Onko laihana hyvä olla?

Monille huomattavasti laihduttaneille tulee yllätyksenä se, ettei laihuus korjaa tai paranna elämää. Terveyttä toki voi parantaa ja jotkin asiat helpottuvat, mutta ihan sama ihminen sitä on edelleen heikkouksineen ja epävarmuuksineen. Työ ei muutu mielekkäämmäksi, puoliso taikaiskusta unelmien prinssiksi, eikä vanhemman muistisairaus katoa minnekään.

Veikkaan, että jos laihuus oikeasti vaatii kovaa työtä ihmiseltä eikä tule ns. luonnostaan, saattavat he olla paljon onnettomampia kuin vähän pyöreämmät kanssakulkijat.

Ei se nyt autuaaksi tee, mutta tiputettuani 15kg en voi väittää, etteikö asialla olisi ollut fyysisesti ja henkisestikin myönteinen vaikutus elämään. Jos pohjalla on kuitenkin jotakin syvempää henkisellä puolella ei laihdutus näitä ongelmia ratkaise, kuten itsestäni edelleen tuntuu.

Painonvartijoissa varoitettiin tästä. Saavutat tavoitteesi, vaatekokosi on 36 tai 38, mutta se ei poista elämäsi huolia.

Ei tule rikas prinssi valkealla ratsulla, ammattisi ei muutu, palkkasi ei nouse, harmit lasten kanssa ei häviä, anoppi ei muutu kivaksi.

Normaalipaino ei ratkaise elämän ongelmia.

on siinä hyvät puolensa. On mukavampi juosta ja urheilla ylipäätään. Vaatteita on helpompi löytää. Helle tuntuu mukavammalle. Mutta pääpiirteissään sama ihminenhän sitä on samoine ongelmineen isompana tai kevyempänä.

Olen aina ollut laiha ja elämäni on ollut hyvää. Muusta en tiedä.

On ja vahvat lihakset lisäks nii elämä kevyttä pilvissä kävelyä

Niin, ei laihana olo tarkoita sitä, että elämä vain hymyilee. Mutta se tuo ainakin omasta mielestäni kivoja puolia elämään. Jo se, että pystyy tekemään enemmän fyysisiä asioita, tai ainakin se on helpompaa, on todella hyvä juttu.

Minäpäs pahan kommentin kirjoitin kun meni hyväksyttäväksi. Kirjoitin että itse täällä kulutan aikaani kun ei ole nk elämää. Ja ylipainoa.

Olipa kroppa minkäkokoinen tahansa niin ihmisellä on hyvä olla kun on mieli ja sielu kunnossa, tasapainossa.

Kenelläkään ei ole nokankoputtamista toisen painon suhteen eikä minkään muunkaan ulkonäöllisen.

Voi jukrat näitä jotka katsoo nokkavartta pitkin jonkun vartaloa tms, mielestäni he itse potevat huonoa itsetuntoa kun joku kolahtaa.

Hoikkana, terveenä ja hyväkuntoisena on oikein hyvä olla. Riittää virtaa tehdä kivoja juttuja, välillä sitten voi viihdyttää itseään täällä palstalla!

Häh, kuka noin on väittänyt? 😮

Olen teinistä asti ollut mm syömishäiriöinen, masentunut ja ahdistunut. Aikuisiällä olen saanut myös diasosiaatiohäiriön ja ptsdn kaikesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta mitä olen joutunut kokemaan.

Paniikkihäiriön ja väkivaltaisen parisuhteen vuoksi en ikinä valmistunut edes ammattikoulusta. Oon 35v, työtön, vakavasti mt-ongelmainen, mulla on endometrioosi eli en tule saamaan lapsia, elän tuilla ja omasta mielestänikin kuuluisin osastolle mutta ei ne mua sinne ota kun en (vielä) ole psykoottinen. Mut on mm yritetty tappaa ja mut on mm rskattu ja usein pahoinpidelty sairaalakuntoon.

Hoikka ja nätti oon joo ja lienee miehet sen takia ignooraa vaikka kerron suoraan kaikki mielenterveysongelmani ja hedelmättömyyden.

Mieluummin olisin pullea, onnellinen ja normaali.

No kyllähän laihana on ihana pukeutua ihaniin vaatteisiin ja puuttuu se häpeä jota koen esim leveistä reisistä.

Niin kyllähän sitä lukee vähän väliä miljonäärienkin itsemurhista. Varmaan ollut kuitenkin kivempaa kuin köyhänä. Sama asia tässä - ei se normaalipainoisuus ole mikään autuaaksi tekevä asia, mutta on elämä keskimäärin paljon mukavampaa kuin lihavilla.

Tasaisen normaalipainoisena on hyvä ollut olla.

Tuttu, joka laihdutti runsaasta ylipainosta normaalipainoon, niin en kommentoinut hänelle mitenkään, sillä tiedän, että hänellä on edessä roikkuvan  liiallisen ihon poisto. Itse säästyn tällaiselta, kun en ole koskaan lihonut isosti. Olen katkaissut lihomisen aina ajoissa. Varmasti häntä ärsyttää, että hyvää vartaloa ei saa enää laihduttamallakaan, vaan tarvitaan vielä kirurgin veistä. Terveydelle varmasti parempi normaalipainossa.

Toinen tuttu on edelleen sairaalloisen lihava, niin hänen kanssaan en pysty harrastamaan liikuntaa. Hän jaksaa käydä töissä, mutta hengästyy jo hitaammasta liikkumisesta, joka ei minulle riitä liikunnaksi alkuunkaan. Toivon, että hän hakeutuisi laihdutusleikkaukseen, sillä pelkään hänen elämänsä puolesta ja ei elämänlaatukaan voi olla kovin hyvää. Hän on ehkä jo ehtinyt unohtaa, että millaista oli nuorena ja normaalipainoisena, vaikka keski-iässä voisi olla yhtä hyvä kunto, kun vain laihtuisi ja sitten näkisi hieman enemmän vaivaa sen eteen kuin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut laiha ja elämäni on ollut hyvää. Muusta en tiedä.

Minä olen lihonut viiden viime vuoden aikana n. 20 kg, voin sanoa, että laihana 46-kiloisena oli paljon helpompi ja mukavampi olla.

Vierailija kirjoitti:

No kyllähän laihana on ihana pukeutua ihaniin vaatteisiin ja puuttuu se häpeä jota koen esim leveistä reisistä.

Kuinka laihana?

Mulla on ollut se reisivako vain kun painoin 45 kiloa. Nytkin BMI on 19-20 ja ei noi perhanan reidet pienene vaan pysyy muhkuna.

Vasta n 30 vuotiaana oon oppinut niitä rakastamaan, ne on mitä on.

Liikkuminen on helpompaa ja vaatteiden ostaminen myös. Nautin kevyestä olosta ja siitä ettei tarvitse häpeillä vartaloa, väitän että normaalipaino vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon ja omakuvaan.Muutoin kaikki pään sisäiset ongelmat, ihmisuhdesotkut yms on ihan samat ku kaikilla muillakin.

Ei ole. Istuminen sattuu kannikoihin ja  tuntuu siltä, että kuka tahansa voisi yhdellä nyrkin iskulla saada hengen pois. Paleleekin koko aika.

Olisin tullut vastaamaan ihan asiallisesti, että "pskaakos tässä, välillä on olo kevyt kuin höyhenellä ja välillä kuin 100 kiloa kiviä repussa", mutta tämä avaus olikin vain jotain veetuilua.

PS. Ei tippaakaan kiinnosta kavereiden ja tuntemattomien vatsapöhöt, on niitä omiakin ongelmia. Mene sinä AP vaan kuuntelemaan sitä Ellinooraa ja kuvittelemaan, että laihuus on aina joku tavoitteellisesti aiheutettu neuroosi.