Miten vanhemmat tukivat teitä muuttaessanne pois kotoa?

Sain yhden lakanasetin ja ikeasta ostetun 4 hengen astiaston sekä onnentoivotuksen elämän polulle.

Sain yleensä jonkun setelin ruokarahaa kun kävin kotona. Itse hankin tienaamillani rahoilla juttuja kämppään ja osa oli vanhoja kotoa.

Ei mitenkään.

En saanut mitään. Veljeni sai rahaa paljon.

Ei mitenkään. Kun ikävissäni soitin puhelinkioskista 2 päivää peräjälkeen niin sanoivat ettei tänne tartte joka päivä soitella.

Äitini antoi jotain verhoja, ja jakkaran ja keittiövälineitä, mutta ymmärrän että muuhun hän ei pystynyt koska on itsekin köyhä. Isäni taas ei juuri mitenkään koska hän ei tykkää minusta silloin kun olen työtön. Sitten jos opiskelen tai olen töissä, niin rahalahjoituksia ja muita tulee.

Sain kotoa joitain ylimääräisiä astioita, lakanoita ym. Mummoni kuoli vähän ennen muuttoa ja hänen jäämistöjä kävin läpi, muutaman huonekalun ja käyttötavaroita sieltä sain.

Sanomalla että en tule pärjäämään, pieleen menee, olen tuossa tuokiossa anelemassa kotiin takaisin. Se arvio kusi pahasti. En ole käynyt kyselemässä fiiliksiä tästä sitten vuoden 1985.

Perin muutaman asiakkaan äidiltä. Heidän maksujen avulla sain ostettua kaikkea tarpeellista, mitä ei opiskelija-asuntolassa ollut.

Eivät mitenkään. En saanut edes matkarahoja junalippuun kun lähdin opiskelemaan. Vanhempani eivät kertaakaan edes kysyneet, että missä aion asua tai mitään.

Olin saanut noin 15-vuotiaasta lähtien joulu- ja synttärilahjoiksi lakanoita ja sellaista. Että on sitten, kun muutan pois kotoa oli selitys. Sitten äitini otti vaan käyttöön ne aina, ja kun muutettuani yritin ottaa näitä jossain vaiheessa mukaani, äitini huusi aivan hysteerisenä, että en saa viedä hänen lakanoitaan.

Jo aiemmin jouduin kustantamaan itse esimerkiksi kaikki lukio-opintoni jne. omilla rahoillani, jotka tienasin kesätöissä. Sekä muut kulut, kuten vaatteet jne.

Olen ajatellut näin jälkikäteen, että vanhempani olivat kyllä melko erikoisia. Nyt monta vuosikymmentä myöhemmin, sain kuulla kaukaisemmalta sukulaiseltani, kun äitini myöhästyi eräistä hautajaisista, että äitini on kertonut kaikille minun olevan kehitysvammainen, joka olen saanut lapsenikin vahingossa. Minut on kuitenkin tutkittu aivan normaaliksi ja kirjoitin neljän L:n lukionpaperit jne. En ole saanut juurikaan olla suvun kanssa tekemisissä, vaan äitini jättää kertomatta kaikki pippalot ja muut.

Välillä tuntuu, että äitini on minulle kateellinen ja yrittää pilata elämääni monin eri tavoin. Tuskin hän kuitenkaan tekee sitä tahallaan, vaan on jotenkin sairas?

Oman huoneni työpöydän otin mukaani kun muutin, muuten huonekalut hommattiin kaikki. Ja tuparilahjaksi kävin ostamassa äidin piikkiin keittiövarusteita (pari muovikulhoa, lastoja, vispilä jne). Kun omat lähtee käteen tulee n. 15.000€ arvo-ososuustili ja oman huoneensa huonekalut saa viedä mukanaan niin halutessaan, ja toki jos joku noista varaston matoista tms kelpaa, niin toki saa ottaa.

Vastauksista ei ilmene suoraan, että kuinka moni muutti yksin ja kuinka moni jonkin luokse sekä minä vuonna. Vähän eri juttuja sitä saattaisi huomioida.

Itse muutin itsekseni ysärin lopulla. Uutena sain siivoustavarat ja joitain keittiötarvikkeita.

Kotoa sain mukaani aiemmin itse hankkimiani ja valmistujaislahjaksi saamiani astioita, verhoja, kellon, jne. sisustukseen liittyviä asioita. Huonekalut oli pääosin edesmenneen isovanhemman.

Jotain astioita, taidettiin käydä muuttopäivänä prismassa ja sieltä sain valita mitä tarvin, äiti maksoi.

Eniten olisin tarvinnut tukea kun muutin pois, sellaisen fiiliksen että äiti välittää pärjäänkö. Ei jäänyt fiilistä, eipä sillä että äiti olisi edes välittänyt. Vei minut asunnolleni kauppareissun jälkeen, ei tullut eteistä pidemmälle sanoi että on kiire ja hän lähtee.

Ja ennen kuin joku kerkeää ehdottaa että oli äidilleni ehkä myös vaikea paikka niin ei ollut, kun menin käymään kotona parin viikon päästä kun en vain pärjännyt niin vastaanotto oli samaa luokkaa kun tällä joka soitti kotiinsa puhelinkioskista, eli oltiin suorastaan tyrmistyneitä kun oli tullut takaisin ja tästä muistutettiinkin että hei, sä asut nykyään muualla.

Syynä tähän oli se että äiti sai vihdoin oman elämänsä takaisin ja siihen ei lapset kuuluneet.

Ajoi minut muutaman kerran pois lapsuudenkodistani, kerran soitti perään ja sanoi että en ole enää tervetullut, hänellä on oma elämä nykyään.

Siltä on nyt 15 vuotta kun viimeksi olen kuullut äidistäni.

Ei yhtään mitenkään, sen sijaan minulta kinuttiin rahaa koko ajan.

Maksoivat vuokravakuuden, vuokrasivat peräkärryn ja lainasivat autoa, koko perhe apuna tavaroiden kantamisessa ja loppusiivouksessa, isä asensi kattolamput, huonekalut pääsääntöisesti kotoa ja loput käytiin ostamassa (vanhempien piikkiin).

Sain huonekalut omasta huoneestani ja omat henkilökohtaiset tavarat, kuten vaatteet. Enpä mä muuta kaivannutkaan, olin innoissani aloittamassa omaa elämää ja usko tulevaisuuteen vahva. Ei käynyt oikein edes mielessä, että muuta olisi tarvittu. Vähällä pärjäilin ja pikku hiljaa sitten hankin tarpeellista :)

Me muutettiin lapsuudenkodeista suoraan yhteen miehen kanssa noin 15 vuotta sitten. Olin säästänyt rahaa kesätöistä, että pystyn joskus muuttamaan omilleni. Kotona oli erittäin ahdistavaa. Mies oli saanut vanhemmiltaan astioita ja lakanoita lahjaksi jo pitkään. Kotoa vein mukanani sängyn, lipaston ja yöpöydän. Vanhemmat oli sitä mieltä, että tulen takaisin tuota pikaa, enkä kuitenkaan pärjää. No säästöjä oli molemmilla ja kaikkea tarpeellista käytiin ostamassa. Siitä asunnosta tuli todella kiva ja asuttiinkin siinä pitkään. Jopa kaksi lasta syntyi siinä asuessa. Vanhempien luokse ei tosiaan ole tarvinnut palata. :D

En saanut mitään, tosin en kysellytkään. Lähdin 18 vuotiaana. Meillä oli erimielisyyttä uskonnosta, en suostunut valmiiseen elämisen malliin, joka minulle yritettiin pakkosyöttää.

Toiset opiskelijat kävivät kotona viikonloppuisin ja tulivat ruokakassin kanssa. Huolenpito loppui siis siihen, kun lähdin. En pysty vieläkään käsittämään, että jotkut kohtelevat lastaan näin.

Haukkui hu**aksi ja roimi sateenvarjolla pitkin kroppaa. Ei lähtenyt juoksemaan perään, pääsin karkuun enemmältä pahoinpitelyltä.