Lue keskustelun säännöt.
"Isä" oli jättnyt puhelimeeni ääniviestin...pitkä purkaus
27.07.2010 |
"soittele jos haluat pitää yhteyttä".
Tuosta on nyt 1vko ja en ole soittanut.
Häiritsee omat fiilikseni, onko tämä vain lasten vanhempaansa kohtaan tuntemaa "velvollisuutta/lojaaliutta" vai sääliä, en tiedä.
Eli toisaalta vois kai sitä soittaakin, toisaalta taas en missään nimessä kaipaa sen kummempia yhteydenpitoja. Viimeksi puhuttu joskus 1½v sitten.
En tunne mitään sitä ihmistä kohtaan, en ainakaan rakkautta tms.
Taustastani sen verran, että olin lähes 10v kun äitini viimein otti eron isästäni, sitä ennen elämä oli ollut alkoholin huuruista ja väkivallan+pelon täyttämää.
Muisikuviani mm se kuinka yövyimme minä 6v, pikkuveli 1v ja äiti kylmässä ulkovarastossa jonka oven sai salvattua lukkoon ja isä riehui ulkopuolella.
Tai se kuinka äiti kasasi kaiken mahdollisen irtaimiston mh oven eteen jotta saimme olla rauhassa yön ajan.
Tai se kuinka juoksimme talviyönä kuplavolkkarimme sisään ja isä juoksi karjuen perässä, sitä en muista miten siinä kävi..
Takaraivossani on myös alue jolla ei hiuksia kasva, koska menin väliin kun isä taas käsitteli äitiä ja hän tönäisi minut sivuun niin että kaaduin teräsreunoin kovitetun puuarkun kulmaan ja pääni aukesi.
Muuta en oikein lapsuudestani muistakaan, paitsi sitten 10v iän jälkeen.
Olen nuo asiat käynyt läpi ja käsitellyt, ollut terapiassakin ja ne ei ole ainakaan 10-15vuoteen minua vaivanneet eivätkä vaikuttaneet elämääni, mutta nuo isän ajoittaiset soittelut häiritsevät:/
Lapseni ovat pian 9v ja 7+v ja eivät ole nähneet ukkiaan, toki välimatkaakin on 500km mutta silti, en halua heitä lähellekään sitä miestä.
Siitä olen katkera että äitini kuoli muutama vuosi sitten 47v iässä ja "isä" porskuttaa vaan, hän olisi joutanut kuolla ja kärsiä ennen sitä, ei äitini.
Kommentit (16)
Mulla on vain ihan evvk koko mies-fiilis.
Antaa hapantua mehuissaan, yksin se on elänyt sen jälkeen kun me lähdettiin ja siitä on yli 20v.
Olen nyt 34v.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä todellakaan ota mitään yhteyttä, ei se ansaitse sitä.
Ei sinun tietenkään kannata mitään ihmeitä odottaa, mutta edes jonkinlaisissa puheväleissä voisitte olla.
Muistikuvasi lapsuudestasi voivat myös olla aika yksipuolisia. En tietysti halua mitenkään puolustella isääsi, hän on varmasti tehnyt väärin, mutta voi olla että hänestäkin löytyy myös ihan inhimillisiäkin piirteitä. Se taas voisi helpottaa sinua käsittelemään lapsuuttasi.
ukkiaan, kokemusta on. Soita nyt vaan rohkeasti ja ajattele myös lapsiasi...
miehesi puolelta, olkoot juoppo isäsi ihan yksikseen. Ei lapset sellaista ihmistä tarvitse eikä halua elämäänsä!
Jaksamista sinulle ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on ihan rappiolla, en ottaisi yhteyttä. Siitä tulee vaan pahaa mieltä, kun hän pettää lupaukset, tulee tapaamiisiin kännissä jne. Mutta ehkä yhden tilaisuuden voisi sentään antaa hänelle edes yrittää paikata menneisyyden virheitään. Tekemäksittömiksihän niitä ei saa, ja sinun elämääsi hän on vaurioittanut pahasti, mutta sen yhden mahdollisuuden voisi inhimillisyyden nimissä antaa. Ja jos hän ei siitä selviydy, unohda koko mies.
Sun lapsille tuollaisella isoisällä ei ole mitään arvoa, ellei hän sitten ole täysin kuivilla ja muuttanut tapojaan. Odottaisin kyllä aika pitkään ennen kuin esittelisin ukon lapsille - tavallista elämää eläneillä lapsille örveltävä vaari on taatusti pahempi järkytys kuin elämä ilman vaaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta itsesi ja lasten kannalta olisi parasta, jos pystyisit puhumaan. Ehkä isäsi pyytäisi myös anteeksi. Tietenkään anteeksipyyntö ei korvaa sitä tuskaa lapsuudessa, mutta se voisi auttaa sinua eteenpäin. Ja lapsille isoisä voisikin olla tärkeä yllättäin, vaikkei varmaan usein tulisikaan nähtyä.
isäsi on selvinpäin ja osoittaa luotettavuutta.
t: 11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä itsekään soittanut. Nyt isä on jo juonut itsensä hengiltä. Isotätini sanoi hyvin kerran "sinulle ei ole mitään velvollisuutta pitää ihmisestä/yhteyttää häneen vain siksi, että hän sattuu olemaan sinun biologinen isäsi".
Harvoin isä soitti ja silloinkin, kun oli jättänyt jotain viestiä puhelimeen. Niin ei mikään ikävä tosiaankaan tullut, muistui mieleen vastaavanlaisia tapauksi, kuten sinäkin kuvailit.
Itse oli ahkera koulussa ja eniten harmitti just nämä jutut, kun piti kokeita edeltävä yönä aamuyöstä isän kotiuduttua lähteä mummolaan pakoon. Sitten miettiä, millähän bussilla ja milloin pääsee kouluun ja tietää, että eka tunnilla on koe. Jne jne.
Olin näkemättä isääni 19 vuoden ajan, tämä oli kanssa alkkis ja väkivaltanen. Tie sovintoon oli pitkä ja raskas, monet juttelut ja anteeksipyynnöt siinä tuli kuunneltua. Mun piti olla vakuuttunut että faija on lopettanut kokonaan ja muuttunut ihmisenä.
Anteeksiantoon meni tosi kauan, nyt 7 vuotta tosta me tavataan aina välillä ja ukki saa tavata lapsenlapsiaan samalla. Mutta kokonaan en tietenkään ole antanut anteeksi sitä lapsuuden helvettiä mut olen antanut mahdollisuuden isälleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos isä on päässyt eroo ryyppäämisesta ja elää jotenkinte säädyllistä elämää, niin kannattaa varmaan edes yhden kerran ottaa yhteyttä. Ehkä saisin monipuolisempaa kuvaa lapuudestasi (ehkä et). Ehkä tuntisit jopa sääliä tms isääsi kohtaan. Ehkä voisit itse paremmin, kuin ei enää tarvitisisi inhota ja vihata niin paljon.
Tapaamisesta voisi olla itsellesi hyötyä. Pääsisin vaikka keksustelemaan, millaiset arvet sinulle on jäänyt kaikesta riehumista ja pahoinpiteluista. Toisaalta, jotain kertoo se, että isä noinkin aktiivisesti haluasi pitää yhteyttä. kannattaisiko mieheen tutustua kuitenkin. jä päättää vasta sitten päästääkö lasten elämään?
...silleehän se aina menee että hyvät pääsee aikaisemmin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna vaihtaisin puhelinnumeron ja muuttaisin sen uuden numeron salaiseksi. Osoitteenkin voi salata. Mutta se on tietysti näin jälkikäteen vaikeaa, jos sitten ei muuta uuteen asuntoon.
Isäni on myös krooninen paskanjauhaja, ei pitänyt lupauksiaan kun olin lapsi eikä ole pitänyt niitä nyt kun olen aikuinenkaan.
Sen verran haluan tarkentaa etten ole isälleni katkerza, jos jostakin olen katkera niin tuosta mainitsemastani äidin poismenosta niin nuorena sen sijaan että tuo jonninjoutava ukko olisi mennyt.
Hän on siittänyt minut, mutta se ei tee kenenstäkään isää, minun mielestäni.
Ja lapseni tietävät että heillä on ukki 500km päässä mutta että emme ole häneen yhteydessä koska hän kohteli minua lapsena niin huonosti.
Isäpuoleni (ollut isäpuoleni 20v) on heille vaarina ja mieheni puolelta löytyy mummo ja miehen täti joka on heille kuin toinen mummo.
Kiitos kommenteista!
Ap
Jättäisin omaan arvoonsa koko isän. Minulla vähän samantyyliset taustat, tosin isäpuoleni sitten tappoikin itsensä sen viinan kanssa läträämiseen. Muutettuani pois kotoa, en pitänyt moiseen juoppohulluun mitään yhteyttä.