Somen trauma-influenssit. Mitä ajatuksia teillä herää?

Somessa, erityisesti IG:ssä ja TikTokissa on useampia suomenkielisiäkin traumatilejä, joissa somettajat kertovat ja purkavat omaa traumahistoriaansa. En tahdo tähän nimetä ketään erikseen, mutta traumatietous tai ptsd tai kompleksinen trauma jne hakusanoilla löytynee monta.

Mulla on myös traumaoireilua liittyen lapsuudessa kokemaani systemaattiseen ja pitkäkestoiseen henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan ja vanhemman+isovanhemman persoonallisuushäiriöön, ja lisäksi olen nuorena aikuisena kohdannut yksittäisiä vakavasti traumaattisia tilanteita. Minulla on diagnosoitu cptsd/ptsd ja siihen liittyviin oireisiin olen saanut myös hoitoa pidempään. Asia kiinnostaa minua paljon myös terapian ulkopuolella.

Monen trauma-influensserin kohdalla tulee kuitenkin jotenkin epämukava olo. Osittain se johtuu siitä, että monen oireilu tuntuu olevan poseeraavaa, eli niitä "kipu näkyy silmistäni"-päivityksiä, joissa yksi virheetön kyynel valuu virheettömällä poskella. Moni korostaa myös sitä, kuinka lapsuudessa koettu trauma on niin järkyttävää, ettei siitä voi koskaan toipua millään tavalla, samoin korostetaan sitä oman trauman vaikeutta ja omien oireiden vaikeutta. Lähes jokainen kirjoittaa oireilevansa poikkeuksellisen vaikeasti tai kokeneensa poikkeuksellisen vaikeita asioita.

Omista kokemuksistani johtuen tiedän, miten paljon varsinkin lapsuudenperheessä tapahtunut pitkäkestoinen henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta vaikuttaa ihmiseen. Minulla on paljon hermostollisia oireita ja olen tarvinnut mielenterveyspalveluita jollain tavalla suurimman osan elämästäni. Olen tehnyt valtavasti töitä asian eteen ja tärkeimpänä pidän sitä, että tiedostan omia reaktioitani, jolloin voin vaikuttaa asioihin ennen kuin ne tapahtuvat, vaikka sitten niin että jos minä turvattomana reagoin tavalla, joka olisi lapsilleni turvatonta, on tosi tärkeää että tunnistan tämän ennen kuin reagoin, koska silloin minä voin pysäyttää tilanteen. Se ei ole helppoa, mutta minäkeskeisyydestä poistuminen lasten vuoksi on tärkeää. Moni trauma-influensseri tuntuu olevan haluton kehittymiseen, ja pysyvät mieluiten siellä narratiivissa, jossa ovat kaikkein surkein uhri, jolle on tapahtunut kaikkein pahin asia, jonka vuoksi eivät voi mitenkään koskaan kokea mitään kehitystä.

Moni oikeastaan vaikuttaa aika narsistiselta, mikä ei ole tavatonta jos on kokenut vaikka narsistisen vanhemmuuden mallin omiltaan, niin kuin itsekin olen kokenut. Minusta ei kuitenkaan ole toipumista, jos on koko ajan pelkästään uhrina ja kaikki energia ja huomio menee trauman suorittamiseen ja itseen huomion keskittämiseen. Nuorena olin itsekin samanlainen, olisi ollut kamalaa, jos silloin olisin ollut myös äiti jollekin. Niin itsekeskeisesti toipumisesta kieltäytyvä, kasvamasta kieltäytyvä ihminen ei voi olla turvallinen vanhempi.