Kysymys teille, jotka olette nykyään ystäviä exänne kanssa.

Ei toimi ystävyys, ja miksi pitäisikään? Jos on lapsia, on tietysti hyvä pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, että lasten asioista voi sopia asiallisesti.

Miten milloinkin. Eihän se samalla tavalla mene eri tyyppien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miten milloinkin. Eihän se samalla tavalla mene eri tyyppien kanssa.

Niin varmaan. Olisi kiva kuulla niitä kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi ystävyys, ja miksi pitäisikään? Jos on lapsia, on tietysti hyvä pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, että lasten asioista voi sopia asiallisesti.

Esimerkiksi sen takia, että ex on tärkeä, läheinen ja hieno ihminen, jonka haluaisin pitää ystävänäni vaikka parisuhde ei välillämme toiminutkaan.

usein ero on tapahtunut, koska suhde ajautunut friendzonelle. erooon ei ole liittynyt kolmansia osapuolia ,ei riitoja, ei mitään pahaa tehty toiselle, vaan yhdessä päätetty erosta.tälläiset erot on pystytty hoitaan asiallisesti ja jäänyt jäljelle ystävyttä. sivusta seurannu muutamaa tälläistä tapausta.

riiitaisat erot usein sisältänyt pettämistä ja väkivaltaa yms. silloin on vaikea olla ystävällinen tai asiallinen.eli välit täysin poikki.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi ystävyys, ja miksi pitäisikään? Jos on lapsia, on tietysti hyvä pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, että lasten asioista voi sopia asiallisesti.

Esimerkiksi sen takia, että ex on tärkeä, läheinen ja hieno ihminen, jonka haluaisin pitää ystävänäni vaikka parisuhde ei välillämme toiminutkaan.

Voi toimia ehkä sen aikaa, kun kummallakaan ei ole uutta kumppania. Mutta kyllä se siinä vaiheessa loppuu, kun toinen alkaa seurustella. Joten miksi pitkittää kärsimystä, kun välien katkaisu tulee eteen joka tapauksessa ennen pitkää?

Eikä kyllä monenkaan kohdalla helpota eron käsittelyä, jos ex pyörii hollilla koko ajan. Kaikkein naurettavimpia ja haitallisimpia ovat ne tapaukset, jotka jatkavat "ystävinä" eron jälkeenkin ja käyvät silloin tällöin panemassa toisiaan. Traumat ja draamat varmoja tuollaisella pelleilyllä.

Ex otti yhteyttä muutama kuukausi eron jälkeen ja oltiin olevinamme ystäviä, mutta huomasin että kyllä ne asiat silti välillä mielessä vaivasi ja nyt yhteydenpito hiljentynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi ystävyys, ja miksi pitäisikään? Jos on lapsia, on tietysti hyvä pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, että lasten asioista voi sopia asiallisesti.

Esimerkiksi sen takia, että ex on tärkeä, läheinen ja hieno ihminen, jonka haluaisin pitää ystävänäni vaikka parisuhde ei välillämme toiminutkaan.

Voi toimia ehkä sen aikaa, kun kummallakaan ei ole uutta kumppania. Mutta kyllä se siinä vaiheessa loppuu, kun toinen alkaa seurustella. Joten miksi pitkittää kärsimystä, kun välien katkaisu tulee eteen joka tapauksessa ennen pitkää?

Osaatko sanoa että koska se tulee, kun tässä on nyt 22 vuotta erosta ja edelleen ollaan ihan hyviä ystäviä eksän kanssa?

Ystävyys on ehkä vähän liian vahva sana, mutta asialliset välit ja yya-sopimus on. Lasten asiat hoidetaan niin pitkälle kun voidaan yhdessä, olosuhteiden pakosta olen ainoa huoltaja ja 100% vastuussa. (Ja ihan syystä. Uskokaa pois että olisin kaivannut yhteistä vanhemmuutta enemmän, mutta näillä mennään.) Mutta me voimme istua samassa pöydässä, mahdumme samaan autoon kun on tarvetta, jne. Mutta en minä häntä ystävänäni pidä.

Voi luoja, en tiedä. 25 vuotta ollaan tänä vuonna tapeltu ja kinasteltu. Vaikka kaikki muu menisi elämässä niin tämä yksi ex pysyy. 

Olen halunnut olla useammankin exän kaveri eron jälkeen, mutta ikinä se ei ole onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, en tiedä. 25 vuotta ollaan tänä vuonna tapeltu ja kinasteltu. Vaikka kaikki muu menisi elämässä niin tämä yksi ex pysyy. 

Vaikka teillä olisi yhteisiä lapsia, niin nekin on jo täysi-ikäisiä eli tässä vaiheessa on ihan sun oma asia pitää tappelusuhdetta yllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi ystävyys, ja miksi pitäisikään? Jos on lapsia, on tietysti hyvä pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, että lasten asioista voi sopia asiallisesti.

Esimerkiksi sen takia, että ex on tärkeä, läheinen ja hieno ihminen, jonka haluaisin pitää ystävänäni vaikka parisuhde ei välillämme toiminutkaan.

Voi toimia ehkä sen aikaa, kun kummallakaan ei ole uutta kumppania. Mutta kyllä se siinä vaiheessa loppuu, kun toinen alkaa seurustella. Joten miksi pitkittää kärsimystä, kun välien katkaisu tulee eteen joka tapauksessa ennen pitkää?

Osaatko sanoa että koska se tulee, kun tässä on nyt 22 vuotta erosta ja edelleen ollaan ihan hyviä ystäviä eksän kanssa?

Tähän kaipaisin edelleen vastausta. Meidän kaveriporukassa kun on muutenkin eksiä useampikin, ja kaikki olemme kimpassa pyörineet 30+ vuotta. En haluaisi enää tässä kohtaa alkaa katkomaan vanhoja kaverisuhteita, mutta jos se kerran on väistämättä edessä, niin olisi kiva edes varautua siihen sitten. Eli kauanko tuo "ennen pitkää" on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, en tiedä. 25 vuotta ollaan tänä vuonna tapeltu ja kinasteltu. Vaikka kaikki muu menisi elämässä niin tämä yksi ex pysyy. 

Vaikka teillä olisi yhteisiä lapsia, niin nekin on jo täysi-ikäisiä eli tässä vaiheessa on ihan sun oma asia pitää tappelusuhdetta yllä.

Ei ne ole vielä kaikki täysi-ikäisiä. Enkä minä ole lähtemässä exäni elämästä yhtään mihinkään sehän loukkaisi häntä syvästi. 

Oma miesystäväni on ollut aina ystävä exänsä kanssa. Itse en ole omien lasteni isän kanssa missään tekemisissä. En ole puhunut hänelle vuosiin enkä tule puhumaankaan. En tule sietämään häntä koskaan. On loukannut lapsia ja minua niin pahasti.