Oman arvontunto

Yhdyssana. Omanarvontunto.

Vierailija kirjoitti:

Yhdyssana. Omanarvontunto.

Tämäkö oli oleellisin seikka?

Kai siinä on takana joku sellainen että se työssäkäynti saa oman olon tuntumaan arvokkaaksi ja mielekkääksi. Varsinkin auttamalla toista voi ajatella että tekee arvokasta työtä. Viittaan että joku työtön ajattelee että on b-luokan kansalainen mutta töihin menemällä nousee a-luokan kansalaiseksi. Jotenkin noin :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdyssana. Omanarvontunto.

Tämäkö oli oleellisin seikka?

Merkitys muuttuu. Täysin erillään kirjoitettuna pitäisi esim se oma Arvo tuntea hyvin. Siis puoliso, veli, isä, ukki tmv.

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä on takana joku sellainen että se työssäkäynti saa oman olon tuntumaan arvokkaaksi ja mielekkääksi. Varsinkin auttamalla toista voi ajatella että tekee arvokasta työtä. Viittaan että joku työtön ajattelee että on b-luokan kansalainen mutta töihin menemällä nousee a-luokan kansalaiseksi. Jotenkin noin :D 

Kyllä työn sisällölläkin on merkitystä. Olen aiemmin työskennellyt henkilökohtaisena avustajana enkä kokenut erityisesti auttavani. Kyllä työstä täytyy saada itsekin jotain eikä olla pelkkä tarpeiden täyttäjä. Lähinnä asiakkaiden antama oli valitusta ja kiukuttelua. Karisi kyllä auttamishalut niiden vuosien aikana.

Henkilökohtaisen avustajan työhön suostuminen oli yksi elämän suurista virheistä.

Toimin henkilökohtaisena avustajana joskus menneisyydessä.

Ajattelin jo silloin, että työaikanani avustettava koki oikeudekseen omia minun terveen kehon omaan käyttöönsä määräilemällä pienistäkin nyansseista ja pahimmillaan purkamalla turhautumista siihen, että keho on oikeasti minun, ei hänen, kun hänen oma kehonsa ei toimi. Hän pyrki tekemään minusta sekä fyysisesti että psyykkisesti vammaisen koko työajakseni.  Tähän oikein kannustetaan vammautuneiden sopeutumisvalmennuksessa, että käyttäisivät avustajiaan siihen mihin eivät itse pysty. Mikä vankila! Ja sain siitä aivan liian pientä korvausta!

Asuisivat mieluummin palvelutalossa, jonne kutsuisivat napinpainalluksella hoitajan lyhyeksi, vain ehdottoman tarpeelliseksi aikaa kerrallaan ja vain tuntimäärältään vähäinen osuus olisi ns henkilökohtaisena avustajana palvelutalon ulkopuolella tehtävää työtä, avustettaville vapaa-aikaa mahdollistavaa.  

Jos avustettavalla on seurattavia, elämää ylläpitäviä laitteita, niin ei ole myöskään oikein, että avustajat toimivat elämän välikappaneina työnantajalleen menettäen oman elämänsä jokaista yskäisyä, jaloittelua tai vessassa käyntiä myöten 8 tunniksi/työpäivä. Voitaisiin järjestää asumisyksikköjä, joissa hoitajat voisivat yhtaikaa seurata useampia hoidettavia ja heillä olisi oman työyhteisönsä tuki. Jokin valvontahuone asuntojen väliin ja mahdollisuus hälyttää lisäapua muualta palvelutalosta?

Ei siis tavalliseen taloon asumaan eikä työnantajan oikeuksia avustettaville, sillä heillä ei ole tarjota normaalia työpaikkaa. Henkilökohtaisen avustajan työ saattaa olla melko normaalia, jos sitä ei joudu tekemään 8h/työpäivä. Kokoaikatyön tulisi olla hoitotyötä, jossa työskentelyolosuhteita turvaa muu työnantaja, kuin avustettava itse.

Vierailija kirjoitti:

Toimin henkilökohtaisena avustajana joskus menneisyydessä.

Ajattelin jo silloin, että työaikanani avustettava koki oikeudekseen omia minun terveen kehon omaan käyttöönsä määräilemällä pienistäkin nyansseista ja pahimmillaan purkamalla turhautumista siihen, että keho on oikeasti minun, ei hänen, kun hänen oma kehonsa ei toimi. Hän pyrki tekemään minusta sekä fyysisesti että psyykkisesti vammaisen koko työajakseni.  Tähän oikein kannustetaan vammautuneiden sopeutumisvalmennuksessa, että käyttäisivät avustajiaan siihen mihin eivät itse pysty. Mikä vankila! Ja sain siitä aivan liian pientä korvausta!

Asuisivat mieluummin palvelutalossa, jonne kutsuisivat napinpainalluksella hoitajan lyhyeksi, vain ehdottoman tarpeelliseksi aikaa kerrallaan ja vain tuntimäärältään vähäinen osuus olisi ns henkilökohtaisena avustajana palvelutalon ulkopuolella tehtävää työtä, avustettaville vapaa-aikaa mahdollistavaa.  

Jos avustettavalla on seurattavia, elämää ylläpitäviä laitteita, niin ei ole myöskään oikein, että avustajat toimivat elämän välikappaneina työnantajalleen menettäen oman elämänsä jokaista yskäisyä, jaloittelua tai vessassa käyntiä myöten 8 tunniksi/työpäivä. Voitaisiin järjestää asumisyksikköjä, joissa hoitajat voisivat yhtaikaa seurata useampia hoidettavia ja heillä olisi oman työyhteisönsä tuki. Jokin valvontahuone asuntojen väliin ja mahdollisuus hälyttää lisäapua muualta palvelutalosta?

Ei siis tavalliseen taloon asumaan eikä työnantajan oikeuksia avustettaville, sillä heillä ei ole tarjota normaalia työpaikkaa. Henkilökohtaisen avustajan työ saattaa olla melko normaalia, jos sitä ei joudu tekemään 8h/työpäivä. Kokoaikatyön tulisi olla hoitotyötä, jossa työskentelyolosuhteita turvaa muu työnantaja, kuin avustettava itse.

Olen työskennellyt myös palveluasumisyksikössä ja muun muassa tullut kähmityksi ja juossut pakoon siivousharjalla huitovaa raivokohtauksen saanutta asiakasta. Joutunut pyytelemään anteeksi asiakkaan puolesta, joka paiskoi tavaroita ruokakaupassa jne. Avustajan palkka ei kompensoi työn turruttavuutta etenkin, jos ei ole työtiimiä, joka on vertaisryhmä ja myös sosiaalinen linkki joka tekee työstä mielekästä.

Ei myöskään ylennä mieltä, että yritetään samaistaa kehitysvammaisiin sen perusteella, että on työskennellyt heidän avustajanaan menneisyydessä.