Olenko tulkinnut verikokeiden tuloksen oikein?
Minulta otettiin aivolisäkkeen kasvaimen poiston jälkeen erilaisia verikokeita hormonitoimintaan liittyen, kun leikkauksen riskinä on jonkun hormonituotannon hidastuminen tai loppuminen kokonaan. Yksi niistä oli tyroksiini, P-T4-V jonka viitealue on 11-22. Oma arvoni oli 13.8, eli vielä kyllä viitteissä.
Ymmärsin, että kilpirauhasen vajaatoiminnassa P-T4-V laskee. Minulla on selkeitä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ja kilpirauhasyhdistyksen sivuilla sanotaan, että vajaatoimintaa voi olla vaikka viitteissä olisikin. Tosin nuo oireet olet selittänyt itselleni muinkin tavoin ennen kuin nuo laboratorion vastaukset sain ja asiasta luin. Se selittäisi kaikki leikkauksen jälkeen alkaneet uudet oireeni.
Osaako joku täällä valistaa minua asiasta, olenko tulkinnut asian oikein? Ja te joilla on kokemusta, miten lääkärit ovat suhtautuneet, jos arvo kuitenkin viitteissä? Oma kokemukseni on, että niin kauan kuin joku on viitteissä, niin mitään ei tehdä eikä hoideta vaikka oireita olisi. Ja jopa vaikka olisi viitearvojen ulkopuolella, ei välttämättä silloinkaan ellei olla todella reippaasti yli tai ali viitteen.
Kommentit (36)
Nostan vielä aloitusta, jos joku asiasta tietoinen olisi paikalla :)
Se kilpirauhasyhdistys on aikamoinen hörhöjen kokoontumisajopaikka. Siellä ollaan aina sitä mieltä, että oireiden syy on kilppari, vaikka arvot olisivat aivan priimat ja oireet sellaisia, joille voi olla miljoona muutakin selitystä (tyyliin väsymys ja "aivosumu" voi oikeasti olla stressistä johtuvaa, tai vaikka mitä muuta kuin kilpparista johtuvaa).
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli TSH-arvo?
Sillä ei ole väliä, jos on kyseessä aivolisäkekasvain peräinen vajaatoiminta. Sitä ei siis edes mitata, koska se ei muutu mitenkään, toisin kuin yleisesti vajaatoiminassa.
Vierailija kirjoitti:
Se kilpirauhasyhdistys on aikamoinen hörhöjen kokoontumisajopaikka. Siellä ollaan aina sitä mieltä, että oireiden syy on kilppari, vaikka arvot olisivat aivan priimat ja oireet sellaisia, joille voi olla miljoona muutakin selitystä (tyyliin väsymys ja "aivosumu" voi oikeasti olla stressistä johtuvaa, tai vaikka mitä muuta kuin kilpparista johtuvaa).
Onko näin? Mitään keskusteluja sieltä en siis lukenut ( en tiedä onko siellä edes sellaisia), vaan ihan heidän virallisilta sivuilta luin. Oletin, että yhdistyksen kautta saa tarkempaa ja ajankohtaisempaa tietoa, kuten yleensä eri sairauksien yhdistysten sivuilta saa.
Huojentavaa tosin jos näin on, että sieltä lukemani tietoa ei pidäkään paikkaansa.
Tuo on oikein hyvä arvo. Jospa oireesi johtuvat jostain muusta? Tai toipumisesi on kesken? Stressiä?
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikein hyvä arvo. Jospa oireesi johtuvat jostain muusta? Tai toipumisesi on kesken? Stressiä?
Kiitos! Näin minäkin ensin ajattelin. Luin sitten kuitenkin nuo vajaatoiminnan oireet ja oireeni täsmäsivät täysin. Lisäksi kun aiemmin arvot ovat olleet aivan toisessa päässä, niin pisti miettimään muutoksen syitä. Lisäksi menin sitten vielä lukemaan ne kilpirauhasyhdistyksen sivut
Toivon, että ovat kuitenkin jostakin muusta syystä johtuvia ja esim. stressiä on kyllä ollutkin!

Oliko samantyyppisiä oireita silloin, kun arvot olivat aivan toisessa päässä?
Ja mistähän oireista on nyt ees kyse?
Kilppariarvot voivat tosiaan romahtaa ja olla silti viitearvojen sisällä. Fiksu lääkäri aloittaa tyroksiinin oireiden perusteella jos arvot on lähempänä alarajaa kuin ylärajaa. Julkisella toki ei.

Ei tosiaan ollut vaan päinvastoin, leikkauksen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui.
Oireina nykyään mm. selittämätön painonnousu; + 15kg leikkauksen jälkeen vaikka olen syönyt vähemmän, jatkuva voimakas uupumus joka ei katoa nukkumallakaan, ummetus, silmäluomien turvotus ja pahat muistiongelmat ja ihon kuivuminen niin, että jopa päänahasta lähti tuppona hiusta, joka aiheutti kaljun läikän ja kuivuus jatkuvaa hilseilyä. Iho on myös jatkuvasta rasvauksesta huolimatta hyvin kuivan tuntuinen, paikoin vereslihalla.
-Ap
Terveyskirjaston sivuilla sanotaan näin:
Hyvin harvinainen kilpirauhasen vajaatoiminnan syy onaivolisäkkeen vajaatoiminta. Tällöin tauti todetaan pelkästään T4V-mittauksen perusteella, sillä tässä tilanteessa TSH-koe ei toimi.
Ja yleisin aivolisäkkeen vajaatoiminnan syy on kasvain.
Eli hyvinkin voi olla kyse kipparin vajaatoiminnasta.
Se, että arvo on viitteissä, ei tee siitä automaattisesti hyvää. Varsinkin, jos se on ollut aiemmin korkeampi ja nyt laskun myötä on ilmaantunut vajaatoimintaan sopivia oireita, joita ei aiemmin ollut.
Toki vajaatoiminnan oireet sopivat usein myös raudanpuutteeseen ja et tässä niistä oireista mitään avaa, niin siihen ei pysty sanomaan nyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikein hyvä arvo. Jospa oireesi johtuvat jostain muusta? Tai toipumisesi on kesken? Stressiä?
Kiitos! Näin minäkin ensin ajattelin. Luin sitten kuitenkin nuo vajaatoiminnan oireet ja oireeni täsmäsivät täysin. Lisäksi kun aiemmin arvot ovat olleet aivan toisessa päässä, niin pisti miettimään muutoksen syitä. Lisäksi menin sitten vielä lukemaan ne kilpirauhasyhdistyksen sivut
Toivon, että ovat kuitenkin jostakin muusta syystä johtuvia ja esim. stressiä on kyllä ollutkin!
Oliko samantyyppisiä oireita silloin, kun arvot olivat aivan toisessa päässä?
Ja mistähän oireista on nyt ees kyse?Ei tosiaan ollut vaan päinvastoin, leikkauksen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui.
Oireina nykyään mm. selittämätön painonnousu; + 15kg leikkauksen jälkeen vaikka olen syönyt vähemmän, jatkuva voimakas uupumus joka ei katoa nukkumallakaan, ummetus, silmäluomien turvotus ja pahat muistiongelmat ja ihon kuivuminen niin, että jopa päänahasta lähti tuppona hiusta, joka aiheutti kaljun läikän ja kuivuus jatkuvaa hilseilyä. Iho on myös jatkuvasta rasvauksesta huolimatta hyvin kuivan tuntuinen, paikoin vereslihalla.
-Ap
Onhan nuo ihan selkeitä kilpirauhasen toiminnanhäiriön oireita. Sinuna ottaisin ne puheeksi lääkärin kanssa ja pyytäisin lääkitystä kokeiluun.
Ei se mikään hyvä arvo ole. T4V pitäisi olla yläkolmanneksessa. Mutta, paljonko on T3 arvo? Mitattiinko edes.
Aivolisäkeperäisessä tsh ja T4V molemmat laskee. Eli jos sulta nyt otettas tsh, olisi se jotain 0,xx - 1,5. uskoisin sen olevan noilla main.

Kiitos vastauksesta! Tosiaan kuten jo aiemmin mainitsin, ei aivolisäkkeen kasvaimen poiston yhteydessä THS arvolla ole mitään merkitystä, niin kuin yleensä vajaatoiminassa. Onko tuo T3 sama kuin THS vai erikseen mitattava arvo? Jos on, niin tätä voisin pyytää vielä lääkäriltäni mittautettavaksi, niin ehkä saisi vielä lisäselvyyttä asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään hyvä arvo ole. T4V pitäisi olla yläkolmanneksessa. Mutta, paljonko on T3 arvo? Mitattiinko edes.
Aivolisäkeperäisessä tsh ja T4V molemmat laskee. Eli jos sulta nyt otettas tsh, olisi se jotain 0,xx - 1,5. uskoisin sen olevan noilla main.
T4V pitäisi olla yläkolmanneksessa sillon, kun käytössä on tyroksiinilääkitys, ei muuten. Eli arvo on normaali, tuskin löydät lääkäriä joka tahtoo lääkitä. Itsellä on T4V alle viitteiden, eikä se silti ketään kiinnosta. Lääkitsen itseäni lisäravinteilla.
Vierailija kirjoitti:
Kilppariarvot voivat tosiaan romahtaa ja olla silti viitearvojen sisällä. Fiksu lääkäri aloittaa tyroksiinin oireiden perusteella jos arvot on lähempänä alarajaa kuin ylärajaa. Julkisella toki ei.
Tätä vähän pelkäsinkin. Varaa ei ole juuri nyt mennä yksityiselle, mutta kaipa se on alettava säästämään. Lääkärit kun oman kokemukseni mukaan eivät ole kiinnostuneita kunhan ovat vain viitearvoissa, muutoksista tai oireista huolimatta.
-Ap
Linkissä tietoa aivolisäkkeen vajaatoiminnasta ja aivoisäkkeen tehtävistä. Aivoisäkkeen toiminta ja hormonituotanto voi häiriintyä aivoisäkkeen kasvaimen takia tai kasvaimen leikkauksen takia. Aivolisäke valmistaa mm. kilpirauhasen toimintaa säätelevää tsh-hormonia ja sen puute johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan. Aivoisäke valmistaa myös muita tärkeitä hormoneja, mm. lisämunuaisen toimintaa säätelevää ACTH-hormonia. Tämän puute johtaa taas lisämunuaisen vajaatoimintaan (ks. myös lisämunuaisuupumus) Lisämunuaisen toiminta säätelee ns. "stressihormoneita", jotka ovat tärkeitä monella tavalla yleisen jaksamisen ja voinnin kannalta.
Omituista on mielestäni, ettei tsh-hormonin pitoisuutta mitata, sillä sehän antaisi tietoa aivoisäkkeen hormonitoiminnasta nyt leikkauksen jälkeen? Luulisi olevan tärkeää mitata myös toisen tärkeän kipirauhashormonin pitoisuus, eli vointiin myös oleellisesti vaikuttavan t3v-hormonin pitoisuus. Minusta vaikuttaa nyt siltä, ettei sinulta tutkita nyt kunnolla leikkausen vaikutuksia hormonitoimintaasi ja sitä kautta monella tapaa vointiisi.
Onko ferritiini tsekattu? Se voi vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään hyvä arvo ole. T4V pitäisi olla yläkolmanneksessa. Mutta, paljonko on T3 arvo? Mitattiinko edes.
Aivolisäkeperäisessä tsh ja T4V molemmat laskee. Eli jos sulta nyt otettas tsh, olisi se jotain 0,xx - 1,5. uskoisin sen olevan noilla main.
T4V pitäisi olla yläkolmanneksessa sillon, kun käytössä on tyroksiinilääkitys, ei muuten. Eli arvo on normaali, tuskin löydät lääkäriä joka tahtoo lääkitä. Itsellä on T4V alle viitteiden, eikä se silti ketään kiinnosta. Lääkitsen itseäni lisäravinteilla.
Mitä lisäravinteita käytöt ja ovatko ne auttaneet? Ihan vain siksi kuselen, että pelkään ettei asiaa edes oteta todesta ja tutkita, niin olisko edes jokin keino helpottaa oireita jos ei siihen lääkitystä saa.
Niin ja ennen leikkausta minulla on vuosikaudet olleet todella hyvät kilpirauhasarvot. Enemmän melkein liikatoiminnan puolella (vaikka viitteissä), mutta hyvin lähellä rajaa. Ennen nuo on tosin selvinnyt TSH- arvolla, mutta leikkauksen takia se ei kerro enää mitään. Minulla on myös ollut päinvastaisia oireita kuin nykyään, hyvin lieviä kuitenkin, mutta joitain ainakin mitä tyypillisessä kilpirauhasen liikatoiminnassa on. Muutos on siis iso entiseen. Tai sitten muutos ja nykyiset oireet johtuvat ihan jostakin muusta.
-Ap