisää lapsia, mutta miehen kanssa tuli ero enkä ole kohdannut uutta puolisoa.