Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko teistä koskaan siltä, että mielenne tekisi läimäistä lastanne?
04.08.2010 |
Mulla menee välillä niin äärirajoilla jaksaminen kolmen pienen kanssa, joista kaksi uhmaiässä, että huomaan hetkittäin herkuttelevani sillä ajatuksella, että saisin fyysisesti kurittaa lapsiani.
Tämä esiintyy mielessäni silloin, kun on tilanne päällä ns sata lasissa. Kukaan ei tottele ja tehdään kaikki konnuudet mitä keksitään. Esim revitään kaapeista tavarat lattialle, heitellään sängyistä petivaatteet alakertaan, tapellaan nonstoppina jne. Kaikki samaan aikaan.
Silloin minusta tuntuu siltä, että haluaisin pamauttaa lasten päät yhteen ja lukita pimeään huoneeseen.
Koen kamalaa oloa näistä ajatuksistani, mutta en voi niille mitään.
Kommentit (17)
palaa hihat kun 2v. sotkee ruoalla jatkuvasti. ON laiha ja huono syömään ja lisäks allergikko. Yritän tehdä ruokia parhaani mukaan ja lähes kaikki päätyy roskiin aina.. Sit tulee niitä hetkiä kun kamelin selkä katkee ja muksu lähtee pöydästä vauhdilla lattialle tai tulee korotettua ääntä enemmän tai vähemmän. Tuntuu vaan että mikään ei auta. sehän siinä on tietty taustalla kun tunnen olevani epäonnistunu kun en saa lasta syömään ja tosiasiassa olen varmaan enemmän vihanen itselleni kun lapsen sotkemiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus väsyneenä on hermo kireällä ja saa tosissaan hillitä itseään että käytös pysyy aikuismaisena. Ei niille tunteille aina mitään voi, mutta on ne kyettävä jotenkin hillitsemään.
lähinnä perheen ulkopuolisia ääliöitä jotka ovat tiellä tai laittavat vastaan.
En voi sietää muiden röyhkeyttä.
Omia ei ole tehnyt mieli läiskiä koskaan. Viimeksi teki mieli läiskäistä bussikuskia joka ei sanonut huomenta.
ja vaikka tiedän, että se on kiellettyä, olen joskus läimäyttänyt takamukselle. Tunnen siitä huonoa omatuntoa mutta joskus ei vain jaksa jankuttaa ja olla kiltti ja mielistelevä lälliäiti. Lapset osaavat kyllä ärsyttää joskus!
Olen kyllä miettinyt että mitä jos lapsi sanoo asiasta päiväkodissa tms. sillä sehän on kiellettyä. Mutta... tapahtunutta ei saa tekemättömäksi enää.
kun on erittäin väsynyt ja ei vaan jaksaisi enää. Silloin ku lapseni oli vauva ja vain huusi ja huusi ja huusi eikä mikään auttanut ja itse olin väsynyt niin tuli sellainen olo että tekisi mieli ravistella vauvaa. Ikinä en kuitenkaan niin tehnyt enkä voisikaan oikeasti niin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hieman haastavamman lapsen äidillä. Mutta ne on ajatuksia ja ihan sallittuja. Mun on tänään ollu mielessa että kohta tuo alle 2v riiviö saa kyllä potkun persuksiin.. en edes jaksa luetella mitä on tänään tehnyt tuhojaan... Vaikka monien mielestähän tuon ikäinen ei edes osaa kiukutella/kiusata.
tosin meillä ei ole ollut uhmiksiakaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kiukku on minussa, lapsi pelkkä tekosyy tehdä pahaa. Minä voin päättää, miten suhtaudun lapsen kasvuun astetta isommaksi ja päättäväisemmäksi. Jos haluan lyödä lasta, joka etsii itseään, niin olen hirviöäiti.
Meillä 3 pientä (1v, 4½v ja 4½v) eivät ole koskaan tehneet mitään kertomaasi. Nähtävästi varhainen lukemaanoppiminen tasaa monia asioita.
Että koska se murtuu, missä tulee seinä vastaan minun hermojeni venymisellä.
Silloin en tunnista heitä lapsikseni, en niiksi ihaniksi ihmisiksi, joiden äiti olen. Heistä muuttuu kuin "pieniä paholaisia". Pari kertaa olen ottanut lapset irti toisistaan korvista. Kamalaahan se on, mutta parempi kuin sen silmittömän raivon valloille päästäminen, jota pääni sisällä sillä hetkellä tunnen.
Kamalalta se kuulostaa näin kirjoitettuna, mutta näin sen koen. Ja lapsiani rakastan eniten koko maailmassa.
T: Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lyönyt lapsiani, en tietenkään. Enkä lyö. Välillä vain tuntuu ajatuksissa, että tekisi mieli.
Enkä minä ole mitenkään jatkuvasti raivoissani. Väsymyksen hetkinä tulee näitä ääriajatuksia. Meillä kun ei ole niin äärimmäisen fiksuja lapsia, että eivät ole oppineet lukemaan 2-vuotiaana ja pieninkin herättää yöllä vielä monta kertaa. Olen kai ihan vain väsynyt.
T: Ap
Se kiukku on minussa, lapsi pelkkä tekosyy tehdä pahaa. Minä voin päättää, miten suhtaudun lapsen kasvuun astetta isommaksi ja päättäväisemmäksi. Jos haluan lyödä lasta, joka etsii itseään, niin olen hirviöäiti.
Meillä 3 pientä (1v, 4½v ja 4½v) eivät ole koskaan tehneet mitään kertomaasi. Nähtävästi varhainen lukemaanoppiminen tasaa monia asioita.
tuo tunne on täysin luonnollinen, eikä sitä tarvitse hävetä. Useimmat ihmiset noissa tilanteissa saavat aggressiivisia ajatuksia. Jos lakkaat häpeämästä itseäsi, niin sinun voi olla myös helpompi hillitä itsesi. Jos sinulle tulee kauhea raivo, niin mene toiseen huoneeseen tai jotain. Itse teen niin, että jotenkin "laitan itseni pois päältä", hengitän syvään enkä ota kontaktia lapsiin, kunnes raivo menee pois. Lasten pahoinpitelyä vastustan tiukasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kiukku on minussa, lapsi pelkkä tekosyy tehdä pahaa. Minä voin päättää, miten suhtaudun lapsen kasvuun astetta isommaksi ja päättäväisemmäksi. Jos haluan lyödä lasta, joka etsii itseään, niin olen hirviöäiti.
Meillä 3 pientä (1v, 4½v ja 4½v) eivät ole koskaan tehneet mitään kertomaasi. Nähtävästi varhainen lukemaanoppiminen tasaa monia asioita.
myöntää ja hyväksyä näitä ajatuksia, koska se tekisi sinusta hirviö-äidin?
Näin ainakin ymmärrän tekstistäsi.
En ole lyönyt lapsiani, en tietenkään. Enkä lyö. Välillä vain tuntuu ajatuksissa, että tekisi mieli. Enkä minä ole mitenkään jatkuvasti raivoissani. Väsymyksen hetkinä tulee näitä ääriajatuksia. Meillä kun ei ole niin äärimmäisen fiksuja lapsia, että eivät ole oppineet lukemaan 2-vuotiaana ja pieninkin herättää yöllä vielä monta kertaa. Olen kai ihan vain väsynyt. T: Ap
Se kiukku on minussa, lapsi pelkkä tekosyy tehdä pahaa. Minä voin päättää, miten suhtaudun lapsen kasvuun astetta isommaksi ja päättäväisemmäksi. Jos haluan lyödä lasta, joka etsii itseään, niin olen hirviöäiti. Meillä 3 pientä (1v, 4½v ja 4½v) eivät ole koskaan tehneet mitään kertomaasi. Nähtävästi varhainen lukemaanoppiminen tasaa monia asioita.
on kasvatettu lapsia ja siinä sivussa aikuisia. Äitiys on 100% työtä ja sitä helpompaa, mitä enemmän sen perusteisiin panostaa. Jonkun toisen lapsina omani varmasti olisivat hirviöitä, mutta jokainen tekee itse omat valintansa ja valitsee senkin, miten lapsiinsa ja omiin tunteisiinsa suhtautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kiukku on minussa, lapsi pelkkä tekosyy tehdä pahaa. Minä voin päättää, miten suhtaudun lapsen kasvuun astetta isommaksi ja päättäväisemmäksi. Jos haluan lyödä lasta, joka etsii itseään, niin olen hirviöäiti. Meillä 3 pientä (1v, 4½v ja 4½v) eivät ole koskaan tehneet mitään kertomaasi. Nähtävästi varhainen lukemaanoppiminen tasaa monia asioita.
myöntää ja hyväksyä näitä ajatuksia, koska se tekisi sinusta hirviö-äidin? Näin ainakin ymmärrän tekstistäsi.
että minua ärsyttää minä, ei ne lapset. Jos minulla on paha päivä ja väsyttää, ei lapsista saa tehdä sijaiskärsijöitä ja väittää, että vika on näissä. Se vika on minussa, jos hermostun tekemisistään tai en vaivaudu estämään pahantekoa. Lapset tekevät juuri niin paljon pahaa kuin vanhemmat sallivat heidän tekevän ja lapsia on siitä turha syyttää.
HIrviöäiti on äiti, joka suuttuu lapselle siitä, että itse on tehnyt väärin.
Kaikki eivät sitä vain myönnä. Korostan että tarkoitan nyt nimenomaan että on voinut hetken tehdä mieli, mutta terve ihminen ei tietenkään lyö tai pura aggressiotaan lapsiin.
Enkä koe siitä kamalaa oloa, sillä en ole koskaan läimäyttänyt enkä aiokaan.
Tää ajatus mua auttaa morkkiksen hetkinä.