Miten tavallinen mies löytää itselleen puolison ja perheellistyy?
Kommentit (21)
Lopettamalla puhumisen jännäpojista, tasoteorioista ja yleisesti naisvihasta. Sillä pääsee jo pitkälle. Eli älä ole angstinen kuspää.
Hankkimalla ulkomailta naisen. Se on ainoa vaihtoehto.
Itse menin nykyisin mieheni kotiin hänen kaverinsa kanssa ja iskin hänet. Mies oli alkuun vastahakoinen.
Kaikki eivät ikinä löydä puolisoa ja perheellisty. Jotkut jäävät perheettömiksi ja oikeasti jokaisen kannattaa varautua että itse kuuluu siihen ryhmään. Elämästä kannattaa tehdä sellaista, että se on hyvää vaikka ei puolisoa löytyisikään. Sitten jos elämä kulkee niin että se löytyy, se on vain ekstraa. Näin se vain on. Jos puolison etsimisestä tekee itselleen työn, lopputulos on harvoin hyvä.
Normaalisti. Töistä. Tai harrastuksesta.
Käymällä tanssipaikoissa tutustumassa naisiin. Sieltä ne ennenvanhaankin löydettiin. Se on luontainen tutustumispaikka vastakkaiseen sukupuoleen, koska sinkut menevät sinne juurikin etsimään seuraa/kumppania itselleen. Eikä siellä siis katsota kieroon, jos mies lähestyy naista tutustuakseen.
Näin vanhempana tätinä sanoisin, että tämä deittailukulttuuri on suoranainen pariutumisen este. Ei minun nuoruudessani deittailtu. Puoliso löytyi tanssipaikoilta tai baarista, juteltiin ilta, pantiin ja muutettiin yhteen. Nyt tuhlataan aikaa johonkin treffeihin, käydään semikiinnostavien tyyppien kanssa treffeillä vuodesta toiseen eikä mitään tulosta synny.
Tarttis hoitaa alta pois ennen 25 ikää.
Sen jälkeen pariutuminen vaikenee exponentiaalisesti.
Eli ei mahdotonta, mutta menee vähitellen työksi (mikä ei myöskään hyvä...)
Vierailija kirjoitti:
Tarttis hoitaa alta pois ennen 25 ikää.
Sen jälkeen pariutuminen vaikenee exponentiaalisesti.
Eli ei mahdotonta, mutta menee vähitellen työksi (mikä ei myöskään hyvä...)
Ei se mitään vaikeudu. Myös alle 25-vuotiaista osa seurustelee, samoin kuin myöhemmissäkin ikäluokissa. Mutta aina on osa ikäluokasta myös sinkkuina. Näin jatkuu hautaan asti joten pariutuminen on aina yhtä mahdollista. Perheellistyminen on toki eri asia.

No se on sitten sinun mielipiteesi. Mielestäni olen nähnyt jonkin tilastonkin, joka todistaa muuta. En kyl löytänyt tähän hätään...
Vierailija kirjoitti:
Näin vanhempana tätinä sanoisin, että tämä deittailukulttuuri on suoranainen pariutumisen este. Ei minun nuoruudessani deittailtu. Puoliso löytyi tanssipaikoilta tai baarista, juteltiin ilta, pantiin ja muutettiin yhteen. Nyt tuhlataan aikaa johonkin treffeihin, käydään semikiinnostavien tyyppien kanssa treffeillä vuodesta toiseen eikä mitään tulosta synny.
Samaa mieltä. Livenä ihminen on ihan eri kuin jossain Tinderissä.
Suosittelen tapaamaan ihmisiä siellä missä ihmiset liikkuvat. Tanssiminen on hyvä tapa, koska voi hakea tuntematonta ja siitä alkaa tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Hankkimalla ulkomailta naisen. Se on ainoa vaihtoehto.
Näin se varmaankin menee vähäosaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Näin vanhempana tätinä sanoisin, että tämä deittailukulttuuri on suoranainen pariutumisen este. Ei minun nuoruudessani deittailtu. Puoliso löytyi tanssipaikoilta tai baarista, juteltiin ilta, pantiin ja muutettiin yhteen. Nyt tuhlataan aikaa johonkin treffeihin, käydään semikiinnostavien tyyppien kanssa treffeillä vuodesta toiseen eikä mitään tulosta synny.
Voin samaistua. Me tavattiin vuosi sitten baarissa, vietettiin yhteinen yö ja alettiin keskustelemaan. Tavattiin usein ja oltiin kaksi kuukautta tapaamisesta hyvinkin yhdessä. Treffeillä käydään kyllä edelleen ja muutenkin pidetään toisiamme hyvänä. Olen miehelle sanonut, että olen ollut alusta alkaen vakavissani ja jos hän ei ole niin saa lähteä. Mua ei kiinnosta mitkään pelit tai jahkailla, että ollaanko tässä nyt yhdessä vai etsitäänkö muita. Siksi en ole mihinkään deittiohjelmiin lähtenyt tai jaksanut alkaa etsimällä etsimään miestä.
Vierailija kirjoitti:
Jallu-lehden kontaktipalstalta.
Etenkin kun muistaa mainita ilmoituksessa, ettei lievä kehitysvamma ole este.
Mun vanhempani löysivät kirjeenvaihtoilmoituksella toisensa olivat yhdessä 56v kunnes äiti kuoli. Itse löysin mieheni chatin kautta. Kohta parikymmentä vuotta oltu yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkimalla ulkomailta naisen. Se on ainoa vaihtoehto.
Näin se varmaankin menee vähäosaisilla.
Ulkomailta tullaan tänne rahan perässä vaimoksi, joten ei ne miehet ainakaan taloudellisesti vähäosaisia ole.
Oikeassa elämässä löytää parhaiten kumppanin. Tinderin käyttäjät ovat sokeutuneet sille mitä on tutustua ihmiseen aidosti. He voivat helposti vaihtaa uuteen jos on jokin pieni vika toisessa tai tulee ryppyjä rakkauteen. Eivät kestä oikeaa elämää, jossa asiat hoidetaan keskustelemalla.
Ja sitten ghostataan ja otetaan laastarisuhde.
Muuttumalla menestyneeksi ja jännäksi.