Väännetäänpä vielä rautalangasta:
huostaanotosta ei päätä sosiaalityöntekijä, vaan oikeuslaitos, siis sieltä tulee määräys - sossussa vain valmistellaan asia.
Huostaanotto on aina äärimmäinen keino ja tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi, joten monissa kunnissa niitä vältetään viimeiseen asti, jopa liikaa - niin ettei esim. insestien uhreja ja muita perheissään todella kärsiviä oteta huostaan, vaan koetetaan tukea "avohuollon tukitoimina", mikä ei siis ratkaise asiaa mitenkään. Turhia huostaanottoja tapahtuu todellakin marginaalisen harvoin.
Sosiaalityöntekijän pätevyydestä on säädetty laissa kuten poliisin ja lääkärinkin pätevyydestä, eikä virkaan voi valita kuin tietyn yliopistotutkinnon suorittanutta. Määräaikaisena voi palkata myös espäpätevän, esim. sosionomin.
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3§ mukainen pätevyys (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä).
Kommentit (11)
Huostaanottopäätöksen tekee sosiaalityöntekijä. Vain vastentahtoisissa tapauksissa asia menee oikeuslaitoksen käsittelyyn.
Tarkennus vielä, että epäpätevä sijainen ei voi tehdä huostaanottopäätöstä. Ja siis päätöksen voi tehdä johtava viranhaltijakin, jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai huoltaja ei vastusta huostaanottoa. Jos vastustaa, päättää hallinto-oikeus.
t: sossu, ei lastensuojelutyössä
huostaanotossa katsotaan AINA lapsen etu eli jos siinä nyt sitten vanhemmat tuntevat tulleensa väärinkohdelluksi niin voi voi..... Huostaanotto voidaan tehdä myös lapsesta itsestä johtuen: lapsi vaarantaa itsensä tai muut.
Ei-ap
mutta olen samassa käsityksessä siitä, että huostaanottotoimenpiteet ovat niin kalliita, että niitä pikemminkin säästellään ihan viimeiseen asti ja sillä tuhotaan monen lapsen elämä.
Lisäksi ne vanhemmat ovat taatusti harvassa, jotka auliisti myöntävät kriisihetkellä, että toimenpide oli juuri oikea. Toipujat saattavat jälkikäteen hädä, että puuttuminen oli oikein. Mutta vähemmistössä nämäkin.
määräytyvä sosiaalihuollon johtava viranhaltija, jolla on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 10 §:n 1 momentin mukainen kelpoisuus, tai johtavan viranhaltijan määräämä muu viranhaltija, jolla on mainitun lain 10 §:n 1 tai 2 momentin taikka 3 §:n mukainen kelpoisuus, tekee päätöksen asioissa, jotka koskevat tämän lain 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua kiireellisen sijoituksen jatkamista, 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa, 43 §:n 3 momentissa tarkoitettua huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan muuttamista ja 47 §:ssä tarkoitettua huostassapidon lopettamista. Johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee myös 28 §:ssä tarkoitetun lapsen tutkimusta ja 43 §:n 2 momentissa tarkoitetun huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa koskevan hakemuksen.
ja siihen liittyvää sijaishuoltoa koskevan päätöksen tekee 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian, jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi ei vastusta huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista.
Jos lapsen huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista, asian ratkaisee hallinto-oikeus 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvän viranhaltijan hakemuksesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian.
Huostaanoton ja kiireellisen sijoituksen aikana sijaishuoltopaikan muuttamista koskevan päätöksen tekee 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian.
ja päättää sijoituksen jatkamisesta tai muutoksista - ei siis päätä itse huostaanotosta. Näin se vain on. Huostaanottojen päätäntä siirtyi käräjäoikeuksiin vuoden alusta ja sekös on sekoittanut koko oikeusjärjestelmän.
huostaanottopäätöksen tekee edelleen kunna sosiaalilautakunta. Lakia ei ole muutettu.
olevan aina oikeusteitse tapahtuva. Sitä se ei siis ole.