Miten suhtaudutte ihmiseen jolla on psykoosisairaus?

Nosto

Kerro, helpompi ymmärtää sinua ja käytöstäsi. Jos välittävät sinusta, ovat kyllä tukenasi.

Hyvin kipeänä ihmisenä lähinnä. Jos olisin sukulaisesi, niin eipä sairautesi vaikuttaisi juuri mitenkään. Toki toivoisin, että olisit saanut lääkityksen sairauteen kohdalleen.

Sinä olet toki paljon muutakin kuin vain sairautesi. Kaikilla meillä on jotain mitä kerromme muille tai sitten pidetään omana tietonamme.

En ole koskaan tqvannut. En varmaan ajattelisi yhtään mitään.

Osa kai hyväksyy, on ystävällisiä ja osa ei tiedä mikä se on, ellei selitä juurta jaksaen ja pelkäävät että joku käy psykoosissa heidän kimppuun hakkaamaan tai tappamaan. Vai onko rauhallinen vai räyhäkäs. Jotkut luulevat että se tulee alkoholista tai huumeista, stressistä tms. Aika paljon on selitettävää, kaikille ei varmaan jaksa selitellä?

Epäröisin. Ihmisten reaktioista ei aina tiedä.

En ajattelisi mitään. Olen itse lukenut paljon psykologiaa + käynyt kouluja, joten tiedän häiriöistä jotain. Enemmän se kertoo niistä ihmisistä, jotka leimaavat toisia.

Niin kuin nyt ihmisiin yleensä suhtaudutaan, eli riippuu pitkälti toisen osapuolen käytöksestä. Olipa ihmisellä diabetes, skitsoaffektiivinen häiriö tai syöpä, hän saa itse päättää kertooko siitä minulle mutta toki joitain juttuja on helpompi ymmärtää jos tietää. Itse ihmistä se diagnoosi ei muuta tai hänen arvoaan. Kertomisesta olisin otettu, se on luottamuksen osoitus.

Mitä nuo läheisesi siis nyt tietävät elämäntilanteestasi - ajattelevatko vain, että olet opiskelija? Oletettavasti olet joskus ollut osastohoidossa, joten kaipa se on tiedossa, että sinulla on joskus jokin vakavampi oirejakso ollut. Riippuu tietenkin ihmisistä, mutta voi olla, että kertominen ei vaikuta paljonkaan. Se että itse tiedät skitsoaffektiivisesta paljon, saattaa saada sinut ajattelemaan, että muut ajattelisivat siitä jotenkin pahoja ja rankkoja puolia. Suurin osa ihmisistä ei tiedä noista diagnooseista mitään, joten kannattaa puhua asioista asioina, eikä painottaa diagnoosia ihmeemmin.

Ei hetkauttaisi minua, diagnoosi ei vaikuta, vaan henkilön käyttäytyminen. Teen töitäkin skitsofreenikkojen ja kehitysvammaisten autistien kanssa, toki ne ovat huomattavasti pahemmassa kunnossa kuin sinä, asuvat palvelukodissa eikä yksikään kykenisi kirjoittamaan tuollaista viestiä kuin sinä. Mutta aika varmasti suvussasikin on ihmisiä, jotka suhtautuvat tietoon sairaudestasi huonosti, monilla ei ole paljoakaan tietoa tuon tyyppisistä sairauksista.

Uskoisin että avoimuus kannattaa. Salaileminen on kuormittavaa ja mikäli sairauteen liittyy häpeää niin se lievenee kun huomaa ettei kertomisesta seuraakaan mitään ikävää.