Oikeat ystävät?
Olen keski-ikäinen eronnut nainen. Lapset ovat jo aikuisia. Olen ollut aina ystäväpiirin hauskuuttaja ja emännöinyt usein kekkereitä. Nyt omassa elämässäni on tapahtunut paljon ikäviä asioita. Kaipasin kovasti aluksi ystävien tukea ja seuraa, mutta sitä olikin sitten aika vaikeaa saada. Kaikilla on omat parisuhteet ja perheet, muut ystävät ja kiireet. Lopulta luovutin. Olen ottanut nyt etäisyyttä kaveriporukasta. Kaikilla muilla tuntuu olevan muutenkin asiat niin hemmetin hienosti, että tuntuu välillä pahalta.
Nyt tuntuu, että muutamat ottavat yhteyttä enää uteliaisuuttaan, miten huonosti minulla menee. Minun odotetaan kertovan kaikesta paskasta elämässäni. Ehkä heille tulee parempi fiilis omasta elämästään, en tiedä.
Olen alkanut miettiä, onko minulla koskaan edes ollut oikeita, aitoja ystäviä?
Minulle kävi samalla tavalla. Kun katastrofikierre alkoi, tuttavat katosivat. Kaksi vanhaa kaveria jäi, mutta ajan mittaan huomasin, että he käyttivät minua mittapuuna sille, miten hienosti heillä itsellään menee. He soittelivat ja selvästi nauttivat minun takaiskuistani. Kumpikin alkoi muuttua ikävän ylemmyydentuntoiseksi. Kun mukaan tuli pieniä yrityksiä saada rahallista hyötyä minun tilanteestani, lopetin puhelimeen vastaamisen. Ei ole ikävä, eikä uusia kavereita tule.