Iloitsiko miehesi raskaudestasi

Mun mies ei nimittäin iloinnut raskausajasta ollenkaan, lähinnä eli kuin ei mitään lasta olisi ollut tulossakaan. Se tuntui niin kamalalta kun samaan aikaan kavereiden miehet puuhas puolisolleen vaikka mitä hemmottelua ja kertoivat heti kaikille että heille on tulossa vauva. Mä luulin jo oikeasti että joudun yksin huolehtimaan lapsestakin jonain päivänä jos miehen asenne ei muutu. Mies on ollut kuitenkin hyvä isä lapselleen ja kun lapsi kasvoi taaperoksi, on jotenkin alkanut nauttiakin isänä olemisesta.

Mut mulle jäi tuosta ensimmäisestä raskaudesta sellaiset traumat, että pelottaa edessä oleva raskaus, siis parisuhteen kannalta. Ois niin hirveän tärkeää että mies jakaisi ilon odottamisesta, edes jotenkin. Se on itse asiassa ihan elämän tärkeimpiä asioita, minun mielestäni. Saas nähdä miten käy. :-/

ja nyt tästä kolmannesta varmaan minuakin enemmän... Nyt on jo kovaa vauhtia valmistelemassa vauvan tavaroita, vaikka la vasta lokakuussa. Haluaa aina iltaisin tuntea potkuja kädellään ja tunkee mukaan neuvolaan...

Meillä kesti vuosi tärppiin niin oli jo huolissaan asiasta.



Silti se odotusaika ei sitten oikein tuntunut miehessä. Ei mies tuntenut liikkeitä tai muuta. Ultrassa hiukan pääsi vauhtiin mutta lapsen syntymä sitten todellista.

Ei jotenkin edes tajunnut, että on lapsi tulossa, vaikka lapsia on kolme.



Mies on todella hyvä isä lapsille ja heti vauvan syntymän jälkeen on hoitanut lapsia paljon. Itse olisin odottanut raskausaikoina enemmän huomioimista tai edes raskaudesta puhumista (varsinkin ekassa raskaudessa,) mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan enemmän raskauden jälkeistä elämää ja sitä, että mies on lapsille hyvä isä.

Osoitti hyvin vähäeleisesti. Siis tyyliin että kun kerroin olevani raskaana niin sanoi jotain sellaista kuin että "mahtavaa" tms. Ei niin kuin minä, joka häröilin ja hermoilin ympäriinsä.

tosin vasta kaksi viikkoa testin tekemisen jälkeen kun tosiaan tajusi, että saamme vauvan =D

Tai riippuu tietenkin siitä, miten "iloitseminen" tulkitaan. Minun ilooni verrattuna mies ei edes huomannut koko raskautta - mutta minä olenkin nainen, jolle oli jo luvattu, etten tule koskaan raskaaksi ilman hoitoja, ja sitten olinkin raskaana. Ei raskautta oltu suunniteltu, lapsista oli puhuttu sen verran että jos niitä alkaa joskus tehdä mieli, niin hoitoihin suunnataan ja sillä selvä. Mies kuitenkin totesi vain, että "okei, siistiä", kun kuuli mun olevan raskaana. Vähän tietysti mietti, että entä jos on kohdunulkoinen tai tuulimuna tai jotakin, mutta kun ultrissa selvisi, että kaikki on hyvin, mies kohautti olkiaan ja sanoi, että "hyvä niin". Mitenkään erityisesti hän ei ottanut raskautta huomioon, joka ainoa niskahierontakin piti erikseen pyytää ja suurin piirtein kiristää mieheltä. Samaan aikaan kavereiden lasten tulevat isät lakosivat takkeja vesilätäköiden päälle, tekivät aamupalat ja kolmen ruokalajin päivälliset raskaana oleville vaimoilleen/tyttöystävilleen.



Toista raskautta jouduttiin yrittämään vähän pidempään, ja kun se lopulta tärppäsi, mies kyllä ensireaktiona hyppäsi ilmaan ja oli selvästi riemuissaan, mutta siihen se jäi. Edelleenkään en saanut osakseni mitään erityiskohtelua raskauden vuoksi, en missään olosuhteissa, ja jopa syntymäpäiväni sivuutettiin täysin siksi, että satuin viettämään sen sairaalassa osastolla seurannassa. Minä ihmettelin kyllä, miksei mies voinut edes korttia käydä ostamassa, saati onnitella mitenkään, ja mies vetosi siihen, että "no ku sä olit siel sairaalassa kuitenki". En ymmärrä perustetta vieläkään, koska puhelimessani ei ollut mitään vikaa, mies olisi vallan hyvin voinut kuluttaa minuutin onnittelutekstiviestin kirjoittamiseen. No, pointti oli siinä, että minun mielestäni mies on jotenkin pyrkinyt nimenomaan olemaan huomioimatta mun raskauksiani millään tavalla, tiedä sitten mistä syystä.



Tästä miehestä on kuitenkin kuoriutunut valtavan hyvä ja osallistuva isä heti synnytyslaitoksella. Hän on alusta asti osallistunut lastensa hoitoon ihan luonnostaan ja oma-aloitteisesti, ei ole hilautunut mihinkään avustajan tai sivustakatsojan rooliin, ja on vaikuttanut tajuavan vallan hyvin senkin, miten rankkaa lastenhoito voi olla. Hän on oma-aloitteisesti hoitanut yöheräämisiä siinä missä minäkin, mahdollistanut mun "oman" elämän jatkumista (eli hoitanut lapsia jotta mä olen voinut tavata kavereitani, käydä harrastuksissa ja töissäkin, jne.) ja selvästi pitänyt perhettään, varsinkin lapsiaan, aina etusijalla. Hän on järjestänyt työssään muutenkin harvinaiset työmatkat mahdollisimman minimiin, pyrkinyt järjestämään nekin harvat siten, että koko perhe on voinut lähteä mukaan ja viettää pientä lomaa samalla reissulla, ja lisäksi mies on hyvin tarkka siitä, ettei tee ylitöitä ilman erittäin hyvin perusteltua syytä. Ei tämä mies edelleenkään hypi riemusta lastensa vuoksi, ei siis näytä iloaan lapsista kuten minä, mutta selvästi lapset ovat hänelle tärkeitä ja rakkaita.

Ensimmäisellä raskaustestejä tehtiin viikon ajan ennen kuin uskoi. Ollut sellainen kiinnostunut muttei kamalasti mitenkään hössöttänyt eikä masua halunnut koko ajan kokeilla. Ollut hieman pelokas ehkä ettei litistä:)



Kuitenkin, kun vauvat ovat maailmaan tulleet, hoitanut heitä heti itse ja ollut ihan otettu. Nykyisin loistava isä, jolle lapset kaikki kaikessa ja lapset tykkäävät isästään kovasti. Enemmän minun mies puhjennut isyyden kukkaan, kun on vauvat syliinsä saanut.