Survivalistit ja preppaajat, miten muutatte varautumistanne nyt Natossa?
Olin mukana koko sen edellisen pitkän ketjun, mutta en enää tunnista kaikkia niitä uhkakuvia, joita silloin näin. Sodanpelkoni lieveni pois, kun liityttiin Natoon.
Lähinnä nyt voisi ehkä tulla jotain energiakriisejä tai huoltovarmuuskriisejä, jos 'joku' sabotoisi vaikka merenalaisia data- tai sähkönsiirtokaapeleita. Siihen ei varmaan tarvita mitää bug out bagiä tai ainakin erilaista sisältöä kuin mitä viime vuonna mietin, kun tiedotettiin, mitä tarvitsee mukaan väestösuojaan.
Millä lailla nyt olisi hyvä idea muokata varautumista, jos sitä haluaa yhä harrastaa?
Kommentit (18)
Ei aiheuta muutoksia varautumisessa.
Ei Puolustusvoimatkaan voi heittäytyä viettämään leppoisaa ja huoletonta oleskelua vaan joka hetki on oltava valmiina.
Minkäänlaiseen lepsuiluun ja hyväuskoiseen haaveiluun ei ole mahdollisuutta valtiollisella tai yksilötasolla.
Ole valmis.
Olette vakavasti mt-ongelmaisia, pääosassa harhaluuloisuushäiriöisiä. Osa myös dementikkoja.
En tiennytkään että mielenterveysongelmia voi olla harrastus.
Nötkötit vaihdetaan liukuvasti NATO-standardin mukaisiksi.
Siten, että aion kuluttaa suurimman osan laajasta varmuusvarastostani. Mennee ehkä 1-2 vuotta.
Nato ei kuitenkaan ole poistanut haluani lähteä itärajamme takia pidemmäksi aikaa ulkomaille. Inhottaa tuo ryssälä, vaikkei enää niin pelota.
Aivan kuten armeijassa opetettiin eli varustukseen lisätään ydinlaskeumaa vastaan sadeviitta ja kaasunaamari.
Vierailija kirjoitti:
Olette vakavasti mt-ongelmaisia, pääosassa harhaluuloisuushäiriöisiä. Osa myös dementikkoja.
Ihan tiedoksi, että myös muissa Nato-maissa kuten Virossa, suositellaan kotivaraa. Heillä on tehty kansalaisille paljon laajempi ohjeistus kuin meillä.
Nato vähentää riskejä huomattavasti verrattuna siihen, että olisimme yksin, mutta ei poista niitä. Lisäksi koko maailman turvallisuustilanne on kehittynyt heikkoon suuntaan. Täytyy olla todella sinisilmäinen, jos ei sitä näe. Mutta niin ne useimmat aikalaiset varmaan ajattelivat 1 ja 2 maailmansodan allakin.
vene ja saari täällä, olen hädässä vasta jos ruotsistakaan ei saa huoltoa tai veneellä ei pääse sinne jostain syystä kohtuullisin väliajoin.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuten armeijassa opetettiin eli varustukseen lisätään ydinlaskeumaa vastaan sadeviitta ja kaasunaamari.
ydinaseethan ei juurikaan uhkaa muodosta armeijan muodostamille sotilasyksiköille ainoastaan huoltovarmuus heikkenee kun kuljetuksia on vaikea järjestää tavallisilla rekoilla nehän kun eivät suojaa tarpeeksi säteilyvaaralta vaikka nopeasti kuljettaisi
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuta muutoksia varautumisessa.
Ei Puolustusvoimatkaan voi heittäytyä viettämään leppoisaa ja huoletonta oleskelua vaan joka hetki on oltava valmiina.
Minkäänlaiseen lepsuiluun ja hyväuskoiseen haaveiluun ei ole mahdollisuutta valtiollisella tai yksilötasolla.
Ole valmis.
Oho, alapeukkujen määrästä päätellen Pietarin pojat painavat pää märkänä hommia näin sunnuntaisinkin.
Menkäähän välillä Nadjan kainaloon.

Asiantuntijatkin ovat varoittaneet suomalaisia siitä, että Venäjän mielipidevaikuttaminen lisääntyy. Se ja kyberiskut ovat ainoita, mitä uskaltavat tehdä Nato-maata kohtaan, ja mihin niillä on enää resurssejakaan vähään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vakavasti mt-ongelmaisia, pääosassa harhaluuloisuushäiriöisiä. Osa myös dementikkoja.
Ihan tiedoksi, että myös muissa Nato-maissa kuten Virossa, suositellaan kotivaraa. Heillä on tehty kansalaisille paljon laajempi ohjeistus kuin meillä.
Nato vähentää riskejä huomattavasti verrattuna siihen, että olisimme yksin, mutta ei poista niitä. Lisäksi koko maailman turvallisuustilanne on kehittynyt heikkoon suuntaan. Täytyy olla todella sinisilmäinen, jos ei sitä näe. Mutta niin ne useimmat aikalaiset varmaan ajattelivat 1 ja 2 maailmansodan allakin.
Olen kyllä 99% varma, ettei naton sota ala Suomesta, mutta 99% varma siitä, että se naton sota leviää myös Suomeen.
Nato saa kaivatun maailmansotansa käyntiin hämmentämällä Turkki, Ukraina, Turkmenistan, Azerbaizan, Armenia, Gerogia, Iran, Irak, Syyria, Israel sektorilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vakavasti mt-ongelmaisia, pääosassa harhaluuloisuushäiriöisiä. Osa myös dementikkoja.
Ihan tiedoksi, että myös muissa Nato-maissa kuten Virossa, suositellaan kotivaraa. Heillä on tehty kansalaisille paljon laajempi ohjeistus kuin meillä.
Nato vähentää riskejä huomattavasti verrattuna siihen, että olisimme yksin, mutta ei poista niitä. Lisäksi koko maailman turvallisuustilanne on kehittynyt heikkoon suuntaan. Täytyy olla todella sinisilmäinen, jos ei sitä näe. Mutta niin ne useimmat aikalaiset varmaan ajattelivat 1 ja 2 maailmansodan allakin.Olen kyllä 99% varma, ettei naton sota ala Suomesta, mutta 99% varma siitä, että se naton sota leviää myös Suomeen.
Nato saa kaivatun maailmansotansa käyntiin hämmentämällä Turkki, Ukraina, Turkmenistan, Azerbaizan, Armenia, Gerogia, Iran, Irak, Syyria, Israel sektorilla.
Kyseiset paskalandiat hämmentävät kyllä ihan ilman Natoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vakavasti mt-ongelmaisia, pääosassa harhaluuloisuushäiriöisiä. Osa myös dementikkoja.
Ihan tiedoksi, että myös muissa Nato-maissa kuten Virossa, suositellaan kotivaraa. Heillä on tehty kansalaisille paljon laajempi ohjeistus kuin meillä.
Nato vähentää riskejä huomattavasti verrattuna siihen, että olisimme yksin, mutta ei poista niitä. Lisäksi koko maailman turvallisuustilanne on kehittynyt heikkoon suuntaan. Täytyy olla todella sinisilmäinen, jos ei sitä näe. Mutta niin ne useimmat aikalaiset varmaan ajattelivat 1 ja 2 maailmansodan allakin.
Näin on.
Jotkut pelkäävät eivätkä varaudu.
Jotkut pelkäävät ja varautuvat.
Jotkut vain varautuvat.
En ymmärrä ilkkumista. Elämme erittäin poikkeuksellisia aikoja.
En oikeastaan mitenkään. Jotain isompaa hyvää pitää tapahtua ennen sitä, esim. Venäjän totaalinen häviö.
Meillä hankittiin aika isot kotivarat alkuvuodesta 2022 ja osa syynä oli inflaatioon varautuminen.
Tonnilla ostettiin ruokaa varastoon, pääasiassa erillaisista tarjouksista. 50 prk hernekeittoa maksoi alle 30€ ( 59c kpl) ja kaikkea muutakin hyvin säilyvää.
Jo kesällä 2022 oli nähtävissä ruoan hinnan nousu ja ko hernekeittokin maksoi 99c nousua oli muistaakseni 66% eli jos nyt ostaisi samat tonnin safkat niin lisälaskua olisi 660€
Vaikka nyt onneksi olemmekin Natossa, niin sähkökatkoja voi tulla ja joistain eintarvikkeita pientä pulaa ja tai kovia hinnannousuja.
Sähköhän oli hirmukallista loppuvuonna 2022 ( meillä on edullinen 7c kwh hinta vielä tammikuun 2024 loppuu, kävi tuuri) helmikuusta 2023 otan pörssisähkön ja varaan klapeja varuiksi.
Yksi säästö tulee, kun on tavallaan kauppa kotona, jää moni automatka pois kun vaikkapa tomaattipyre yms yllättäen loppuu ja sen voi `lainata `varmuusvarastosta ja samalla hoituu kiertokin kätevästi.
En ole Naton vuoksi muuttanut toimintaani. Olen kuitenkin seurannut maailman tilannetta kokonaisuutena, ja esimerkiksi oliiviöljyä olen hieman varastoinut (evoo ei säily loputtomiin), koska oliivisato oli tosi surkea. Samoin riisiä olen ostanut hieman tavanomaista enemmän, koska monessa suuressa riisintuottajamaassa on ollut todella huono satovuosi. Ja niin edelleen.
Nato on tuonut jonkin verran hengitysvaraa, täytyy sanoa, että viime keväänä oli hieman tiukempaa hengitellä...
Puita on tullut tehtyä reippaammanlaisesti, niitä on myös annettu talkoolaiselle palkaksi.
Varautuminen kannattaa aina, mutta kyllä minä ainakin mene ihan entisillä periaatteilla. Toki natojäsenyys lisää venäjän tekemän sabotaasin ja häirinnän todennäköisyyttä. Yksityisen ihmisten on vaikea varautuu esim. Nettiyhteyksien katkeamiseen.