Jo Nesbo / Harry Hole
Minusta taisi viime yönä tulla uusi fani. Aloin kuunnella Harry Hole-sarjan ensimmäistä osaa Lepakkomies. Nesbo-historiani oli kirjaston poistosta saatu ja luettu "Jano" sekä pariinkiin otteeseen katsottu elokuva Lumiukko.
Mielestäni Nesbo kuvaa oikein uskottavasti alkoholistin mielenliikkeitä ja motiiveja. Kerronta on muutenkin sujuvaa ja jotenkin minua miellyttävää.
Onko mielipiteitä? Faneja tai heittareita?
Kommentit (4)
Olen lukenut tai oik. kuunnellut jo aika monta Harry Hole -kirjaa. Minusta hyviä ja tykkään päähenkilöstä, vaikka tosi karmeita tapahtumia kuvaakin aina välillä. Myös lukija näissä - ei tosin suomenkielisissä - äänikirjoissa onnekseni aivan erinomainen.
Ihan huippu kirjasarja. Hyvä tarinankaari niin yksittäisissä kirjoissa kuin koko sarjassa. Pelastaja, Lumiukko ja Veitsi ovat omat suosikkini.
Ihan ok. Onhan alkoholiongelman kanssa painiva, hieman omavaltainen poliisimies aika klisee. Kerronta kuitenkin sujuvaa ja juoni riittää pitämään kiinnostuksen niin että jaksaa viimeiselle sivulle.