Kuinka kateelinen olet me aijotaan tänää korkata grillikausi
Kommentit (24)
Grillaus Pääsiäisenä on mukavaa puuhaa.
En ole kateellinen, meillä on grillikausi läpi vuoden.
Meillä alotettiin jo viikko sitten
Onnea puoliksi palaneiden ja puoliksi raakojen makkaroiden sekä lämpimän oluen kera. Itse nautin kunnon ruokia.
En yhtään. Itse aiomme savustella kalaa.
Grillaus tuoksuu ihanalta.
Pääsisinpä pian grillaamaan kalaa ja kasviksia. Grillatut perunat ovat hyviä.
Miksi olisin kateellinen? Me grillattiin jo maaliskuun puolella.
En kadehdi luku- ja kirjoitustaidottomia puleja. Säälin, jos edes viitsin niitä miettiä.
Kuulostaa kivalle. En ole kateellinen, koska voisin itse myös grillata. Sen sijaan menemme nepalilaisten ravintolaan syömään.
En ole kateellinen henkilölle, joka ei osaa oikeinkirjoitusta.
Grillattiin eilen lohta ja huomenna grillliin menee flank-stake ja papuja, et ihan hirveän kateellinen en ole.
Mulla on keittiössä hyvä grilliuuni. On helpompaa ja miellyttävämpää grillata siinä kuin ulkona +8 asteen holotnassa tuulipuvun perse jäätyneenä pöllijakkaraan.
Grillikodassa voi grillata oli vuodenaika mikä tahansa.
Lasitetulla terassilla on jo helle aurinkoisena päivänä. Ollaan grillailtu jo hetki.
No onnee, ap, ootte vimein keksineet lämpimät ruuat. Vielä kun keksitte lämpimän kodin ympärillenne niin a vot.
Me grillataan perinteiden mukaan kokonainen lammas, pääsiäinen kun on.
Onnea, nyt teillä mahdollisuus myös kohdata oikeasti.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Nauttikaa! Vähän olen kateellinen kun en pääse tänään grillailemaan kun on muuttopäivä.