Olisitko eronnut jos olsiit tiennyt etukäteen millaista on eronneena?

Pelkäsin eroamista ja yksin jäämista ja viivyttelin sitä kauan, mutta se oli ainoa oikea tie pelastaa ja itseni ja lapseni sairastuneelta ja alkoholisoituneelta mieheltä. Yksinäinen elämä oli vaikeaa kauan, mutta silti selvisin. Löysin myös uuden rakkauden ja sain uuden kokonaisen perheen.

nyt on asiat paljon paremmin ja voin olla onnellinen

eronneena on mukavaa, paljon mukavampaa kuin siinä entisessä suhteessa.

Nyt lähinnä harmittaa, että en keksinyt erota aikaisemmin. Olis monet itkut ja hammastenkiristelyt jääny väliin.

en olisi itkenyt lähes vuotta petturi-jättäjä miehen perään. Kunpa olisin vuosia aiemmin tajunnut että minähän se olin joka piti perheen ja kodin kasassa.



En koskaan olisi ymmärtänyt kuinka ihania ja uskollisia ystäviä minulla on ja samalla tuli eroteltua ne muka ystävät.

Tosin sen jälkeen, kun tajusin että pärjään ihan itsekseni, niin rupesi korpeemaan ajatus etten ollut sitä tehnyt n.6 vuotta aiemmin..

Vaikeaa on, erosta vasta 2 kk. Mutta paljon vähemmällä mielipahalla pääsen. Odotan jo, että löytäisin uuden rakkauden.

Toisaalta nautin yksin asumisesta ja jo pelkästä ajatuksesta, että kaikki ovet ovat avoinna. Toisaalta tulevaisuus pelottaa, olen 30v, ei lapsia, pieni palkka...mitä jos jäänkin yksin, en löydä hyvää miestä ja saa koskaan toivomaani perhettä.



Mieheni ei ollut alkoholisti eikä pettäjä. Mutta ongelmia oli kyllä suhteessamme paljon. Toisaalta olen helpottunut, toisaalta ahdistunut. Erosta vielä sen verran vähän aikaa, että normaalia kai tämä.

Nyt lähinnä harmittaa, että en keksinyt erota aikaisemmin. Olis monet itkut ja hammastenkiristelyt jääny väliin.

Miettiä miksi vasta joskus eikä aiemmin. Joku syyhän sulla oli jäädä. Rakastit kenties vielä ja uskoit johonkin mitä edessä on. Ei se väärin ole. Sitten tulit toisiin ajatuksiin ja päädyit eroratkaisuun ja siitä seurasi hyvää. Siihen päästäksesi tarvitsit kaiken sen mitä sitä ennen oli. Toivotan sinulle hyvää tulevaisuutta, älä murehdi menneitä.

ja ollaan jo sovittu takaisin yhteen muuttamisesta.

melki 1,5 vuotta kävin yksin pariterapeutilla ja purin pahaa oloa ystäviini. Pelkäsin mitä tapahtuu jos lähden lasten kanssa. Terapeutin sanat: kuvittele sitä omaa kotia ja millaista siellä on elää... Siitä sain voimia, enkä ole hetkeäkään katunut! Kun olisin tajunnut tehdä tämän aikaisemmin... reilut 2,5 vuotta olen asunut lasten kanssa yksin,ja hyvin on mennyt. Kotona hyvä olla, ei pelkoa ja ahdistavaa ilmapiiriä.