Onko normaalia

Aika paha veto. Kuitenkin olet hänelle kelvannut kaikki nuo vuodet?

Miksi hän on sitten yhdessä jos kokee niin. Luultavasti haluaisit kumppanin joka ihailee sinua ja arvostaa. Hän ei ehkä ole jatkuvasti ihaileva ja kehuva, eikä oikein voi sille mitään. Suomessa ihmisillä on hormonivaihteluja ja vaikka minkälaisia leukoja. Täydellistä ihmistä ei ole, kaikissa vikoja tai koetaan toiset eri tavalla. Parisuhteessa helposti heittää totuuksia toisesta tietyllä hetkellä ja se ei taas oikein toimi parisuhteen kannalta, impulssikontrollimme ei oikein toimi siinä asiassa. Voit itse ajatella positiivisia ajatuksia itsestäsi silti. 

Mitä sit jos sulla on homoleuka? Ja suukin? Ja ehkä olkapäät? Ja sormet? Ja silmät? Ehkäpä?

Niin. En itse sanoisi noin puolisolleni vaan pitäisin mielipiteeni omana tietonani.

Jos puolisoni sanoisi minulle noin kuten ap sanottu niin sanoa napsauttaisin takaisin jotain loukkaavaa. Jos olet sitten kaappihomo jonka naisesi huomasi, niin eihän se silloin ole loukkaus sinua kohtaan vaan totuus asiasta.

En ole homo enkä sinänsä ole epävarma(ainakaan luullakseni) itsestäni mutta kyseinen kommentti vaivaa minua kun huomaan nyt ajattelevani että puolisoni on tuollaista mieltä minusta, seksiäkään hän ei tunnu haluavan kuin harvoin ja nyt mietin että onkohan hän aina pitänyt minua jotenkin epäviehättävänä ja vain "tyytynyt" minuun ja että johtuuko seksin vähyys siitä ettei vain yksinkertaisesti viehäty minusta eikä sen takia myöskään osoita mitään ihailua.

Ajattelen itse että kenellekään ei kannattaisi tuollaisia mielipiteitä sanoa suoraan vaikka niin ajattelisikin. Vähiten omalle puolisolle. Eri asia jos vaikka antaisin itseni lihota tms koska itseni kunnossa pitäminen on omalla vastuullani ja siihen voin tarvittaessa vaikuttaa.

Mainittakoon että leukani tai suuni ei oman käsitykseni mukaan ole mitenkään poikkeava tai pieni eikä kukaan muu ole koskaan edes vihjannut minun olevan homomainen tms enkä tuollaista ole edes joutunut miettimään aiemmin mutta nyt asia tuntuu häiritsevän kun tuollaista kuulee omalta puolisolta. En usko että asia vaivaisi lainkaan jos kuka tahansa muu olisi sen sanonut.

Liekö suhde jo muuttunut huomaamatta liian kauaksi romanttisesta parisuhteesta. En kuitenkaan haluaisi suhteen muuttuvan sellaiseksi että voisi täysin suoraan sanoa ihan mitä vain niinkuin sellaisella ei olisi enää mitään merkitystä. Jonkinlainen ehkä vähän leikkimielinen ihailun illuusio tms olisi mielestäni hyvä säilyttää vaikka parisuhde onkin pitkä ja tunteekin jo toisen ja omat vahvuudet ja heikkoudet.

-ap

En myöskään näe mitään järkeä alkaa laukomaan vastaavia kommentteja takaisin, se tuskin parantaisi asiaa vaikka ärsyttäisikin. Aikuinen ihminen on kuitenkin vastuussa omista tunnereaktioistaan.

Ap

Ap:n nainen on lompakkoloinen. Tiedotus päättyy.

10 vuotta olet maksanut, nyt hänellä on joku laatikkoleukainen gynegologi iltapäivien petikaverina ja pääsi lipsahtamaan tuollainen kun hän on siirtymässä seuraavalle lompakolle.

Olen melko sinut itseni kanssa, ainakin luulen niin ja ego on riisuttu jo sen verran etten sido enää itsetuntoani niin vahvasti siihen mitä joku minusta sattuu olemaan mieltä. Tämä keskustelu on saanut minut taas pohtimaan että minkä takia olla parisuhteessa jonkun kanssa johon ei tunne vetoa eikä välttämättä edes tee mitään koko parisuhteen eteen. Kaiketi sitä tekisi jos olisi jonkinasteista kiinnostusta. Samaten myös olisi varmaan ihailua ja kunnioitusta.

Itse kyllä tunnen rakkautta ja ihastusta kumppaniani kohtaan.

Olen vuosien varrella pyrkinyt kehittämään itseäni paremmaksi oikeastaan kaikilla ymmärtämilläni elämän osa-alueilla, alunperin varmaan saadakseni hyväksyntää mutta myöhemmin ihan vain itseni kehittämiseksi ja ollakseni parempi isä ja puoliso sekä ammatillisesti itseäni kunnioittaen. Olen luopunut alkoholista ym haitallisista tavoista, mutta pikku hiljaa alan huomata ettei se ainakaan parisuhteeseen ole vaikuttanut positiivisesti, melkeinpä voisi sanoa että päinvastoin. Mitä paremmin olen asiani hoitanut, sitä vähäpätöisemmistä asioista olen alkanut negatiivista palautetta puolisoltani saamaan.

Voisi jopa kuvailla että mitä itsenäisemmäksi(ja vaikeammin "kontrolloitavaksi") olen tullut, sitä etäämmälle puoliso on siirtynyt.

Suhteen alkaessa olin koulutusta vailla oleva hulttio ja ryyppäsin ja kävin baareissa n. Joka tai joka toinen viikonloppu.

Riitatilanteissa olen oppinut olemaan rakentavalla kannalla enkä edes korota ääntäni lähes koskaan vaan pyrin löytämään kompromisseja kuitenkaan antamatta liikaa periksi.

Olen käynyt myös terapiassa ja saanut siellä paremmista toimintamalleista kiinni ja alkanut ymmärtää itseäni paremmin. En enää keskity puolisoni käytökseen niin paljon kuin aiemmin vaan pyrin toimimaan itse asiallisesti, rakentavasti ja toista kunnioittaen vaikka toinen esimerkiksi menettäisikin malttinsa. En kuitenkaan ole ns ylimielisesti "oikeassa" käyttäytyessäni oikein enkä pidä itseäni parempana vaikka toinen ei jossain tilanteessa niin rakentavasti olisikaan mukana.

Haluaisin vain että asiat ja kommunikointi toimisivat, mutta alan tulla siihen lopputulokseen että jos toinen ei aidosti tunne vetoa sinua kohtaan tai "rakasta" niin ei hän silloin varmaan saa tarvittavaa energiaa siihen että edes yrittäisi tosissaan saada asioita "korjattua". Enkä usko tämän suhteen parantuvan vaikka "toisin kuun taivaalta"

En myöskään haaveile mistään "unelmien naisesta" tai parisuhteesta jonkun toisen kanssa. Mieluummin elän yksin itseäni kunnioittaen ja jos joskus joku sattuisi vastaan tulemaan niin sitä ei voi tietää mutta etsimällä en ala mitään uutta naista etsimään jos tämä nykyinen suhde eroon päätyy. Irtosuhteetkaan tuskin kiinnosaisivat kun uskon niiden olevan enemmänkin heikon itsetuntemuksen egoistinen tarve. Toki seksi on joka tapauksessa mukavaa mutta henkilökohtaisesti pidän enemmän siitä että siinä on jotain kiintymystä ja aitoa yhteyttä mukana.

Surettaa ja harmittaa kun olen aidosti yrittänyt antaa kaikkeni tämän perheen eteen eikä homma silti tunnu toimivan. Puolisoni on kyllä loistava äiti mutta hän tuntuu unohtaneen jo vuosia sitten että on myös minun puolisoni. En tiedä onko aitoa "rakkautta" olemassakaan. Ehkä.

Voihan se olla niinkin että itsessäni ja ajatuksissani on jotain niin pahasti pielessä että en vain yksinkertaisesti edes terapeutin avulla sitä ymmärrä. Toisaalta saatan etsiä vikoja itsestäni sen takia että silloin voisin ne itse korjata ja asiat olisivat sitä kautta "omissa käsissäni"

-ap

Onhan se aika homoa kysellä, onko jokin normaalia.