Mieheni ei hyväksy teinipoikiaan, kokemuksia?

Suosittelisin puhumaan asiasta vakavasti miehesi kanssa. Tieto, ettei kelpaa vanhemmalleen voi olla musertava. Minulla oli samankaltainen tilanne, toiselle vanhemmalle kelpasin omana itsenäni toiselle en. En ole äitini kanssa enää missään tekemisissä.

Isä on pojille esikuva ja isällä vaatii sopeutua ja kasvaa siihen rooliin että pojat eivät ole enää niin kiinnostuneita hänestä eivät halua olla enää isänsä kaltaisia kaikessa, pienelle pojalle isä on kuin kuningas.

Tuohon sisällä pelaamiseen voisi laittaa selkeästi ruutuajan lapsille, myös teinit tarvitsee sääntöjä ja hyötyy niistä.

Heittäsin ne pelikoneet roskiin ja laittasin pojat urheileen ja siivoamaan.

Erikoista, miehelläni on veljensä kanssa sama kokemus omasta isästään. Isä oli ollut hyvä isä heidän lapsuudessaan, mutta muuttunut murrosiän tullessa arvostelevaksi ja lisäksi alkoholisoitunut. Kaikkea oli nälvinyt ja ylenkatsonut harrastuksista, musiikkimausta ja opintovalinnoista lähtien. En tiedä voiko asialle tehdä mitään?

Heidän välinsä tulehtuivat, eivätkä ole olleet viimeiseen 15 vuoteen missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Heittäsin ne pelikoneet roskiin ja laittasin pojat urheileen ja siivoamaan.

Ei niitä tarvii roskiin heittää, meillä teinit tekee noita juttuja ilmankin, eivät mielellään mutta kun on aina vaadittu,

Todella tavanomainen keissi isän ja poikien välillä, toivottavasti saatte ratkaistua jotenkin ja meininkiä vähän positiivisemmaksi ts. isän suhtautumista lempeämmäksi.

Joitain isiä varmaan pelottaa, että pojasta tulee luuseri joka ei pärjää, jää jalkoihin miesten maailmassa tms. 

Hyvä, että olet huomioinut asian. Tuo tosiaan voi vaikuttaa todella negatiivisesti poikienne itsetuntoon, vaikka teini-ikäiset eivät sitä näyttäisikään. On lapsi-vanhempi-suhteelle tuhoisaa, jos vanhempi näkee lapsen itsensä jatkeena eikä hyväksy tätä sellaisena kuin on.

Itselläni se oli äiti, joka oli jatkuvasti arvostelemassa luonnettani, elämänvalintojani ja mielenkiinnonkohteitani. Esimerkiksi intoverttiuteni ja se, että en lukion jälkeen mennyt välittömästi opiskelemaan vaan tein duunarihommia, oli äidilleni kauhistus. En ole enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Teen nykyään asiantuntijatyötä, joka hänen kriteereillään on ylpeydenaihe. Näin ollen nykyään kelpaisin hänelle, mutta itseäni ei enää kiinnosta.

Huomionarvoista on myös, että isäni ei ole koskaan välittänyt tekemisistäni eikä ollut kunnolla läsnä elämässäni. Tästä huolimatta häneen on asialliset välit, äitiini en ole missään yhteyksissä. 

Vierailija kirjoitti:

Todella tavanomainen keissi isän ja poikien välillä, toivottavasti saatte ratkaistua jotenkin ja meininkiä vähän positiivisemmaksi ts. isän suhtautumista lempeämmäksi.

Joitain isiä varmaan pelottaa, että pojasta tulee luuseri joka ei pärjää, jää jalkoihin miesten maailmassa tms. 

Jotkut saattavat toistaa sitä kohtelua mitä ovat itse saaneet. Lisäksi jos poika tekee asioita, jotka eivät isää kiinnosta, hän tuntee epäonnistuneensa kasvattajana.

Itse näen asiat vähän eri perspektiivistä ja koittanut miehelle näistä puhua, esim. meidän lapset ei ole päihteisiin sekaantuneet ja käyvät koulua kuitenkin hyvin. Siis asiat voisi teinien kanssa olla paljon huolestuttavampia kuin se, että esim tykkäävät pelata tai eivät ole kiinnostuneita vaikkapa koneista ja autoista. Mieheni on lapsuutensa auttanut isäänsä paljon töissä ja kasvanut käsillä tekemiseen pienestä pitäen. Meidän pojat taas ovat kasvaneet ihan eri ympäristössä. Esim meidän pojat on kiinnostuneita pukeutumisesta (mielestäni ihan kohtuudella) mutta mieheni ei käsitä tätä ollenkaan ja osoittaa sen tietynlaisella halveksunnalla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Isä on pojille esikuva ja isällä vaatii sopeutua ja kasvaa siihen rooliin että pojat eivät ole enää niin kiinnostuneita hänestä eivät halua olla enää isänsä kaltaisia kaikessa, pienelle pojalle isä on kuin kuningas.

Tuohon sisällä pelaamiseen voisi laittaa selkeästi ruutuajan lapsille, myös teinit tarvitsee sääntöjä ja hyötyy niistä.

Ei ole mitään näyttöä "ruutuajan" rajoittamisen hyödyistä nuorilla, joilla ei ole peliriippuvuutta tai muuta ongelmakäytöstä. Kieltäminen pelkästä kieltämisen ilosta on huonoa vanhemmuutta ja antaa sellaista viestiä, että vallassa oleva voi määräillä toisia mielivaltaisesti ja heitä kuulematta.

Miehesi kokee olevansa vanha kun pojat ovat jo teinejä. Suurimmalle osalle miehiä tulee sama kriisi. Perheneuvolaan suosittelen teitä keskustelemaan.

Mies on sitä ihmistyyppiä joille lapset on oman itsensä jatkumo. Mulla oli lapsena sama suhde äidin kanssa. Olisi pitänyt harrastaa mitä hän joko harrasti tai halusi harrastaa. Tuleva ammatti piti olla hänen lapsuuden unelmien ammatti mitä ei saavuttanut. Minä itsenäni en ikinä kiinnostanut, kunhan halusi elää kauttani. Muutin pois 16 -vuotiaana enkä pidä yhteyttä. Jos minä itsenäni en ole hänelle oikea elävä ihminen niin hittoako pyllistelisin ja hakisin hyväksyntää mitä ei ikinä tule. Sama saattaa olla edessä miehelläsi, hän ei arvosta lapsiaan ja on erittäin kapeakatseinen. Harmillista.

Vierailija kirjoitti:

Itse näen asiat vähän eri perspektiivistä ja koittanut miehelle näistä puhua, esim. meidän lapset ei ole päihteisiin sekaantuneet ja käyvät koulua kuitenkin hyvin. Siis asiat voisi teinien kanssa olla paljon huolestuttavampia kuin se, että esim tykkäävät pelata tai eivät ole kiinnostuneita vaikkapa koneista ja autoista. Mieheni on lapsuutensa auttanut isäänsä paljon töissä ja kasvanut käsillä tekemiseen pienestä pitäen. Meidän pojat taas ovat kasvaneet ihan eri ympäristössä. Esim meidän pojat on kiinnostuneita pukeutumisesta (mielestäni ihan kohtuudella) mutta mieheni ei käsitä tätä ollenkaan ja osoittaa sen tietynlaisella halveksunnalla. Ap

Kaikenlainen halveksunta lapselle merkityksellisiä asioita kohtaan tulee kostautumaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset muuttavat omilleen ja pystyvät valitsemaan seuransa. Toivottavasti miehesi tajuaa tämän avullasi tai ilman, ennen kuin on liian myöhäistä. Lohdullista kuulla, että edes toinen vanhempi arvostaa lapsiaan ja heidän hyviä puoliaan.

Isä on kateellinen kun ei saanut teinivuosinaan olla nuori, piti aikuiseksi heti muuttua

Vierailija kirjoitti:

Isä on kateellinen kun ei saanut teinivuosinaan olla nuori, piti aikuiseksi heti muuttua

Ei välttämättä. Hän saattaa kuvitella, että niin kuuluukin olla.

Vierailija kirjoitti:

Miehesi kokee olevansa vanha kun pojat ovat jo teinejä. Suurimmalle osalle miehiä tulee sama kriisi. Perheneuvolaan suosittelen teitä keskustelemaan.

Keinomakeat limpparit pois ruokavaliosta niin psyyke palautuu normaaliksi alle viikossa - ei siihen mitään sosiaalitanttaa tarvita.

Äitini ei hyväksynyt minua omana itsenäni. Eikä hän ollut edes peruskohtelias, vaan kohteli minua kuin ilmaa ja ilkeili itselleni tärkeistä asioista. 

Äidille se ajanjakso oli vain 15-20 vuotta, mutta minulle se oli koko lapsuuteni. Voin edelleen pahoin pelkästä ajatuksesta, että pitäisi käydä kotikotona. Isään on hyvät välit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näen asiat vähän eri perspektiivistä ja koittanut miehelle näistä puhua, esim. meidän lapset ei ole päihteisiin sekaantuneet ja käyvät koulua kuitenkin hyvin. Siis asiat voisi teinien kanssa olla paljon huolestuttavampia kuin se, että esim tykkäävät pelata tai eivät ole kiinnostuneita vaikkapa koneista ja autoista. Mieheni on lapsuutensa auttanut isäänsä paljon töissä ja kasvanut käsillä tekemiseen pienestä pitäen. Meidän pojat taas ovat kasvaneet ihan eri ympäristössä. Esim meidän pojat on kiinnostuneita pukeutumisesta (mielestäni ihan kohtuudella) mutta mieheni ei käsitä tätä ollenkaan ja osoittaa sen tietynlaisella halveksunnalla. Ap

Kaikenlainen halveksunta lapselle merkityksellisiä asioita kohtaan tulee kostautumaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset muuttavat omilleen ja pystyvät valitsemaan seuransa. Toivottavasti miehesi tajuaa tämän avullasi tai ilman, ennen kuin on liian myöhäistä. Lohdullista kuulla, että edes toinen vanhempi arvostaa lapsiaan ja heidän hyviä puoliaan.

Isälle pitää korostaa, että lapset eivät aikuistuttuaan tule edes kahvilla poikkeamaan, jos hän inhoaa heitä heidän lapsuutensa. Nyt ne ovat lapsia, eikä niillä ole muuta vaihtoehtoa.

P.S. isä saisi pojat autonkorjauspuuhiin, jos olisi kiinnostunut kuuntelemaan lastensa juttuja ja puhumaan niistä. 

Onko miehesi ns "äijämäinen", kun poikien kiinnostus pukeutumiseen häiritsee?

Miehesi pitää ottaa vastuu teoistaan. Itse hän ei selvästi ota, joten sinun pitää asettaa rajat. Kyse on sinun lapsistasi ja sinun tehtäväsi on suojella heitä psyykkiseltä väkivallalta. Mieti kuinka vahingollista tuo on lapsille. Jos et puutu olet yhtä lailla osallinen.