Takertuva kaveri
Yksi kaverini vaatii jatkuvaa yhteydenpitoa ja tapaamista. Olen reissuhommissa ja aina kun palaan ihan poikki kotiin viikonlopun viettoon, olisi heti tunkemassa kylään. Kokoajan pitäisi vierailla ja käydä hänen kanssa jokapaikassa ja aina olla valmiina tapaamaan.
Jos sanon, että tarvitsen lepoa, on muuta ohjelmaa tms. alkaa syyllistäminen ja kiukkuilu. Laittelee dramaattisia viestejä, kuinka en välitä ja asetan aina kaikki hänen edelle. Nuo "kaikki" on omat aikuiset lapset ja kumppani. Sekä oma jaksaminen.
Hänellä ei ole perhettä tai miestä ja käy vaan satunnaisesti töissä.
Hän on samanlainen miehiä ja muita kavereita kohtaan, siksi jääkin usein yksin. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, mutta nyt alkaa minullakin mennä hermo.
Olen nätisti yrittänyt selittää, että jokaisella on oikeus lepoon ja omaan aikaan. Samoin kaveruus ei ole perhe tai parisuhde, johon sisältyisi samanlaisia velvoitteita. Ei mene jakeluun vaan draama jatkuu.
Mitä tekisitte?
Yritän keksiä keinoa miten menetellä, kun alkaa moti mennä. Muita kavereita nään satunnaisesti ja viestitellään sillointällöin, mikä on mielestäni aikuisilla normaalia. Jos ei usko tai kunnioita rajojani, kai se on alettava vaan feidaamaan vaikka ikävää sekin on, en vaan jaksa enää.
Kommentit (6)
Olen yrittänyt sanoa näitä asioita, mutta sama jatkuu. Hän ei muuta käytöstään. Minun pitäisi luopua levosta ja parisuhdeajasta, jos haluaa vaikka lähteä konserttiin.
Muita kavereita ei paljoa taida olla, kun tämä vaatiminen karkottaa ihmiset. Sitten valittaa, kuinka hänet hylätään.
Tuntuu ikävältä joutua itse tekemään niin. Meni onneksi psykologin juttusille. Joku persoonallisuushäiriö tuo jo on. Ja todella toivon, että löytää muitakin kavereita vaikka työn kautta.
Laita aloitus viestillä kännyyn niin varmasti ymmärtää. Vihjailun sijaan suoraa puhetta.
En tiedä.
Mulla on tuollainen työkaveri ja olen sen vuoksi lähdössä pois...
Paras kaverini oli aluksi takertuva, mutta ajan myötä oppi luottamaan siihen että en katoa mihinkään, ja käytös muuttui normaalimmaksi. Hankalampaa olisi, jos kaveri käyttäytyisi jatkuvasti takertuvasti. Sitten pitäisi miettiä, jaksaako sietää sitä pitkän päälle vai ei.
Sano josko hän voisi tutustua muihinkin ihmisiin, koska et vaan ehdi. Sitten pidä kiinni omista aikatauluista ja levosta. Jos toinen vaan syyllistää, katkeaako yhteys, ei kukaan sellaista jaksa - vaikka ymmärtää hänen tuen tarpeen. Olisiko hänellä edes joku sukulainen jolle soittaa tai johon voi turvautua? Älä suostu toisen määräämään aikataulutukseen lainkaan tai pakolla yhdessä oloon. Lepo on tärkeää.