Olipas taas yksi "lapsi lähtee talosta, ei koira"-äityli linja-autossa.
Äityli selosti puhelimeen kuinka ei ollut ehtinyt aiemmin matkaan koska koira piti käyttää ulkona. Rattaissa hänellä oli n. 1v lapsi, jonka molemmat kädet olivat aivan atooppisen ihottuman peitossa ja ihottumaa myös naamalla.
Ei kauheasti tarvitse lääketiedettä edes opiskella että jo tajuaa sen mitä äityli ei ollut tajunnut.
Lapsi ihan selvästi allerginen koiralle, (oli vielä pienikokoinenkin, liekkö ruoka-aineallergioitakin), mutta piski on perheelle selvästikin lapsen hvvinvointia tärkempää.
Kommentit (27)
lapsi koskettelee käsillään koiraa- käsissä ihottumaa, koira nuolee lasta naamaan- naamassa ihottumaa.
piskistä luopua. Pitäkööt piskinsä ja ihmetelkööt kun lapsi sairastelee ja saa astman lopulta.
kananmuna-allergia sai samankuuloisen ihottuman joka puolelle vartaloa. Ja kyllä, meillä oli koira mutta lääkärikin lähti testaamaan ruuista ensiksi.
Eikä se se ihottuma koira-allergiassa edes tulisi siitä, että koira nuolee tai lapsi koskee sitä. Ilmassa leijailee eläinhilse, joka aiheuttaa allergian.
sä ap ikinä tuntenut itseäsi tyhmäksi? Nyt olisi hyvä hetki.
Eihän ihottuma välttämättä tarkoita koira-allergiaa.
kyllä mulle ihottumaa nousee (ei pelkästä inhosta) jos jonkun koiran erehdyn päästämään lähelle ja nuolemaan.
Mutta eihän se ihottumainen kakara mun ollut, onneksi.
eikös eläinallergioissa oireet tule yleensä esim. hengenahdistuksena, yskänä jne.?
Ei meidän omalla koiralla ainakaan ole mitään ulkonakäyttämisaikaa..sen takia en myöhästyisi.Ja kaverini lapsen iho pahenee auringosta, hänellä myös paha atooppinen allergia. Ja niin hullua kuin se onkin niin aurinko ei paranna vaan pahentaa.
Mutta ap on niin fiksu päättelemään. Olen siis varmaankin väärässä.
kun se ihottumainen kakara ojenteli niitä käsiään mun lapseni rattaita kohti. Tiedä vaikka olikin jotain tarttuvaa eikä vaan koira-allergiaa. Siirsin oman lapseni rattaita niin kauaksi, että ihottumakakara ei enää niihin yltänyt.
Oikeasti, päivän paras! Hyvä AP! Nauroin avauksellesi niin (ja samoin tuolle viimeiselle viestillesi) paljon, että pähkinänpaloja lensi näytölle.
Ethän muuten sattumalta oo Psykomamma? Jotenkin samanlainen kirjoitustyyli?
Tuli vaa mielee...
Laps lähtee talosta ennen sekarotuista piskiä.

ja tältä palstalta niitä löytyy pilvinpimein! Sirittääkä ap.eel pahasti? Kandee muuten mennä päivystykseen, ettei vaan se atooppinen ihottuma ole tarttunut lapseesi. voi kilinkellot mitä porukkaa!F!!!!!!!!!!!
vaan ihan varmasti jotakin tarttuvaa mitä ei voi sekarotuisesta piskistä saada.
ja allergiaahan ei mikään muu voi aiheuttaa? vaikkapa kananmuna, maito...
sen lapsen olotilaa paranna jos muutenkin on inhottavan ihottuman peitossa.
Mutta onneksi ei ole mun kakarani eikä se hyppykuppa varmaan tarttunut kun tapauksesta on jo viikko.
kun se ihottumainen kakara ojenteli niitä käsiään mun lapseni rattaita kohti. Tiedä vaikka olikin jotain tarttuvaa eikä vaan koira-allergiaa. Siirsin oman lapseni rattaita niin kauaksi, että ihottumakakara ei enää niihin yltänyt.
HUONO.
sen lapsen olotilaa paranna jos muutenkin on inhottavan ihottuman peitossa.
Mutta onneksi ei ole mun kakarani eikä se hyppykuppa varmaan tarttunut kun tapauksesta on jo viikko.
Sairaimpia ovat juuri ne lapset, joiden perheessä EI ole eläimiä. Kaikista vähiten allergioita on maalaistalojen lapsilla - ymmärrät kai että niissä oloissa on jo paljon muitakin kuin sekarotuisia piskejä; sikoja, kanoja, lehmiä, hevosia ja ties mitä iljetyksiä. Mutta allergioita siellä ei juuri ole...
Joten jos haluat pitää lapsesi terveenä, hanki elukoita. Jos haluat sairaan kakaran, vältä eläimiä. Olet näemmä valinnut jälkimmäisen...
ja ihan ton perusteella päättelit lapsen olevan allerginen koiralle? Just. Ei sitten muita vaihtoehtoja tullut mieleen?