Raatorehellisiä huomioita omista vanhemmista?

Isä juoppo ja äiti epävakaa muuten.

Isä kuollut, 75v. äiti alkanut muistuttaa yhä enemmän omaa muistisairauteen kuollutta äitiään, samanlaiset maneerit ilmestyneet puheeseen muutaman viime vuoden aikana. Mitenköhän minulle käy aikanaan?

Kukaan ei ole raatorehellinen omien vanhempiensa suhteen. Se edellyttäisi objektiivisuutta mitä heidän lapsenaan kasvamisen vuoksi ei tietenkään voi olla.

Olisihan se helppoa syyttää omia vanhempiaan vaikeuksistaan. Toinen kasvatti, toinen sortui. Kumpaakin rakastan. Muistan kun halveksin toista vanhemmista nuorempana, mutta taisin oppia empatiaa sitten lopulta. Köyhä perhe, velkaa ja alkoholiongelma. Hyvä minusta kasvoi vaikka jo alle kymmenen vuotiaana olin öisin hereillä mustasukkaisissa vanhemman pelastamisoperaatioissa kun oli päättämässä taivaltaan ja jouduin mukaan siihen kun toinen oli paniikissa ja toinen itki kipujaan kännissä jotka halusi lopettaa. Murrosikä ehkä jäi vähän käymättä kun oli sairastapausperheessä eikä saanut kiukutella vaan jouduin olemaan aika huomioitta kotona. Vanhemmiltaan oppii. Ei elämä ole aina helppoa. Opinpahan käsittelemään tunteitani jo varhaisteininä sängyssä ennen nukahtamista. Jos lapset saa kasvatettua aikuisiksi vastuullisiksi ihmisiksi joilla on arvoja niin kyllä sitä vastuullista vanhempaa saa ja pitää ääneen kutsua sankarikseen. Olen sanonut sen ja näytti tarkoittavan paljon. Ehkä jopa enemmän kuin edes ymmärrän kun käytti elämänsä kasvatukseen eikä päässyt kehittämään itseään.

Olen antanut vanhemmilleni heidän virheensä anteeksi, koska muuten en olisi päässyt elämässäni eteenpäin. Siispä en esittele heistä mitään raatorehellistä.

Olen huomannut että vanhemmiten olen alkanut muistuttaa yhä enemmän vanhempiani ja tunnun tekevät samat virheet omassa elämässäni.

Omiin vanhempiini sopii hyvin lause "ahneella on p#####inen loppu". 

Voi kun tajuaisivat lopettaa ajoissa. Ei kaikkea pidä aina saada tässä maailmassa. 

Isä ei kuule ja äiti ei kuuntele.