Uskaltaisko jättää 4- ja 6-vuotiaat kaksin kaupassa käynnin ajaksi.
Isompi on jo koululainen ja nuorempi täyttää kohta 5. Kauppaan on matkaa n. 2 min. pyörällä ja on pieni lähikauppa, joten aikaa menis max. 10min...
Kommentit (20)
kertaa yksin kun olen käynyt esim pesutuvassa. Ei pääse kotoolta itse ulos ja yleensä aina odottaa kiltisti, mutta kerran oli kuulemma itkenyt kun eteisessä oli pimeää. Silti jätän välillä hetkeksi yksin niin oppii jo pikkasen sitä yksin oloa.
Jos 6 v ja 4 v (olikohan noi nyt ne iät) ovat yksin kotona vaikka vain sen 10 min. miettisin, mitä tekevät, jos jotain yllättävää tapahtuu. Mitä jos kesken TV:n katselun TV pamahtaa ja syttyy tuleen? Tajuavatko lapset lähteä heti asunnosta, laittaa oven perässään kiinni ja soittaa/hakea apua? Vai hätääntyvätkö ja menevät esim. sängyn alle piiloon? Entä jos leikkivät toisessa huoneessa ja tulipalo syttyy toisessa huoneessa ja huomaavat sen vasta, kun on liian myöhäistä (palovaroittimen pitäisi tosin estää tällainen tapahtuma). Jos ovikello soi, mitä tekevät? Siellähän voi olla kaveri, naapuri, sukulainen tai muu tuttu, mutta myös joku tuntematon. Vaikka sellaista harvemmin varmaan enää tapahtuu, kun ei kaupustelijoitakaan enää vissiin liiku.
Itse ratkaisisin asian siis niin, että kun voisin luottaa siihen, että lapsi osaa toimia erikoisessa ja yllättävässä tilanteessa oikein, voisin hänet kotiin yksin jättää. Ja se riippuu aina lapsesta, eikä sitäkään voi 100 % varmasti 6-v lapsesta tietää.
käy niin että itse öiti joka käy kaupassa jossa menee sen 5 min niin jää auton alle! mitä sitten tapahtuu??
Jos 6 v ja 4 v (olikohan noi nyt ne iät) ovat yksin kotona vaikka vain sen 10 min. miettisin, mitä tekevät, jos jotain yllättävää tapahtuu. Mitä jos kesken TV:n katselun TV pamahtaa ja syttyy tuleen? Tajuavatko lapset lähteä heti asunnosta, laittaa oven perässään kiinni ja soittaa/hakea apua? Vai hätääntyvätkö ja menevät esim. sängyn alle piiloon? Entä jos leikkivät toisessa huoneessa ja tulipalo syttyy toisessa huoneessa ja huomaavat sen vasta, kun on liian myöhäistä (palovaroittimen pitäisi tosin estää tällainen tapahtuma).
6-vuotias on jo koululainen. Entäne tuhannet ekaluokkalaiset, jotka joutuu olemaan tuntikausia yksin kotona ennen/jälkeen koulun?
Itse olen jättänyt meidän 4,5v tytön ja 6v pojan keskenään kotiin kun olen vienyt lehtiä keräykseen läheisen tien varteen mutta sen pidemmälle en voisi mennä koska ovat niin arvaamattomia keskenään. Jos kauppaan pitää mennä otan tytön mukaan koska poika pärjää kyllä yksin sen hetken kun saa minut kuitenkin puhelimella kiinni jos tulee jotain kysyttävää.
että 6-vuotiaani ja 3-vuotiaani ei tekisi mitään hölmöyksiä, mutta ei tulisi siltikään mieleenkään jättää heitä vielä yksin kotiin.
Jos kotona tapahtuisi jotain yllättävää, tosiaan vaikka televisio syttyisi palamaan, niin eivät välttämättä osaisi toimia oikein. Voin hyvin kuvitella, että hätääntyisivät ja alkaisivat itkeä eivätkä tajuaisi lähteä ulos talosta.
Jos tulee nälkä niin ruokaa laittaessa voivat tukehtua johonkin, ottavat veitsen leipää leikatakseen ja kas, lipsahtaa käteen.
Ei kaikilta onnettomuuksilta voi millään suojata. Toki voi kertoa mitä pitää tehdä erilaisissa tapauksissa niin kuin tulipalossa tai jos ovikello soi. Mutta tulipalosta pitää osata pelastautua päiväkodissa, koulussa, marketissa, kylässä, autosta missä vain.
Minä luottaisin sen verran kahteen lapseen, että osaavat olla varttitunnin kotona ja katsoa vaikka videota.
Monissa maanviljelijäperheissä lapset saavat olla keskenään sisällä aamulla ja illalla kun vanhemmat ovat navetassa. Vaikka pihapiirissä ovatkin, voi lapset sisällä keksiä vaikka mitä mielestään hauskaa tekemistä.
Lain mukaan vasta koululaiset voi jättää yksin kotiin
Minkä lain?
Eli sunnuntaina 10.8. en olisi voinut jättää 6-vuotiastani kotiin Siwassa käynnin ajaksi, mutta maanantaina 11.8. saadun lukujärjestyksen mukaan sama 6-vuotias joutuu nyt kolmena aamuna viikossa menemään kouluun klo 11 ja olemaan siis yksin kotona ennen sitä yli 3 h.
Onneksi rikottiin lakia ja ollaan harjoiteltu jo pari vuotta lyhyitä aikoja yksin olemista.
...juurikin sen takia, että jos jostain syystä se käyntiaika venähtää. Esim. kaupassa jonoa, pyykkituvan ovi menee lukkoon eikä aukea. Lapsille tulee helposti hätä. Siinä vaiheessa, kun jotain on sattunut poissaollessasi, niin kaduttaa loppuikäsi.
Minä en myöskään uskalla jättää autoon hetkeksikään yksin ellen ole auton vieressä.
eli veljekset, vanhempi aloitti koulun ja nuorempi juuri 5 täyttänyt - ovat olleet viime keväästä asti sen 5-10min kahdestaan kun olen piipahtanut kulmakaupassa.
Jos todella kaupassakäynti kestäisi alle 30 minuuttia ja lapset keskittyisivät sillä aikaa esim suosikkiohjelmansa katsomiseen. Oma 4v lapseni on sen verran luotettava, että periaatteessa ääritapauksessa uskaltaisin jättää hänet vartiksi yksinkin (mutta tuskin jättäisin). Jos hänen seurassaan olisi joku villimpi kaveri, oli ikää kuinka paljon tahansa, en uskaltaisi. Kaveriseurassa oma lapseni käyttäytyy toisin kuin yksin/perheen kanssa ollessa.
6v on yleensä jo melko kypsä olemaan yksin kotona lyhyen ajan, 4v harvemmin mutta kuten oma lapseni jotkut ovat jo tuolloin sen verran luotettavia tapauksia, etteivät ala hölmöillä yksin jäädessään. Ja jos molemmat suht rauhallisia, niin pärjännevät keskenään tuon ajan ihan hyvin.
On itse halunnut kesän aikana jäädä yksin, kun käyn lähikaupassa (n.10min) tai pyykkituvassa. Nyt viime kerralla, kun kävin vain varaamassa pyykkituvan ajan (on toisessa talossa eli n.2min) ja matkalla kotiin jo puhuin häbnelle, että käyn varaamassa ajan ja sanoin vielä lähtiessäkin ja että tulen pian. Jäi pelaamaan pleikkaria ja kun tulin niin oli häipynyt. Yksi naapuri nähnyt ikkunasta, että lähti äitiä itkien isolle tielle päin. Juoksin niin lujaa kuin pääsin kaupalle ja huutelin. Tulin takaisin, kun ajattelin, että jos on talon luokse tullut takaisin ja olin jo soittamassa poliisille ja mietin, että jos jäänyt auton alle tai joku kaapannut, kun ei ole koskaan ollut yksin ulkonakaan, kun ei ole kovin rauhallista seutua. Samassa pihaamme ajoi auto poika kyydissä. Oli jo ollut KehäIII:n ylittävällä sillalla sukkasiltaan ja unohtanut missä olin. Oli menossa toiseen kotiinsa exän luo. Kiitoksia sille miehelle vielä, jos joku tietää hänet! Tietenkin tuli huoli, että lähtee kenen tahansa kyytiin. Nyt oli kiltti mies ja poika osasi neuvoa tien. Poika ei ollut kovin halukas keskustelemaan asiasta, mutta otan asian silloin tällöin puheeksi ja nykyisin neuvon, että ainoastaan poliisin kyytiin, mutta pelkään että poikani alkaa ajatella pahaa kaikista ihmisistä. Muuten yleensä ujo ja äidissä kiinni, vaikea jutella vieraiden kanssa ja pelkää, että alkaa karttamaan enemmän ihmisiä. Miten itse toimisitte? Tietenkin suurin osa ihmisistä on hyviä, mutta miten lapsi voi erottaa? Kun en halua ikinä enää kokea sitä pelkoa, kun hän katosi. Nyt en jätä enää yksin, mutta parin vuoden päästä alkaa koulu niin kannattaisko silloin vasta kertoa vaaroista? En halua, että pojasta tulee negatiivinen, ihmisiä pelkäävä.
Jokainen tietää ja tuntee lapsensa. Omani ovat tuossa iässä ilmoittaneet mielummin olevansa kotona, kuin tulevansa kauppaan.
Tietysti voi aina ajatella, että mitä, jos meteori iskee juuri silloin kotiin? Kyllä sitten harmittaa, kun lapset eivät olleetkaan mukana.
Toisaalta, mitä jos lapset halusi jäädä kotiin ja sinä pakotit mukaan. Sillä matkalla humalainen ajoi päällenne ja lapset kuoli. Eikö silloin harmita, ettei antanut lasten jäädä kotiin? Aina voi jälkikäteen jossitella puolin ja toisin.
, koska joukossa tyhmyys tiivistyy. Isomman voisin jättää. Meillä 5v4kk ikäinen poika, ja on ollut nyt viime aikoina joitakin kertoja itsestään kotona kun on käyty kaupassa. Ja aikaa menee puolikin tuntia max. Halusi itse jäädä kotiin ja sitä ehdotti. Ennen lähtöämme hän itse luettelee säännöt kauppareissun ajaksi eli" pihalle en saa mennä, kavereita ei saa tulla meille, ja en saa mennä kavereitten luo ennen kuin äiti ja isi on tulleet kaupasta". hyvin on toiminut ja uskallan jättää vastedeskin.
Joskus on kyllä ollut pakko ja silloin laitoin heille uuden videon pyörimään kun mun oli pakko lähtee ja mies tuli vasta vartin päästä. He saattavat vaikka leikkiä liian rajusti painimalla ja siinä voi sattua vaikka mitä ja se saattaa kehkeytyä pahaksi tappeluksi jne.
käy niin että itse öiti joka käy kaupassa jossa menee sen 5 min niin jää auton alle! mitä sitten tapahtuu??
Huonomminhan heille siinä tilanteessa käy.
Kysyisin kyllä niin päin, että ei kai kukaan jättäisi.
Mun mielestä vastaus kysymykseen on päivän selvä ei.
Lain mukaan vasta koululaiset voi jättää yksin kotiin