Miten hyväksyä että ex kaveri pitää idioottina
Meillä oli 10 vuotta sellainen kaveruussuhde jossa hän oli viihdytettävänä ja minä tein kaikkeni hänen ystävyytensä eteen. Kaveruus oli puhdas ryyppykaveruus. Sitten kun yritin lopetta alkoholin juomisen, hän lopetti yhteydenpidon kunnes taas ratkesin. Niinä kertoina kun vietimme yhdessä aikaa ja joimme, hän oli todella ilkeä ja piilokettuili minulle vähän väliä. Voin niihin aikoihin tosi huonosti enkä ymmärtänyt etten edes minä ansainnut sellaista kohtelua.
Lopulta välit katkesivat siihen kun minulla tuli yhtäkkiä mitta täyteen. Katkaisin välit tosi lapsellisesti. Kaveri ei koskaan kuunnellut minua ja piti aina vaan pilkkanaan joten päätin vain tehdä sen ilman selityksiä.
Pyysin tekojani myöhemmin anteeksi ja sainkin kaverilta ja tämän puolisolta vastauksena inhottavia viestejä miten idiootti yms olen. Minua ärsyttää aivan hirveästi että menin pyytämään anteeksi. Olin pahoillani mutta en kyllä ole enää. Miten minä voin oppia hyväksymään tämän tilanteen? Tiedän varmasti että pariskunta puhuu minusta pahaa yhteisille tutuille.
Kommentit (15)
Mikäli nämä teidän yhteiset tutut ovat viisaita, ymmärtävät hekin, ettei noiden kahden puheisiin ole luottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli nämä teidän yhteiset tutut ovat viisaita, ymmärtävät hekin, ettei noiden kahden puheisiin ole luottaminen.
Pakko toivoa ja luottaa. Mitä mä teen tälle turhautumisen tunteelle? Ap
Respect your haters; They are the ones who think you are better than them

Tiedän vain mitä netissä kannattaa tehdä jos joutuu väittelyyn, jossa toinen osapuoli on raivostuttavan lapsellinen ja aggressiivinen.. heidän kanssaan ei voi väitellä eikä saa provosoitua. Jos provosoituu kuitenkin, ala antamaan mahdollisimman niukkoja vastauksia kuten: "ok" tai sitten olla puhtaan utelias kuulemaan toisen mielipide, mutta niin ettei anna itsestään mitään tietoja. Ei varsinkaan kannata näyttää omia tunteita, koska niihinhän yritetään tarttua.

Mä en oo heihin missään yhteydessä enää enkä oo vastannut viesteihin. En anna heille mitään. Sisällä tosin välillä kiehuu :P
Ap
Aika auttaa. Itselleni tulee kyllä säännöllisesti (etenkin stressaantuneena ja menkkaisena) vitutustakaumia riidoista ja huonosta käyttäytymisestä. Käsittele asiaa jonkun ystävän kanssa, hyväksy että tulit kohdelluksi huonosti ja että se on mennyttä aikaa ja mennyt ihmissuhde nyt. Enää ei tarvitse olla tekemisissä sairaan ihmisen kanssa.

Haha mulla just tänään kunnon pms päällä :P Ehkä siks tulee entistä elävämmin mielen päälle.
Ap
Sano ohimennen näille yhteisille tutuille että kun yrität olla juomatta ja siksi et ole väleissä tämän tutun kanssa, kun yhdessä ollessanne oli aina alkoholi mukana.
Se on ihan hyvä, että tyyppi on ex-kaveri.
Ap, älä juo. Siintä on liian helppo ratketa putkeen.
Ja sitten kaverillasi on vaikea luonne. Vie sulta energiaa. Mieti tarkkaan kannattaako.
Kysymys: miksi sinulle on tärkeää että hän pitää sinua viisaana? ( idiootin vastakohta)
Alkoholistille päihde on tärkeämpi kuin ystävyys, jos sä et juo et ole ystävä, koska teillä ei ole enää mitään yhteistä siinä vaiheessa, ymmärrä että sun ystävä on sairas ja sun on parempi olla erossa hänestä, älä vaivaa mieltäsi sillä mitä hän sinusta ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys: miksi sinulle on tärkeää että hän pitää sinua viisaana? ( idiootin vastakohta)
Hyvä kysymys. Luultavasti joku itsetuntoasia? Hänen mielipiteensä minusta merkitsee vähän liikaa. Miksi? Hän oli pitkään tärkeä minulle ja pidin hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään arvossa. Old habits die hard I guess. Ap
Kuulostaa tosi roskasakin meiningiltä mutta valitettavasti näin ei ole :(