Lue keskustelun säännöt.
Miksi olen kateellinen raskaana olevalle ystävälleni??
11.08.2008 |
Hän odottaa toista lastaan ja minulla lapsia on jo kolme.
Mieheni kanssa kuopuksen jälkeen oltiin yhtä mieltä siitä, että viimeiseksi jää, eli en tosiaankaan enää tahdo lapsia, päivät on haipakkaa jo nyt.
Miksi kuitenkin olen jotenkin kateellinen ystäväni raskaudelle? Ärsyttää, kun ystäväni puhuu vauvastaan ja sivelee mahaansa, ähkii ja on "niin raskaana".
Miksen voi suoda ystävälleni täyttä tukea ja olla iloinen hänen raskaudestaan?
Olen hyvin empaattinen ja sympaattinen ihminen, monen mielestä jopa turhan kiltti, mutta mikä toisen ihmisen raskaanaolossa minua niin ärsyttää?
Analysoikaa..
Kommentit (4)
vaikka järjellä ajatellen riittääkin jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on neljä lasta ja lapsiluku aikalailla täynnä, tosin ei täysin poissuljettu ajatus ole iltatähti vielä joskus(kolmonen oli jo sellainen ja nelonen tahtoi itse kaveriksi kolmoselle;O)
Minun kavereille ja sukulaisille on viime aikoina syntynyt vauvoja ja tietty haikeus/kateus on päällä. Oikeastaan tunnistan tällä hetkellä enemmän kateutta esikoistaan odottaviin oman ikäisiini naisiin, olen itse saanut esikoiseni parikymppisenä ja nelosen yli kolmekymppisenä, jotenkin tuntuu kun katselee esikoistaan odottavia ikätovereita ,tulee mieleen miten ihanaa olisi saada lapsi vasta nyt kun on nuoruuden vöyhötykset eletty ja elämä mallissaan. Ja kai siinä on sitäkin, että esikoisen kanssa raskaus, odtus, synnytys jne on erilaista mitä se tulee ikinä enää olemaan kun on jo toisia lapsia, ei ole niin aikaa kuunnella itseään ja muuttuvaa kroppaa. Eikä kaikki ole uutta ja jännää vaikka jokaisen lapsen kanssa se sitä toki on.
rakastan olla raskaana ja ylpeänä olen kasvavan vatsan aina kantanut, ehkä en niin kaipaa vauvaa, seitsenkuiseni on velä ihan vauva, mutta raskaanaolo olisi ihan ihanaa...
Nyt viimeaikoina kun olen ehkäisyasiaa miettinyt, putket tukkoon vai mitä ja yrittänyt järkeistää itseäni, että neljä lasta on minulle hyvä lapsiluku, olen hoksannut,e ttä hei, ei välttämättä mene kuin kymmenen vuotta kun minusta voisi tulla mummu ja pääsen taas vauvan tuoksua nuuskimaan ja ei, lapsenlapsi on vielä helpompi kuin oma, sen voi antaa omalle äidilleen kun alkaa kitisemään eikä yövalvomisiakaan ole=)
Jos ymmärtäisit, ettet suinkaan ole se maailman ainoa odottava/äiti, niin pääsisit helpommalla.
Mietin sitä tässä just tänään kun kaveri eilen kävi ja vasa jo kivsati pyöristynyt, tuli mieleeni että ehkä olenkin kateellinen sille onnelle ja ihanuudelle enkä niinkään sille että on raskaana.
Toisaalta minä nautein siitä ajasta kun vauva oli vielä vatsassa.
Ehkä olen myös kateellinen sille onnelle ja rakkaudelle joka kaverin ja hänen miehensä välillä vallitsi, oma mies kun ei oikeastaan ikinä huomaa mua millään muulla tavalla kuin seksillä.