Lue keskustelun säännöt.
40- ja 50-luvulla syntyneet
15.03.2023 |
Kertokaa äitisuhteestanne ja miten koitte omat lapsenne, äitiyden? Millaisena näette vanhemman ja lapsen suhteen? Mistä asioista teillä lapsuudessa puhuttiin ja millaiset arvot ovat mielestänne tärkeitä? Mikä hävettää ja mikä aiheuttaa ylpeyttä? Ja miten vaikeuksiin pitäisi suhtautua?
Kiinnostaa sodan jälkeisen sukupolven pään sisään näkeminen kun oma äiti on etäinen eikä puhu mitään.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että täällä on niin vanhoja?
No se pitäisikö laskea 60-lukuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä noille ikäpolville ei vielä ole ominaista puhua naisen voimaantumisesta, synnytyksen tuottamasta naiseusvoimasta jne.
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.
Siinä kun nyt naiset analysoivat itseään ja naisvoimaansa nyt vanhusikää elävät saattoivat vielä 70- luvulla kaupungeissakin asua aika paljon alkeellisemmin, esim omakotitalojen yläkerroissa vuokralla perheen kanssa.
Ei ollut pesukoneita, astiat tiskattiin käsin, pyykillä käytiin läheisellä pyykkituvalla, jossa iso kivimankeli. Ruoka tehtiin raaka-aineista, ei tilattu Woltista. Käsityötaitoiset tekivät lasten vaatteet itse.
Eli aikaa ei ollut pohdiskeluihin, lapset hoituivat ilman suurempia kasvatusoppaita ja lapsen mieltä vatvomatta. Ei oli ei .
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että täällä on niin vanhoja?
Minä ainakin olen. Mun äiti oli opettaja ja yritti olla sellainen edistynyt äiti, mutta hänen edistyneisyytensä nyt oli sellaista 1920-luvulla syntyneen. Yleensä valisti asioista aina liian myöhään, oli nolona jostain sukupuolisuuteen liittyvistä asioista. Mutta siis yritti suhtautua, no positiivisesti. Ihan kiva äiti, jonka kanssa oli helppo jutella, kertoi lapsuudestaan, muistoja sota-ajasta, jutuista mitä teki seminaarikavereiden kanssa, niin kuin hyppivät uimaan Heinolan rautatiesillalta.
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että täällä on niin vanhoja?
Ai olenko mä vanha? :/ Mutkun ei tunnu siltä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.
:D Kiitti vain, Heitänkin noi de Beauvoirit roskiin, ja muut.
20-vuotiaan lähdin kotoa, Helsinkiin yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.:D Kiitti vain, Heitänkin noi de Beauvoirit roskiin, ja muut.
20-vuotiaan lähdin kotoa, Helsinkiin yliopistoon.
Oletko 40- vai 50- luvulla syntynyt?
Toki opiskelleena tiedät että ylioppilaitakin oli vähemmän noissa ikäluokissa kuin myöhemmin?
60- luvun maaltamuutot imivät teinejä maalta moniin tehtäviin, piioiksi, tsuppareiksi, eri alojen harjoittelijoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää, arvasin että teitä on täällä. Ja ihan olen oikeasti kiinnostunut
Vaikeuksien alla ei lannistuta vaan etsitään keino selvitä niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.:D Kiitti vain, Heitänkin noi de Beauvoirit roskiin, ja muut.
20-vuotiaan lähdin kotoa, Helsinkiin yliopistoon.
Oletko 40- vai 50- luvulla syntynyt?
Toki opiskelleena tiedät että ylioppilaitakin oli vähemmän noissa ikäluokissa kuin myöhemmin?
60- luvun maaltamuutot imivät teinejä maalta moniin tehtäviin, piioiksi, tsuppareiksi, eri alojen harjoittelijoiksi.
50-luvulla synnyin. Juu, meillä oli pitkään noita apulaisia, maalta muuttaneita tyttöjä, kuka oli vuoden, kuka kaksi, ennen kuin lähtivät talous- tai sairaanhoitokouluun, tai kauppaan töihin.
Kun kirjoitin ylioppilaaksi olimme kuulemma siihen asti suurin ylioppilaaksi kirjoittanut ikäluokka, muistaakseni reilut 30 000. En tiedä läheskään kaikista luokkatovereista, minne lähtivät koulun jälkeen, mutta kyllä meitä kymmenkunta ainakin lähti yliopistoon. Meillä kotona oli se asenne, että yliopistoon pyrkiminen oli itsestäänselvyys. En siis ole mistään vanhasta kulttuurisuvusta, mutta jo mummolle oli tosi tärkeää, että lapset saivat ammattikoulutuksen, itse hän oli erittäin vaatimattomista lähtökohdista, mutta näki, että koulutus on avain parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noille ikäpolville ei vielä ole ominaista puhua naisen voimaantumisesta, synnytyksen tuottamasta naiseusvoimasta jne.
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.
Onpas ennakkoluuloista ja harhaista tekstiä. Suurin osa minun tutuistani meni oppikouluun ja sieltä yo-kirjoitusten jälkeen yliopistoihin opiskelemaan maistereiksi, lääkäreiksi, juristeiksi, opintolainalla, joka maksettiin viimeistä penniä myöten korkoineen takaisin.
Itselläni takana mittava akateeminen ura ja hyvä eläke, kotona viimeisimmän aallon mukaiset nettiyhteydet ja laitteet, neljällä eri laitteella. Seuraan aktiiviaesti maailman menoa ja politiikkaa, joten repikääpäs siitä epäilijät. Minun kaltaisiani on pilvin pimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noille ikäpolville ei vielä ole ominaista puhua naisen voimaantumisesta, synnytyksen tuottamasta naiseusvoimasta jne.
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.Onpas ennakkoluuloista ja harhaista tekstiä. Suurin osa minun tutuistani meni oppikouluun ja sieltä yo-kirjoitusten jälkeen yliopistoihin opiskelemaan maistereiksi, lääkäreiksi, juristeiksi, opintolainalla, joka maksettiin viimeistä penniä myöten korkoineen takaisin.
Itselläni takana mittava akateeminen ura ja hyvä eläke, kotona viimeisimmän aallon mukaiset nettiyhteydet ja laitteet, neljällä eri laitteella. Seuraan aktiiviaesti maailman menoa ja politiikkaa, joten repikääpäs siitä epäilijät. Minun kaltaisiani on pilvin pimein.
Osaat varmaan hakea tietoa. 40-luvulla ja vielä 50-luvullakin syntyneiden ylioppilaiden määrän. Keskikouluihin ei kyllä enää 60-luvun alussa sopineet kaikki pisteitä saaneet. Siksi täälläkin vielä valmistui yksityinen oppikoulu. Sittemmin muuttui kunnan peruskouluksi ja nyt kai jotain yrityksiä siellä on.
Yhtä lailla työläisduvun edustajana voisin sanoa että kaikki olivat kansakoulun tai amiksen käyneitä koska se olisi minun suppea maailmani.
Perheen kuopuksena -46 syntyneenä ovat lapseni serkussarjan ensimmäiset akateemiset, 3 kpl
Vanhempien sisarusteni lapset ovat amiksen käyneitä , töitä heillä on riittänyt, vanhin jo eläkeikäinenki lasten serkuista.
Maailma on niin erilainen katsooko sitä torpparin lapsenlapsena vaiko esim. Kaupunkikodissa kasvaneena.
Olen syntynyt v. 46 kuopuksena viisilapsisen perheeseen. Maalaistalo ja äidillä paljon töitä. Oli hyvä äiti. Rakkaudesta ei puhuttu, mutta sen tunsi. Kasvatus oli ehkä mallin katsomisesta aikuisista. Kuului hankkia ammatti ja perhe.
Kaksikymppisenä naimisiin ja muutto työn perässä kaupunkiin. Taloudellisesti oli tiukkaa. Palkat pienet eikä ollut mitään tukia.
Meillä yksi tytär. Tunteita näytettiin ja halattiin. Lapsena oli perhepäivähoidossa. Aikuisena on välit edelleen lämpimät ja olemme hänen sairauden takia edelleen paljon tukena vaikka olemme jo vanhoja.
Ruumiillista kuritusta ei ole käytetty minun eikä myöskään tyttäreni kohdalla. Rajat oli ja niitä toteltiin.
Vaikeuksia on muista syistä ollut elämässä, mutta jo sitä aika varhain tajusi, että ei se elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Iloa voi etsiä ihan pienistäkin asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noille ikäpolville ei vielä ole ominaista puhua naisen voimaantumisesta, synnytyksen tuottamasta naiseusvoimasta jne.
Ehkä enemmän arkisia ihmisiä.
Suuri osa on kovin varhain muuttanut kotoakin pois, työn perään.
Minä synnyin 50-luvun alussa ja kyllä minä katson eläneeni jo varsin nykyaikaisen nuoruuden. 60-lukuhan oli nuorisovallankumouksen aikaa.
Ja kun 70-luvulla sain ensimmäisen lapseni, jo silloin oli näitä synnytyksen ja naiseuden romantisointeja, ei ne uusia asioita ole.
Vai arkisia ihmisiä me oltiin... kaverit kävi Ruisrockissa, minulle tuli este, on harmittanut näihin päiviin asti, se kun oli se legendaarinen juttu, Pori-jazzissa tuli käytyä kyllä.
Vanhemmat oli sodan käyneitä, isä siellä invalidisoitunut, äiti oli neljä vuotta rintamalottana. Luulenpa, että 60-luvulla syntynyt veljeni kuuluu niihin nuorimpiin ikäluokkiin, joiden vanhemmat on olleet sodassa.
Äiti oli lisäksi Karjalan evakko, joten nuo asiat on meille heidän lapsilleen hyvin selviksi tulleet ja on olleet suuri rikkaus elämässä. Olemme käyneet ainakin kymmenen kertaa karjalaisissa pitäjänjuhlissakin, sieltä on peräisin paljon sellaista henkistä pääomaa, jonka katson ainakin itselleni olleen hyväksi.
Isälle sota aiheutti trauman, jota pystyi käsittelemään vain pikkuhiprakassa ja tietyn sotakaverin kanssa. Muulloin hän puhui sodasta vain huumorin höystämänä. Ns. hirteishuumoriahan se oli, mutta pieninä meitä kovasti nauratti.
Äidin lottajutut on jo niin tuttuja, että tuntuu kuin olisi itse sen läpikäynyt
Oli hämmentävää joskus tajuta, että jotkut samanikäiset kaverit ei oikeastaan tienneet sodasta ja evakko asioista juuri mitään. Suurimmalla osalla sentään oli isä ollut sodassa, mutta oli niitäkin, joiden isät ei olleet rintamalla, olivat liian nuoria siihen tai liian vanhoja. Muutamankin vuoden ikäero näillä isillä joko vanhempaan tai nuorempaan suuntaan sotapalvelusiästä oli jo ratkaiseva.
Tavallaan olen kasvanut sodan varjossa, niin paljon se elämään vaikutti, esim. näihin karjalaisiin sukulaisiin ei ollut helppo noihin aikoihin pitää yhteyttä niin hyvin kuin nyt olisi mahdollista. Evakot levittäytyvät eri puolille Suomea. Meillä on sukulaisia joka ilmansuunnassa. Serkut jäi tuntematta, vasta myöhemmin aikuisiällä on alettu etsiä toisiamme.
60-70-luvulla, ennen perheen perustamista minä vietin railakasta opiskeluelämää. Huumeita kun oli jo silloin tarjolla, mutta niihin en minä eikä kavereistani kauan kukaan koskenut.
Danny-shown perässä liftattiin ympäri Suomea. Danny oli tosi komea poika nuorena, mutta oli niitä muitakin, Irwin, Kirka ja Pepe Willberg, joita ihailtiin ihan hulluina. Se kuului siihen ikään. Minulla on Renegadesien nimmarit, olisikohan ne jo kulttikamaa?
Ei se meidänkään nuoruus niin viatonta ollut, kaikenlaista ikävääkin tapahtui. Omaa tyhmyyttä.
Vanhempien kanssa välit pyrittiin pitämään kunnossa, en muista ikinä riidelleeni äitini kanssa, se vaan ei tuntunut soveliaalta. Liftireissujahan äiti ei olisi sulattanut, mutta ne häneltä salattiin.
Olen ilmeisesti kuten äitisi ap, koska en ymmärrä mitä haluat tietää.
En ole koskaan miettinyt sen enempää äitisuhdettani tai omaa äitiyttäni.
Olen vain elänyt.
Lapsuuteni oli onnellinen, nuoruuteni 70-luvulla oli villi ja vapaa, sama jatkui opiskellessa. Oma lapseni kasvoi huomattavasti rajoitetummassa ympäristössä, maailma oli ehtinyt muuttua rumemmaksi 90-luvulla. Lama otti koville , myöhemmin vanhemmista huolehtiminen.
Muuta ?
50-luvulla syntynyt
Meinaatko, että täällä on niin vanhoja?