Jos tuleva pääministeripuolue olisi persut
Odotan itse asiassa mielenkiinnolla, jos näin kävisi. En siis ole persuäänestäjä, mutta kiinnostaa sellaisena sosiaalisena kokeena, miten persut oikeasti hoitaisivat homman. Siis siitä näkökulmasta, että oikeastihan Suomen asioiden hoito sisältää niin paljon kaikkea muutakin kuin mamurahojen leikkausta. Että kun olisi vastuu kokonaisuudesta, miten hoitaisivat homman kun sitten olisivat oikeasti vastuussa kaikesta ja todellisuus iskee kuitenkin päin pläsiä: että pitää miettiä taloudne tasapinotus, työllisyys, ulkopolitiikka, kansainväliset vastuut, työvoimapulan kehittyminen jene jene.
Etää kun on toooodella monta asiaa, jotka pitää laittaa kuntoon oikeasti, ja toisaalta vähän niinkuin lunastaa ne odotukset, jotka perusäänestäjillä on puoluetta kohtaan. Kun on vähän luvattu, että nyt ne syrjityt ja unohdetut ja vähätellyt muistetaan ja niitä autetaan ja niiden epäkohdat fiksataan.
Vähän tätä jo katselin silloin kun persut oli hallituksessa että ei siellä sittenkään voinut peruspopulistista politiikkaa tehdäkään vaikka vähän niin poli lupailtu. Nyt jos olisi pääministeripuolue, odotuksia tulisikin sitten taatusti äänestäjiltä todella paljon, ja kun aikuisten oikeesti asiat ei ole niin helpooja ja yksinkertaisia, niin milläköhän mielellä v. 2027 vaaleissa persua äänestäneet ovat..
Eli vois tulla hyvin mielenkiintoiset seuraavat 4 vuotta.
Kommentit (96)
Ei sinimusta hallitus pysyisi koossa, persut eivät voi joustaa mistään ilman että kannatus putoaa saman tien, kokkarit kyllästyisivät selittelemään hallituskumppanin ulostuloja.
no jos ajatusleikkinä niin näen haasteena sen että pääministeripuolueena on kyllä pakko keskittyä todella isoihin kuvioihin ja esim. jonkun maahantulokuvion kanssa räpeltäminen ei kyllä onnistu. valtion pyörittäminen on kyllä aika iso kokonaisuus ja pakko tehdä todella kovia ja kipeitä ratkaisuja jotka sit taas iskee moni varmasti näihin toiveikkaisiis äänestäjiin.
Vierailija kirjoitti:

Joo mutta siis eihän tässä ole kyse sinimustasta liikkeestä vaan PS+Kok hallituksesta, vaikka Marin ilmeisesti historiaa tuntemattomana ihmisenä vaalikeskustelussa sekoilikin jostain sinimustista.
itse olen törmännyt aika paljon tällaiseen "kun päästään eroon viherevassareista, homma muuttuu!1!!"
mutta oikeasti, muuttuuko? Ja jos niin miten? avautuuko taivas kun on persupääministeri? siis tosissani kysyn. että onko oletus, että jotenkin hiukeasti alkaa aurinko paistaa risukasaan kun olisi persupääministeri?
Vierailija kirjoitti:
no jos ajatusleikkinä niin näen haasteena sen että pääministeripuolueena on kyllä pakko keskittyä todella isoihin kuvioihin ja esim. jonkun maahantulokuvion kanssa räpeltäminen ei kyllä onnistu. valtion pyörittäminen on kyllä aika iso kokonaisuus ja pakko tehdä todella kovia ja kipeitä ratkaisuja jotka sit taas iskee moni varmasti näihin toiveikkaisiis äänestäjiin.
Ajattele, että jopa vihreät ovat räpeltäneet hallituksessa viime neljä vuotta. Eiköhän se persuiltakin onnistuisi.
Vierailija kirjoitti:
itse olen törmännyt aika paljon tällaiseen "kun päästään eroon viherevassareista, homma muuttuu!1!!"
mutta oikeasti, muuttuuko? Ja jos niin miten? avautuuko taivas kun on persupääministeri? siis tosissani kysyn. että onko oletus, että jotenkin hiukeasti alkaa aurinko paistaa risukasaan kun olisi persupääministeri?
Ei se taivas aukea, mutta kyllähän se muutosta tarkoittaisi. Ensinnäkin intersektionaalinen feminismi hallituksen kantavana ideologiana lentäisi roskiin, ja se on pelkästään hyvä asia. Ehkä tuleva hallitus antaisi myös enemmän painoa suomalaisille tärkeille asioille eikä vouhottaisi miljoonasta sukupuoli-identiteetistä.

No kerropas tyhemmmälle, MITEN esim. tuo intersektionaalisen feminisin katoaminen tarkoittaisi KÄYTÄNNÖSSÄ? ja miten "hallitus antaisi myös enemmän painoa suomalaisille tärkeille asioille eikä vouhottaisi miljoonasta sukupuoli-identiteetistä." tuo näkyisi arjessamme? itseaä kiinnostaa miten persujen pääministeripuoluevastuu näkyisi oikeasti elämässämme, käytännön tasolla?
Itse olen äänestänyt persuja noin 20v ja todella toivon, että pääsevät pääministeripuolueeksi niin nähdään mitä saavat tehtyä kun pääsevät oikeasti valtaan eikä kenenkään apupuolueeksi. Voi myös olla, että saadaan pettyä, mutta nähdään tosiaan onko tämä perähikiä vielä pelastettavissa. Tämän hallituksen perintö on tietenkin niin onneton, että on melkoisen epäkiitollinen työ mennä korjaamaan heidän jälkiään, mutta jostainhan se on aloitettava.
Ruoskaa tulee kyllä puolueesta riippumatta seuraavan kauden jälkeen, joko veroja tai leikkauksia tiedossa. En usko että kaikenmaailman Dan Koivulaaksot olivat penaalin terävimpiä kyniä ja ovatko hoitaneet nykyhallituksen aikana hommiaan miten.
Kaiken takanahan on ministeriöt sekä valiokunnat, jotka pureskelevat aiheet hallitukselle sopiviksi paloiksi. Mutta erona on se että hallitus antaa heille raamit joiden mukaan tutkitaan asioita. Kumpi on tärkeämpää, relaaliostovoima vai vihersiirtymä vaikka näin esimerkkinä. Samoin kun ei tarvitse pähkäilllä liikennemerkkien sukupuolineutralisuutta niin aikaa jää tärkeämpiikin asioihin.
Toivottavasti näin ei käy, mutta jos käy, tulee reaalipolitiikka vastaan ja EU ja perustuslaki ja kansainväliset sopimukset. Jää ininäksi heidän höpinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen törmännyt aika paljon tällaiseen "kun päästään eroon viherevassareista, homma muuttuu!1!!"
mutta oikeasti, muuttuuko? Ja jos niin miten? avautuuko taivas kun on persupääministeri? siis tosissani kysyn. että onko oletus, että jotenkin hiukeasti alkaa aurinko paistaa risukasaan kun olisi persupääministeri?
Ei se taivas aukea, mutta kyllähän se muutosta tarkoittaisi. Ensinnäkin intersektionaalinen feminismi hallituksen kantavana ideologiana lentäisi roskiin, ja se on pelkästään hyvä asia. Ehkä tuleva hallitus antaisi myös enemmän painoa suomalaisille tärkeille asioille eikä vouhottaisi miljoonasta sukupuoli-identiteetistä.
No kerropas tyhemmmälle, MITEN esim. tuo intersektionaalisen feminisin katoaminen tarkoittaisi KÄYTÄNNÖSSÄ? ja miten "hallitus antaisi myös enemmän painoa suomalaisille tärkeille asioille eikä vouhottaisi miljoonasta sukupuoli-identiteetistä." tuo näkyisi arjessamme? itseaä kiinnostaa miten persujen pääministeripuoluevastuu näkyisi oikeasti elämässämme, käytännön tasolla?
Ihme jankkaaja, johan aikaisemassa viestissä oli vastaus.
-ohis
Itse taas ajattelen niin, että miksi eivät pärjäisi? On siellä persuissakin korkeakoulutettua väkeä. Ei se lainanottokaan mikään ratkaisu ole. Tarpeeksi kun otetaan pikavippiä, niin ei saada edes korkoja maksettua. Kohta menee korkokuluihin miljardeja, ja niillä rahoilla oltaisiin voitu hoitaa vaikka niitä vanhuksia tai järjestää ihmisille terveydenhoitoa. Järjetöntä.
Miksei nää palstan fiksut mee itse kansanedustajiksi, ja ministereiksi, kun kaikki asiat on heidän mielestään niin yksinkertaisia, ja helposti ratkaistavissa 🙄? Koirat haukkuu, ja karavaani kulkee..
Ois kieltämättä kiinnostavaa nähdä, miten ne pärjäisi oikeasti vastuullisissa hommissa. Miten esim. ministerisalkut jakaantuisi?
Vierailija kirjoitti:
Itse taas ajattelen niin, että miksi eivät pärjäisi? On siellä persuissakin korkeakoulutettua väkeä. Ei se lainanottokaan mikään ratkaisu ole. Tarpeeksi kun otetaan pikavippiä, niin ei saada edes korkoja maksettua. Kohta menee korkokuluihin miljardeja, ja niillä rahoilla oltaisiin voitu hoitaa vaikka niitä vanhuksia tai järjestää ihmisille terveydenhoitoa. Järjetöntä.
ite mietin et mites kun leikkauksia on pakko tehdä, ja ne kohdistuu todennäköisesti persuäänestäjiin, että miten sitten suu pannaan? jos oletus on, että taivas aukeaa hallitusvastuun myötä eikä se kuitenkaan voi aueta koska realiteetit.. kuinka syvä on pettymys kun tilille ei tupsahda yhtään enempää rahaa.

Laura älykkö huhtasaari tiede ja opetusministerinä.
En odottaisi mahdottomia. Milloin viimeeksi Suomessa on ollut hyvä hallitus? Joskus Kekkosen aikana?
Riikka Purra vaikuttaa kuitenkin paljon fiksummalta kuin nykyinen pääministeri, joten nykymenoon odottaisin maltillista parannusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas ajattelen niin, että miksi eivät pärjäisi? On siellä persuissakin korkeakoulutettua väkeä. Ei se lainanottokaan mikään ratkaisu ole. Tarpeeksi kun otetaan pikavippiä, niin ei saada edes korkoja maksettua. Kohta menee korkokuluihin miljardeja, ja niillä rahoilla oltaisiin voitu hoitaa vaikka niitä vanhuksia tai järjestää ihmisille terveydenhoitoa. Järjetöntä.
ite mietin et mites kun leikkauksia on pakko tehdä, ja ne kohdistuu todennäköisesti persuäänestäjiin, että miten sitten suu pannaan? jos oletus on, että taivas aukeaa hallitusvastuun myötä eikä se kuitenkaan voi aueta koska realiteetit.. kuinka syvä on pettymys kun tilille ei tupsahda yhtään enempää rahaa.
Persuja äänestää työssäkäyvät nettoveronmaksajat. Mitä leikkauksia näille ryhmille on tulossa?
Joo joku Halme sai 20v sitten kaljabaarien Penoilta ja Kartsuilta äänet. Nykyään persuja kannattavat pienyrittäjät sekä keskituloiset palkansaajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas ajattelen niin, että miksi eivät pärjäisi? On siellä persuissakin korkeakoulutettua väkeä. Ei se lainanottokaan mikään ratkaisu ole. Tarpeeksi kun otetaan pikavippiä, niin ei saada edes korkoja maksettua. Kohta menee korkokuluihin miljardeja, ja niillä rahoilla oltaisiin voitu hoitaa vaikka niitä vanhuksia tai järjestää ihmisille terveydenhoitoa. Järjetöntä.
ite mietin et mites kun leikkauksia on pakko tehdä, ja ne kohdistuu todennäköisesti persuäänestäjiin, että miten sitten suu pannaan? jos oletus on, että taivas aukeaa hallitusvastuun myötä eikä se kuitenkaan voi aueta koska realiteetit.. kuinka syvä on pettymys kun tilille ei tupsahda yhtään enempää rahaa.
Pointtihan on se, että persujen äänestäjät äänestävät heitä juuri siksi kun ymmärtävät, että leikkauksia on pakko tehdä. Ei leikkaukset siis tule persujen äänestäjille yllätyksenä. He eivät ole unelmahötön pauloissa ja kuvittele, että taikaseinästä löytyy aina vaan uutta rahaa, sitähän vasemmisto on luvannut ja lupaa edelleen.
kusevat homman ku huomaavat et ei voi vaan räksyttää vaan oikeesti pitää tehdä tiukkoja päätöksiä.. varsinkin leikkauksia muuhunkin kuin kehitysapuun.