Onko kukaan työtön saanut kelan sairaspäivärahaa viime aikoina?
Tuntuu ettei kela myönnä sairaspäivärahaa työttömälle nykyään millään. Samalla sairaudella ja sen aiheuttamalla haitalla sain töissäollessa palkallista saikkua sekä vielä jokunen vuosi sitten työttömänä ollessa myös sai kelan sairaspäivärahaa. Käsittääkseni sairaspäivärahaoikeutta arvioidessa pitäisi pohtia kykeneekö työhön eikä sitä kykeneekö olla työttömänä. Työkyvyttömyyseläkkeellehän ei pääse. Työttömän hakemus hylätään suoriltaan. Ainakin nykyisin.
Kommentit (20)
Voi saada. Oma vastuu on yhdeksän päivää.
Tai ainakin ennen sai. Lait ja säännöt ovat voineet muuttua.
Tarkista asia Kelalta. Kelahannsen maksaa.
Ja tietenkään päällekkäin ei voi saada sekä työttömyyspäivärahaa, että sairaspäivärahaa.
Vierailija kirjoitti:

No ei tietenkään saa kahta etuutta samaanaikaan eikai kukaan sellaista kuvittelekaan. Niin, ennen sai työtönkin sairaspäivärahaa, sehän jo aloituksessa todettiin.
Eli kukaan työtön ei ole saanut myönteistä päätöstä sairaspäivärahahakemukseen??!
Aloittaja on kusessa jo yrittäessään pelata kelan ja sairauspäivärahan kanssa. Sääntönä on jottei kelalle kerrota MITÄÄN tai tiedossa on ongelmia. Jos nyt ei ole suorastaan pää kainalossa niin kelalle EI kerrota! Maataan kotona ja kärsitään. Koska jos kelalle menee mitään kertomaan niin siitä ainakin viimeistään varmasti kärsii.
Kyllä voi saada, olin juuri puoli vuotta sairaslomalla työttömänä ja sain kelan sairaspvrahaa
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi saada, olin juuri puoli vuotta sairaslomalla työttömänä ja sain kelan sairaspvrahaa
Millaisella diagnoosilla?

Ei kai kukaan ala täällä selvittelemään yksityisiä asioitaan? No mutta kuitenkin lääkäri määrittelee oletko oikeutettu sairauspäivärahaan ja sinä tai terveysviranomainen toimittaa lausunnon kelalle. Sen jälkeen sinulle maksetaan sairauspäivärahaa todistukseen merkityltä ajalta.
-eri

Ei makseta. Lääkäri kirjoittaa b-lausunnon työkyvyttömyydestä. Kela sen sijaan hylkää hakemuksen. Eikö jo aloituksessa todettu tämä. Vai tarkoitatko tuolla lääkäri määrittelee oletko oikeutettu sairaspäivärahaan, että lääkäri kirjoittaa tahallaan huonon b-lausunnon?
Itseäni mietityttää voiko tuota sairaspäivärahaa saada ilman työttömyyttä..olen ollut kotihoidontuella eikä ole mitään työtänihin palata, ja on löydetty sairaus eli työtönkään en oikeun voisi olla kun en kykene töihin..kukaan ei osaa tähän vastata🤷

Kukaan ei osaa vastata? Keneltä olet kysynyt? Ilmoittaudu työttömäksi kun kotihoidontuki loppuu niin saat työttömyyskorvausta. Sairaspäivärahaa tuskin työttömänä saat, mutta työmarkkinatuki on kotihoidontukea suurempi.
B lausunto pitää olla kunnolla tehty ja hyvin perusteltu että pääsee sprahalle. Mikä tahansa lausunto ei kelpaa. Yleensä hylkäyspäätöksessä lukee miksi se on hylätty.
No itsellä ainakin vaikean masennuksen kourissa sain ensin lääkärin A-todistuksella sairauspäivärahaa ja sitten myöhemmin B-lausunnolla vielä. Ei siinä oikeastaan mitään ihmeempiä ollut kunhan oli vaan taustatiedot ja lausunnot kunnossa. Olen tosi kiitollinen, että minulle mahdollistettiin tuo ja sain ihan hyvän päivärahan, jolla selvitä.
Nyt taas työkykyinen luojan kiitos ja eteenpäin.
En oikein osaa neuvoa muuta kuin sen, että kannattaa perustella asiansa huolella. Toivottavasti asiasi järjestyvät.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi saada, olin juuri puoli vuotta sairaslomalla työttömänä ja sain kelan sairaspvrahaa
Kuinka iso (pieni) on työttömän sairauspäiväraha?
Olen nimittäin uupunut enkä kohta pysty edes osapäivätyöhön.
Mun sairaspäiväraha hylättiin, mutta saan Kelan työmarkkinatukea ja olen sairauslomalla , kuten sadat muut kaltaiseni työkyvyttömät . Eläkkeelle ei pääse eikä ole työkuntoinen .
Vierailija kirjoitti:
B lausunto pitää olla kunnolla tehty ja hyvin perusteltu että pääsee sprahalle. Mikä tahansa lausunto ei kelpaa. Yleensä hylkäyspäätöksessä lukee miksi se on hylätty.
Juu lukee. Lukee, että kela tulkitsee sairauden lieväksi ja että sairaudesta huolimatta katsomme että kykenet työhön. Tämä, vaikka työnteko ei oikeasti onnistu mitenkään. Sairaudet ja niiden vaikutukset kun kuitataan lieviksi kelan toimesta niin sairaspäivärahaa ei makseta.
Vierailija kirjoitti:
Mun sairaspäiväraha hylättiin, mutta saan Kelan työmarkkinatukea ja olen sairauslomalla , kuten sadat muut kaltaiseni työkyvyttömät . Eläkkeelle ei pääse eikä ole työkuntoinen .
Miten te-toimisto suhtautuu tähän? Onko sinulle ehdotettu työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytymistä? Minulle on myös tätä vaihtoehtoa väläytetty, koska jokainen kelaa lukuunottamatta tajuaa, etten koskaan enää pysty työhön ja jos te-toimisto ei kelpuuttaisi minua listoilleen enää, niin en saisi rahaa mistään. Toimeentulotukea en saisi.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni mietityttää voiko tuota sairaspäivärahaa saada ilman työttömyyttä..olen ollut kotihoidontuella eikä ole mitään työtänihin palata, ja on löydetty sairaus eli työtönkään en oikeun voisi olla kun en kykene töihin..kukaan ei osaa tähän vastata🤷
Eikö sairauspäivärahan saamiseksi vaadita jonkinlainen työssäoloehto? Jos ei ole työpaikkaa eikä ole työtön niin en oikein ymmärrä minkä momentin perusteella voisi saada sairauspäivärahaa.
Jos on työtön niin silloin voidaan maksaa sairauspäivärahaa siltä ajalta kun ei ole työmarkkinoiden käytettävissä. Oma ongelma tulee pitkäaikaisissa sairauslomissa kun työtön kokee että ei ole työkunnossa mutta lääkäri ei oikein innostu asiasta vaikka ahdituksen tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi.

Ei sitä sairaspäivärahaa saa työttömänä edes apuvälineitä käyttävä invalidi, jonka fyysinen sairaus estää työnteon. Hakemus hylätään.
Muutama vuosi siten kuulin, ettei työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn lähtökohta ole se, hyötyisikö hakija eläkkeestä, vaan se, löytyykö joku porsaanreikä jolla hakemus hylätään. Sairauspäivärahan kanssa sama?